Pikkusisaren tuloon valmistautuminen

Kyllä se pikkuhiljaa alkaa kunnolla iskeä tajuntaan, että viikot vain vähenevät ja päivät jopa juoksee ainakin näin joulukiireessä. Toinen lapsi menee siinä missä ensimmäinenkin. No, ei ihan, mutta vielä pärjää yksinkin. Heistä on seuraa toisilleen ja rytmit ovat identtiset. Kyllähän se menee melkein. Sitten kohta joukkoon lisätään yksi. Sitten heitä on kolme. Kolme eritarpeista lasta ja minä.

Vähän olen mennyt ajatuksella, että kyllä se sitten alkaa sujua. Ja varmasti alkaakin. Kuitenkin aika paljon kannattaa jo tässä kohtaa ottaa huomioon ja valmistella, kun yksi heistä on vielä mahassa. Yksi heistä on leikki-ikäinen, sosiaalinen, kaipaa ikäistään seuraa ja paaaljon virikkeitä ja aktiviteettia. Toinen on taas taapero, tahtoikäinen sellainen. Kaipaa paljon äidin huomiota, leikkejä, myös virikkeitä ja aktiviteettia sekä unta. Kolmas on sitten pian syntyvä vauva, joka kaipaa vain äitiä. Tissiä ja unta, läheisyyttä. Miten saada arki sujuvaksi vastaten kaikkien kolmen tarpeita unohtamatta omaa jaksamistani?

Arjen sujuvuuteen vaikuttaa tietysti ehkä eniten rytmi. Se on vähän hukassa. On se perusrytmi olemassa; aamupala, ulkoilu, lounas, päiväunet, ulkoilu tai leikit sisällä, päivällinen, ulkoilu tai leikit sisällä, iltapala ja nukkumaan. Se mikä puuttuu, on kellonajat. Kerhoaamuisin herätään aikaisemmin - paitsi jos nukutaan pommiin ja suoriudutaan puolessa tunnissa sängystä kerhoon jollain supervoimalla - mutta muuten herätään omaan tahtiin. Koko päivä menee siis sillä aikataululla, miten ollaan herätty. Ihana rentoa ja stressitöntä, mutta pidemmän päälle vähän hankalaa, vaikkei vaihtelu ole kuin maksimissaan pari tuntia. Silti edellisen päivän aikataulu vaikuttaa aina seuraavaan päivään ja välillä menee aivan mahdottomaksi. Mahdotonta on tässä kohtaa tietää vauvan rytmiä, mutta pikku hiljaa hän oppii sitten sen rytmin millä me muut mennään.

Ajattelin höllätä kuitenkin tämän kuukauden aikataulutuksen suhteen, koska tammikuussa alkaa uudet kuviot. Päiväkoti. Suurin huolenaiheeni on ollut pitkään lasten hoito. Kuopus pärjäisi kanssani kotona, mutta esikoiselle ei riitä enää omat kyvyt tarjota tarpeeksi tekemistä. Kun kaikki muu tuntuu menevän pieleen, niin aina on jokin, mikä menee just niin kuin on tarkoitettu. Mulla kävi nyt tuuri ja sain molemmille lapsille ensisijaisesta hakutoiveesta, noin 500 metrin päästä kotoa päivähoitopaikat. Sosiaaliset taidot, varhaiskasvatus, oman ikäinen seura: check, check, check. Tämä ratkaisu palvelee meitä kaikkia. Esikoinen on aivan innoissaan ja monesti jo kadehinut päiväkotilaisia. Kuopus ei vielä kaipaa seuraa samalla tavalla, mutta kaikki muu onkin sitten varmasti plussaa, mitä päiväkodissa oppii. Ja minä saan päivässä hetkeksi keskittyä vain vauvaan ja hänen nukkuessa itseeni. Kyse on vain muutamasta tunnista muutaman kerran viikosa, mutta ne ovat luultavasti hyvin, hyvin tärkeät tunnit ja päivät meille kaikille.

