Se parempi vuosi 2019

Vuosi 2019.

Viime vuosi oli elämäni hirvein vuosi. Hirveys ei kuitenkaan päättynyt rakettien paukkeeseen, vaan jatkui pitkälle kuluneeseen vuoteen. Olkoon tämä siis se toisiksi hirvein vuosi, sillä toisin kuin edeltävässä, tässä vuodessa oli myös paljon, paljon hyvää. 

Tämän vuoden kohokohdat olivat minulle henkisiä etappeja ja siten merkityksellisiä matkallani eteenpäin. Suurin kaikista oli kuitenkin konkreettinen vauvan syntymä, mikä olikin tunteiden hyökyaallon lähde niin hyvässä kuin pahassa. 

Tammikuu 2019

Päästin irti rakkaudesta häntä kohtaan, jota ei enää pitkään aikaan ollut. Rakastin sitä entistä, minun tuntemaani miestä - minun miestäni. Sitä ei enää ollut eikä hän tullut takaisin. Rakkaus loppui oikeastaan siihen viimeiseen pyyntöön ottaa minut ja vielä syntymätön vauvamme huomioon. Pyynnön hän toteutti päinvastaisesti.

Tammikuun kahdeksastoista. Aamuyöllä syntyi kolmas kaunis ja täydellinen vauvani. Viime ja tämän vuoden odotetuin hetki, pelätyin hetki ja omalla tavallaan surullisin hetki. Hän ei ollut siellä missä piti, vaan vierelläni oli joku muu. Se joku muu ei myöskään enää tänään ole siellä missä lupasi.

Alkoi se toisenlainen elämä kolmen lapsen kanssa, yhä yksin, mutta onnellinen.

Helmikuu 2019

Vauvakuplassa.

Jos saisin palata mihin vain aikaan, palaisin helmikuuhun. Arki oli ihanaa, isommat päiväkodissa ja minä vauvani kanssa kotona monta tuntia kahdestaan ihokontaktissa makoillen. Ikinä en ole saanut, tai ymmärtänyt nauttia tuosta pienestä ohikiitävästä hetkestä, vastasyntyneestä vauvasta, kuten nyt sain ja ymmärsin.

Maaliskuu 2019

Tapasin hänet ja hän kolmannen lapsensa. Ei me puhuttu, tai edes katsottu toisiimme. Oltiin vaan. Onnellinen vauvakupla oheni ikävän myötä ja lopulta sanoi poks, kun viestiä ei koskaan tullut eivätkä askeleet rappukäytävässä johtaneet koskaan ovelleni asti katsomaan vauvaa uudestaan.

Huhtikuu 2019

Arki muuttui. Ei ollut enää onnea, vaan koliikkivauvan, pettymyksen, väsymyksen ja surun uuvuttama arki. Hänen uudelleen näkemisensä lasten asioissa pahensi tilannetta kaikin tavoin, joten katkaisin välit pysyvästi.

Samaan aikaan kuitenkin jokin asia taas muuttui parempaan, kun tutustuin taas uusiin ihmisiin ja ystävystyin.

Toukokuu 2019 

Välit katkaistuani ja ystävien kanssa aikaa vietettyäni alkoi arki helpottamaan ilmojen lämmetessä. Aloin taas hoitamaan itseäni kuntoon ja sain apua arkeen. Kuun lopussa tein päätöksen muutosta uuteen kotiin.

Kesäkuu 2019 

Kesäkuu meni muuttokamoja pakatessa ja lomasta nauttien vielä säiden helliessä. Kuukauden lopussa mummolaloma vaihtui lastenosastoon vauvan sairastuessa rs-virukseen. Silloin myös lapsen isä viimeeksi tapasi vauvansa tämän vuoden puolella.

Sairaalasta kotiuduttua tapasin kuun viimeisenä viikonloppuna isona tukena olleet ihmiset ensimmäistä kertaa ja pääsinpä jopa yöksi lapsivapaalle.

Heinäkuu 2019

Muutto uuteen kotiin, vain muutaman sadan metrin päähän edellisestä. Muutto toi toivottua helpotusta arkeen, sillä uusi ympäristö oli viihtyisämpi ja sopivampi meille kaikille. Samalla koin pääseväni ahdistavasta ilmapiiristä eroon, mikä edellistä asuntoa varjosti.

Heinäkuu oli uuvuttava, sillä sateinen ilma ja lasten jatkuva tarpeiden vaatiminen ilman taukoa oli raastavaa. Ystävän kanssa oleminen, perhetyö ja lomareissu kylpylään pelastivat kuukauden.

Elokuu 2019

Arki sai taas uudenlaisen helpotuksen, kun sain ystäväni naapuriksi. Arjen rankkuus puolittui, kun oma mieli koheni ja lapsille oli seuraa siinä missä itsellenikin. Yksinäisyys häipyi ja aloin nauttimaan päivistä juuri sellaisina kuin ne oli.

Sain myös parin viikon hengähdyksen isompien lasten mennessä isälleen lomalle. Tuona aikana en ikävöinyt, vaan keskityin omaan hyvinvointiini.

Syyskuu 2019

Alkukuusta tapasin nykyisen miesystäväni. Olin vasta alkanut nauttia sinkkuudesta, en kaivannut enää vierelleni ketään, enkä uskonut että löytäisin edes sellaisen jonka huolisin elämäämme. Kuitenkin mä sellaisen löysin - tai hän minut.

Syyskuu kului syksystä nauttien, ystävän kanssa urheillen, kuvaillen ja sitä uutta ihmissuhdetta rakentaen.

Lokakuu 2019 

Kuukausi jatkui syyskuun kaltaisissa tunnelmissa. Vietin syntymäpäiviäni ystävieni kanssa ja sain taas hetken irtiottoa niin arjesta kuin äitiydestäkin. Syksy oli kauneimmillaan ja arki jo melko tasaista. Mieltä varjosti kuitenkin muuttuneet ihmissuhdetilanteet ja oma sopeutuminen tilanteeseen.

Marraskuu 2019 

Vuoden toisiksi viimeinen kuukausi on aina rankin. Pimeys ja kylmyys yltää mieleen ja saa mielen synkäksi. Mielen synkkyys vaikutti kaikkeen ja synkkyyden suurin syy oli varmasti uupumus arkeen, kun perhetyön apu vietiin pois kuten lähti ex-perheeni tukikin. Tunsin ehkä jääneeni taas yksin, vaikka toisin luvattiin.

Joulukuu 2019 

Kulunut kuukausi on ollut hyvä. Joulumieli on ollut osittain läsnä. Omaa aikaa on ollut hetkittäin ja ystävävien tapaaminen pikkujouluissa on tuonut lisää iloa arjen keskelle. Joululomaa odotin paljon, sillä pieni irtiotto arjesta tekee aina hyvää. Joulustressiä ei ollut, sillä kaikki sujui suunnittelematta parhain päin. Itsenäisyyspäivänä esittelin perheelleni uuden tulokkaan ja vietimme joulun myös yhdessä.

Viime vuoden ja tämän vuoden ensimmäinen aito, onnellinen nauru lämmittää yhä vatsanpohjassa.

Vaikka kulunut vuosi tuntuu olevan plusvoittoinen, tulee edelleen useasti mieleen hetkiä, joiden pelkkä ajattelu salpaa hengityksen moneksi minuutiksi, tai saavat aikaiseksi pidemmän, päiviä, tai jopa viikkoja kestävän ahdistusjakson. Miksi annoin sen tapahtua? Miksi en ollut itsekäämpi? Jossittelu ei vieläkään auta.

Vuoden aikana olen saanut uusia ystäviä, kourallisen kavereita ja muuten vain uusia ihmisiä elämääni. Olen myös menettänyt tärkeitä ihmisiä kokonaan, katkaissut pysyvästi välit heihin, mutta todennut sen olleen vain hyvästä. Miksi jäädä tilanteeseen, joka päivittäin aiheuttaa pahaa mieltä ja oloa? Miksi pitää lähellä ketään, joka rikkoo luottamuksen ja toimii tietoisesti minua ja lapsia kohtaan väärin?