Seuraava suuri huolenaihe on nukkumaan meneminen. Koska oma sänkyni on olohuoneessa ja vauva tulee nukkumaan perhepedissä, on isompien lasten nukahdettava omiin sänkyihinsä. Tämä asia on ollut hieman hankalan väännön takana kuopuksen osalta, mutta vihdoin näyttää siltä, että tämäkin ongelma on ratkaistu. Siinä missä ennen meni jopa kaksikin tuntia istuessa sängyn reunalla, nyt riittää iltasatu, halipusut ja ovi raolleen. Aivan hissunkissun nukahtavat kumpikin omiin sänkyihin. Illat on siis vapaana vauvan hoitoon, eli mitä luultavimmin imetykseen ja ehkä saatan taas saada omaa aikaa, mikäli jaksan valvoa. Isommat vielä kömpivät joka yö viereeni nukkumaan, mutta sitä en näe ainakaan vielä ongelmana. Perhepeti on parasta meille kaikille, kun kaikki haluavat toisiltaan läheisyyttä ja yön aikana läheisyyden tankkaus sujuu kuin itsestään. Se, miten vauvan yöheräilyt ja imetys vaikuttaa isompien lasten haluun nukkua vieressä on vielä kysymysmerkin alla kunnes vauva syntyy.

Sitten ne pienet asiat. Kaksi vaippaikäistä. Ei tunnu ongelmalta, mutta maaliskuussa kaksi vuotta täyttävän on kuitenkin aloitettava jo pikkuhiljaa pottatreenit. Aloittaakko nyt, kun on vielä aikaa, vai sitten kun vaippapyllyjä on yksi lisää? Päätin valita sen ensimmäisen vaihtoehdon. Vielä ei suju eikä edistytä, mutta ainakin ollaan aloitettu ja päiväkodissa aloitus saa toivottavasti tulta alleen.

Entäs itse vauvan tulo siitä päivästä lähtien, kun synnytys käynnistyy? Koska mummola on vain seinän takana, on luonnollisesti paras hoitopaikka siellä, tai meillä kotona. Päiväkoti on alkanut jo ja sinne menevät normaalisti. Itse mummi on kuitenkin tulossa mukaan synnytykseen, joten riippuen siitä mihin vuorokauden aikaan synnytys käynnistyy tarvitsee hoitajia hälyyttää paikalle. Onneksi heitä on monta vaihtoehtoa, joten sen mukaan soitellaan läpi, miten kukakin pääsee parhaiten paikalle.

Koska vauvaan on tärkeä tutustua rauhassa ja saada itse levättyä synnytyksen jälkeen, aion jäädä osastolle ainakin pariksi yöksi. Sairaala on vain alle vartin päässä, joten lapsetkin pääsevät vierailemaan eikä ikävä iske niin lujaa kenellekään meistä. Arki jatkuu kotona ja me päästään vauvan kanssa pesimään rauhassa.

Kotiutumisen aikana onkin sitten varmasti iso muutos edessä meille kaikille. Ihmettelyä ja totuttelemista. Normaalisti tässä kohtaa olisi isä ottamassa koppia isyysloman avulla, mutta se etuus ei kuulu meille. Joten hänen hommansa hoitaa taas joku muu ja kopin ottaa tukihenkilö. Viikossa tai kahdessa varmasti alkaa jo sujua ja päästään kaikki nauttimaan uudesta perhekoosta.

Mustasukkaisuutta on varmasti tiedossa ainakin poikien kesken. Isompi tyttö osaa jo auttaa ja ymmärtää asioita. Hän odottaakin vauvaa yhtä paljon kuin itsekin. Kuopus ei oikein ymmärrä mitä sieltä mahasta nyt oikeesti on tulossa, mutta avoimissa kerhoissa tykkää muita vauvoja silitellä ja ihmetellä. Kuopuksen syntyessä kantoliina oli kova sana, koska siinä vauva nukkua tössötti häiritsemättä huomion jakelua esikoiselle. Samaa suunnitelmaa jatketaan tälläkin kierroksella ja toivotaan parasta.