Tätä vuotta on jäljellä enää vain muutamia tunteja. Tajuan saavuttaneeni paljon, menneeni jopa eteenpäin, mutta myös olevani vasta suunnilleen puolivälissä matkaa erosta selviämisestä sekä itseni löytämisestä. 

Tänä vuonna sain paljon, paljon enemmän mitä menetin. Ne ketkä vierelläni ovat nyt, ovat siinä koska haluavat aidosti olla. Ja hyvä niin.

Meidän joulu 2019

Joulu sujui taas uudella kokoonpanolla. Viime vuonna joulupöydän mäti ja kalat olivat yhtä kaukainen haave kuin joulu yhdessä ydinperheenä, mutta tänä vuonna tilanne olikin tuplasti parempi. 

Oikeastaan viime vuoden joulu oli kauhein kaikista jo pelkästään raskaudesta ja erosta johtuen, mutta myös siksi, että se oli ensimmäinen joulu, kun yritin reissata lapsien kanssa mummolasta toiseen jottei kenenkään tarvinnut olla yksin. Virhe. Kukaan ei ollut yksin, eikä olisikaan ollut, joten ainoa mikä jäi käteen oli stressi ja katkonainen joulunvietto. 

Meidän joulunvietto alkoi jo maanantaina, kun suuntasimme lasten kanssa mummolaan. Sunnuntai illan isältäpaluun ja maanantai aamuisen lähtöhärdellin ansiosta meinasi joulumieli kadota ennen kuin ehti ilmaantuakaan, mutta äidilleni päästyämme oli savu korvistani jo laskeutunut ja mieli vastaanottavainen joulunviettoon. Joulua ja pientä irtiottoa arjesta onkin taas kaivattu. 

Maanantai sujui rennosti perille päästyämme. Ilpo pääsi taatan kanssa kuusikaupoille ja me tytöt käytiin heppatallilla ratsastamassa. Illalla virittäydyttiin jouluun perinteisellä joululeffalla, kunhan saatiin roiskahtaneet kinkkurasvat puunattua keittiöstä. 

Jouluaatto oli lasten puolesta jännitystä täynnä. Tonttu oli käynyt jo edellisiltana kurkkimassa ikkunoista lasten iloksi ja naapureiden hämmästykseksi, joten joulupukin tuloa ja tonttujen  kurkistelua odotettiin malttamattomina. Me aikuiset odotettiin "iltapäivän kakkua", jolloin viimeinenkin perheenjäsen saapuisi joulunviettoon. 

Vilhon ensimmäinen joulu sujui vauhdikkaasti yhden vuoden iän kynnyksellä. Joulukuusi pysyi pystyssä eikä joulupukin ensikohtaaminen aiheuttanut yhtään hämmennystä. Isommat lapset olivat myös ensimmäistä kertaa enemmän innoissaan kuin kauhuissaan joulupukin saapumisesta ja ahkeroivat apureina lahjojen jaossa. Pukin vierailu sujui siis mallikkaasti minun ja äitini epävireisestä joulupukki, joulupukki -laulusta huolimatta.

Joulunvietto jatkui tapaninpäivään saakka kuten kuuluukin. Kolmeen päivään mahtui paljon saunomista, syömistä, elokuvia, lautapelejä ja korttipelejä. Perheemme uudet miesvahvistukset toivat tuplasti lisää naurua perinteeksi muodostuneeseen ristiseiskan peluuseen. Oikeastaan en edes muista milloin viimeeksi olisin nauranut niin, että ääni lähtee, silmät vuotaa ja sanoja ei saa sanotuksi. 

Perjantaina kotiin palattua oli olo pitkästä aikaan rentoutunut ja levännyt. Kolmen päivän ilo, nauru ja huolettomuus oli tämän vuoden paras joululahja jo ensimmäisen toiveen täyttymisen jälkeen. Kaikesta huolimatta joulusta palautuminen vaatii nyt viikonlopun kotona oloa, monta koneellista pyykinpesua ja kotisohva kuluttamista. 

Kaksplus blogiverkoston joulukalenteri - inspiraatiota paketointiin

Tervetuloa (taas) Kaksplussan verkostoblogien joulukalenteriin! Joulukalenteriluukuista löytyy mm. ihania leivonnaisia, itsetehtyjä lahjoja sekä koristeita, kauniita kattauksia ja jouluisia somistuksia. Tämän luukun myötä toivotan (jälleen) teille lukijoilleni, tai muuten vain tänne eksyneille ihanaa joulun odotusta!

Tämän joulun paketointihetki oli tarkoituksella viime hetkille jätetty. Oikeastaan muita vaihtoehtoja ei edes olisi ollut, sillä lasten ollessa päiväkodissa on vauva vaatimassa huomiota ja iltaisin nukkumaanmenon vaikeus lapsilla tekee omista ilta-ajan toimista mahdottomia. 

Joten tänä parittomana viikonloppuna Vilhon mennessä nukkumaan keräsin olohuoneen lattialle kaikki lahjat ja paketointitarvikkeet ja aloin hommiin. 

Viime vuonna ostettu valkopohjainen "sanomalehti"paperi pääsi käyttöön, kuten myöskin viime vuonna hyväksi todettu Tigeristä ostettu ruskea paperi. Aluksi olisin toteuttanut yhden ideoista painaa (esim perunalla) ruskeaan paperiin itse kuvioita, mutta koska edellä mainittujen syiden vuoksi aika oli rajallinen, päätin jättää sen toteutuksen ehkä ensi vuoteen. Kuitenkin ruskea paperi on sen verran pelkistetty, että kaipaa rinnalleen jotain yksityiskohtia. 

Kuivatut appelsiinit ovat todella helppo, edullinen ja monipuolinen koriste jouluun. Niistä saa tehtyä kransseja, koristeita leivoksiin, paketteihin, kortteihin.. Tänä vuonna appelsiinien lisäksi kuivatin myös muutaman verigreipin ja lopputulos on mielestäni appelsiineja kauniimpi ja jouluisempi. 

Hedelmien lisäksi kuivatut, tai tuoreet kasvit ovat hienoja somisteita. Eucalyptuksen oksa, heinät ja puuvillan oksa sekä tietysti jouluisemmat havupuiden oksat ovat kaunis lisä sujautettavaksi lahjanarun alle.

Kuivattu kanelitanko on kaunis sellaisenaan koristeeksi, mutta tuoksuu myös kivan miedosti. Kanelitanko sopii myös loistavasti leivonnaisten koristeeksi, mutta myös vaikka jouluiseen kattaukseen liinan päälle aseteltuna. Itse ostin pussillisen kuivattuja kanelitankoja Tigerista. 

Tigerista löytyi myös perinteisten punavalkoisten karkkitankojen sijaan ruskeavalkoisia karkkeja, jotka päätyivät syötäviksi pakettikoristeiksi. 

Lahjanaruina en ole tykästynyt siihen peristeiseen kiiltävään muovinaruun. Sen sijaan juuttinaru ja paperinaru ovat jo sellaisenaan hienoja, eivätkä vaadi saksilla kihartamista. Mitä huolettomampi viimeistely narulla, sitä kauniimpi lopputulos. Näiden narujen lisäksi kaivelin ompelulaatikosta ylimääräisiä puuvillakanttinauhoja, joita voisi halutessaan myös kierrättää muuhun tarkoitukseen.

Pakettikortit ostin myöskin Tigerista, kuten kirjainleimasimet jo viime vuonna. Tämä tyyli ei ole helpompi ja aikaa säästävä, mutta kiva lisä pakettien ulkonäköön. Leimasimien käyttöä kannattaa aina muutamia kertoja harjoitella, jotta lopputulos olisi siistiä. Tälläkin tavalla voi toteuttaa vähän eri tyylejä, mutta kokeilemalla ja muutaman kerran hermot menettämällä lopputulos on varmasti vaivan arvoista.

Lahjojen paketointiin on kivaa ja luovaa puuhaa. Ideoita keksin yleensä päästäni, tai oikeastaan sinne  päähäni ovat varmasti tallentuneet monet monet kauniit kuvat pinterestin ja instagramin maailmasta. Lapset eivät vielä varmasti välitä minkä näköisen paketin saavat - oikeastaan he luultavasti ilahtuvat eniten värikkäistä kuosipapereista -, mutta itselleni kauniin paketin antaminen on myös eräänlainen osoitus käytetystä vaivasta lahjan saajaa kohtaan.

Aina ei toki aika, tai vaikka taito riitä. Onneksi jouluisin löytyy melkein joka kaupasta partiolaisia, tai muita vapaaehtoisia paketoijia, jotka loihtivat lahjat kääreisiin puolesta.

Rakas joulupukki, tänä vuonna toivon pysyvyyttä ja pitkiä hermoja

Tasan vuosi sitten oli päivä, jolloin uskoin sen pienen hetken löytäväni vielä jonkun, joka ottaa itselleen parisuhteen avaimet käteen -pakettina. Pakettina, johon itseni lisäksi kuuluisi kolme lasta. Vuoteen on tuon ajatuksen lisäksi mahtunut enemmän epätoivoa kuin toivoa toiveen toteutumisen suhteen, mutta kaikesta epäuskosta huolimatta hartain toive toteutui nopeammin kuin osasin toivoakaan.

"Ja perjantaisin mä tuon sitten kukkia"

Noin kymmenisen kukkakimppua myöhemmin on alkanut jo tuntua siltä, että tästä saattaa tullakin jotain. Jotain on yhtä epäselvä kuin tulevaisuudensuunnitelmat ylipäätään - joskus olen sisustanut oman talon pääni sisällä lattiasta kattoon, joskus taas seison pitkän tunnelin pimeässä päässä katselemassa vain himmeästi erottuvaa valonpilkahdusta - , mutta huomaan suunnitelmia miettiessäni lisänneen yhden henkilön lisään tarinaan, joko huokailemaan keskelle kokoamista odottavia Ikean kalusteita, tai seisomaan vierelleni pimeään miettimään mitäs sitä sitten.

Ja koirat. Kaksi koiraa. Helpomminkin olisi voinut valita, mutta onneksi kahden aikuisen, kolmen lapsen, kahden kissan ja kahden koiran yhdistäminen samaan talouteen ei ole vielä pitkään aikaan ajankohtaista. Yli tunnin välimatkakin on vain hidaste, kirjaimellisesti, mutta pieni hetkittäinen maisemanvaihdos tekee hyvää itse kullekin.

En ole koskaan uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä. Enkä usko vieläkään. Mutta ensitreffit alttarilla tyylinen parisuhde ensisilmäyksellä taas on koettu oikein toimivaksi ratkaisuksi sen jälkeen, kun ensimmäiset tutustumisen kaltaiset lauseet saivat aikaan ensimmäistä kertaa elämässä *klik* äänen pääni sisällä. Voiko mikään toimia ihmisen kanssa, joka on kuin miespuolinen versio itsestäni?

Tuskin. Siksi me ollaankin kuin yö ja päivä joissain asioissa ja joissain taas myötäillään mielipiteitä ja kokemuksia täysin siinä missä sarkastisuudeltamme ehditään. Ja se toimii. Ainakin vielä. Täysin eritavalla, miten edellisessä parisuhteessa toimi.

Vihaan treffejä. Sitä, kun kaikki on uutta ja jännää. Vihaan sitä, miten rankkaa on tutustua uuteen ihmiseen ja päästä henkisellä että fyysisellä tasolla eteenpäin. Ja rankkaa se on ollutkin ja on sitä edelleen. Miksi kukaan jättää tutun ja turvallisen parisuhteen vain tunteakseen sen uutuudenviehätyksen? Kamalaa. Toisaalta joka viikko ihmettelen myös, miten kukaan lapseton vapaaehtoisesti haluaa pilata omat yöunensa kerran tunnissa huutavan vauvan takia ja hyväksyy sen, että aamulla saattaa herätä yön aikana viereen kömpinyt taapero kainalossa.

Tänään meillä oli ensitreffit. Tai sellasiksi me ne sovittiin. Ekaa kertaa kohta neljään kuukauteen vain me kaksi. Koska toisiin tutustuminen ollaan hoidettu sulavasti tuttu juttu showta ja first dates Suomea katsomalla, ei haitannut, vaikka olisimme olleet aamupalasmoothieta juodessamme maailman tylsin first dates Suomi -pariskunta.

Aamupäivä on muutenkin ehkä maailman huonoin ja epäromanttisin valinta treffiajankohdaksi, mutta vauvan hoitoonsaamisen ajankohdasta ei pidä nirsoilla. Keilahallikaan ei välttämättä olisi ollut ykkösvalinta jos kumppani olisi pitänyt saada hurmattua, sillä hallin keski-ikä omasta vuosiluvustani huolimatta oli +70v, eikä keilauskaan näyttänyt muulta, kuin kiusalliselta kyykkimiseltä liian painava keilapallo kädessä sulhasehdokkaan edessä.

Onneksi siis hurmaaminen oli tapahtunut jo kymmenisen kukkakimppua aiemmin ja saamme vain toivoa, että treffit nro kaksi ovat vielä edessäpäin.

Hyvän mielen viikko

Hyvän mielen viikko on kai sellainen, että vaikka sitä on yhtä väsynyt kuin ennenkin, yhtä jäljessä kaikista tekemättömistä töistä ja yhtä uupunut arjen kompastuskiviin, on kuitenkin näin sunnuntai iltana tunne, että kaikki mennyt paremmin kuin hyvin.

Voisi miettiä, että tälläkään viikolla en saanut to do -listaa lyhyemmäksi. En jaksanut joka ilta jumpata, vapaa ajalla kirjoittaa, ottaa kuvia, tai tehdä käsitöitä. En pessyt lattioita, paketoinut lahjoja enkä myöskään jaksanut kysyä kaikilta jotka niin olettivat, että mitä heille tänään kuuluu.

Lahjat on ostettu, mutta paketoimatta. Vauvan unikouluyritys nro 5 jälleen epäonnistui. Yksi pitkään nukuttu lauantaiaamu. Yhdet pikkujoulut, yhdet päiväkodin tonttujuhlat. Kaksi ulkona syömistä hyvässä seurassa. Reilu tunti omaa aikaa. Kaksi pellillistä joulutorttuja, yksi epäonnistunut piparkakkutalo.

Taapero on nostanut uhman tasolta kolme tasolle kymmenen. Vauva oli napannut jälleen itselleen taudin, joka tiesi ainakin hetkellistä kuumetta ja edelleen jatkuvaa nenänvuotoa. Leikki-ikäinen puolestaan on oma hurmaava itsensä joka aamu, ilta ja aina silloin, kun pitäisi pukea päälle. 

Aamut ei suju. Ei sitten millään. Eikä illatkaan. Lasken päiviä joululomaan. Kuvittelen taas rentouttavia hetkiä ilman aikatauluja, mutta kuitenkin jo tiedän, että luvassa on kaikkea muuta kuin sitä itse rentoutumista. Toisaalta loma on aina loma, maisemanvaihdos piristää ja joulua ei pilaa edes tason kymmenen uhmakohtaus. 

Viikkoon mahtui monta onnekasta sattumaa. Pikkujuttuja, kuten kirpparilta edullisesti löydetyt toppahousut ja perutun oman ajan tilalle tarjottu pikakäynti sopivampaan aikaan. Kaikki sujuu paremmin kuin hyvin, kun tekee ja toimii vailla suunnitelmaa - paitsi se piparkakkutalo.

Älä koskaan sano ei koskaan

Siinä missä viime vuosi oli täynnä tapahtumasarjoja, joiden tapahtumista tulee vieläkin ihmeteltyä ääneen, ei tämän vuotiset tapahtumat välttämättä jää edellisvuotisten jalkoihin.

Joskus sitä vaan kaiken sen tylsän ja tasaisen arjen keskellä huomaa leipovansa piirakkaa koiran yksivuotissyntymäpäiville ja joskus taas havahtuu siihen, että kaikki mistä huolehdin vuosi sitten oli turhaa.

Koira - jota ei muuten ikinä pitänyt siihen taloon tulla - täytti juuri vuoden. Meidän pieni perhe, joka on entisten puolisoiden myötä vain pienentynyt, oli nyt kokoontunut yhteen entistä tiiviinpänä. Toisaalta tänä vuonna perhe on nähtävästi saanut miespuolen vahvistusta jo kolmen ihmisen verran, joista Vilho on vuoden ensimmäinen tulokas. Viime vuoden duurisointuinen loppuvuosi on tänä vuonna päinvastainen. 

Vaikka kuinka sitä onkaan tullut kiukuteltua ja käytettyä sanoja ei ikinä ja ei koskaan, on ollut kaikesta jääräpäisyydestä huolimatta ilo huomata olleensa väärässä. 

Toisaalta sanat ovat olleet vain tietämättömyyttä ja sen hetken tunnetta. Omat entiset jyrkät ajatukset on vääriksi osoittautuessaan sivuutettava olkia kohauttamalla ja naurahtamalla päälle, että niin sitä vaan tuli joskus sanottua. Millään entisillä väitteillä ei oikeastaan ole edes väliä, josta hyvänä esimerkkinä toimii äitini laulutaidon puutteesta huolimatta kovalla äänellä laulama paljon onnea vaan -laulu perheen Unto-koiralle.

Minä, joka syöksyi joka pariton viikonloppu yksinäisyyden ja ahdistuksen runtelemaksi, olen huomannut isompien lapsien lähdettyä löytäväni itseni cittarin irtokarkkihyllyn sijaan Helsingin metrotunnelista muistelemassa kulkusuuntaa toivottuun määränpäähän.

Vaikka edelleen viikottain saatan tuntea toivottomuutta oman elämäni kulkusuunnan ja etenkin sen määränpään puutteesta, on kuitenkin ollut helpottavaa huomata, että liikun sentään eteenpäin, eikä liikkuminen tapahdu enää tunteiden vuoristoradassa, vaan tasaisessa, vain lievästi arjen uupumukseen töksähtelevässä kyydissä.

Parittomat sunnuntai illat on vain iltoja. Ehkä vähän rytmistä poikkeamisesta johtuen levottomampia, mutta iltoja siinä missä muutkin. Maanantai on vain maanantai, kuten kaikilla muillakin. Kivan viikonlopun jälkeinen paluu aikaisiin aamuihin ja aikatauluihin.

Kaksplus blogiverkoston joulukalenteri - Jouluikkuna

Tervetuloa Kaksplussan verkostoblogien joulukalenteriin! Joulukalenteriluukuista löytyy mm. ihania leivonnaisia, itsetehtyjä lahjoja sekä koristeita, kauniita kattauksia ja jouluisia somistuksia. Tämän luukun myötä toivotan teille lukijoilleni, tai muuten vain tänne eksyneille ihanaa joulun odotusta!

Ikkuna lapsuuden joulumuistoihin 

Yksi varhaisimmista joulumuistoistani omasta kodista on äitini sommittelema jouluikkuna. Oikeastaan se on ainoa - jos ei lasketa vuosia myöhemmin iltaisin sängystä kuuntelemaani lahjapaperin rapinaa asuntomme alakerrasta sekä ääntä mikä syntyi, kun saksilla tehtiin lahjanaruun kauniita kiehkuroita. Ainoa se on vain siksi, koska joulu me vietettiin aina mummolassa, joten joulukoristeet kotona olivat hyvin vähäiset.

Äiti sommitteli ikkunoiden väliin pumpulista ja kartonkitontuista joulumaiseman. Idea oli minusta upea sekä totta kai nerokas, sillä ikkunan väliin sijoitettu koriste oli tietysti meidän lasten ulottumattomissa. Sommitelma oli joka vuosi samanlainen, minkä ilmestyminen ikkunaan tarkoitti itselleni aina harrasta joulun odotusta.

Nyt olen Eeviä päiväkotiin viedessäni katsellut samalla mallilla tehtyjä punaisia kartonkitonttuja päiväkodin seinillä. Pelkkä tonttu toi heti mieleen lapsuuden joulunodotuksen ja päätin tänä vuonna aloittaa perinteen joukuikkunasta uudelleen. Suunnittelin käyttäväni tietysti samaa ideaa ja rakentavani ikkunoiden väliin pienen jouluisen maiseman vanua ja erinäisiä somisteita apuna käyttäen.

Meidänlainen jouluikkuna 

Joten tuumasta toimeen. Jouluikkunan teko oli aina äitini juttu, eikä me lapset siihen osallistuttu. Mulla oli myös selvä visio mitä haluan tehdä, mutta päätin ottaa Eevin mukaan kanssani askartelukauppaan makutuomariksi ja ostoksille samalla, kun kotipalvelun työntekijä vahti poikia kotona. Paikallinen askartelukauppa pursuaa lattiasta kattoon erilaisia materiaaleja ja tarvikkeita askarteluun ja käsitöille, joten valinnanvaraa ja vaihtoehtoja riitti. Sillä kertaa mukaan tarttui kuitenkin vain heinäseipään pätkiä ja pieni linnunpönttö, jonka kotona maalasin vesiväreillä tummemmaksi.

Kun oli aika aloittaa ikkunan sommittelu, huomasin, että meidän kodin ikkunat eivät olekaan sellaiset joiden sisälle saisi tehtyä yhtään mitään. Eipä tietenkään. Luovuin kaikesta mitä olin jo suunnitellut ja aloin suunnittelemaan ikkunaa omalla tavalla tehtynä.

Olen aiemmin koristellut ikkunoita hammastahnalla, joten päätin toteuttaa sillä lumen pumpulin sijasta. Toteutuksesta tuli yllättävän kiva, sillä hammastahnalla sai töpöteltyä keittiösienen kanssa kuuran tapaista lunta, sekä eri tekniikoita käyttäen myös muitakin kuviointeja. Tämä toimii myös kivasti näkösuojana estämättä kuitenkaan valoa pääsemästä sisään.

Aiemmin koristeeksi tekemäni kuivatut appelsiinit pääsivät siiman avulla roikkumaan ja antamaan väriä lumiselle maisemalle. Olkoon ne vaikka tähtiä talvisella taivaalla.

Koska ikkuna vaikutti melko pliisulta ilman suunnittelemiani somisteita, oli aika suunnata takaisin askartelukauppaan. Ostoslistalla oli lumihiutaleen mallinen sabluuna, jonkinlainen oksa sekä ikkunavärejä.

Hammastahna pääsi jälleen käyttöön, kun töpöttelin taas keittiösienellä sabluunaa apuna käyttäen lumihiutaleita ikkunan yläosaan. Ilman sabluunaa hiutaleiden teko olisi ollut turhan työlästä, vaikka toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut silkkipapereista askartelu.

Koska olin jo ostanut somisteiksi heinäseipäät ja linnunpöntön, laitoin ne ikkunalaudalle, vaikka luultavasti päätyvät oitis lasten leikkeihin. Tekokuusen oksan teippasin ikkunalistaan ja linnunpönttö pääsi oksalle roikkumaan. Ehkä asumaton linnunpönttö saakin toimittaa postilaatikon virkaa? 

Viimeisenä mutta tärkeimpänä tein the joulutontut. Kartonkinen tonttu on kaikesta komeudessaan klassinen valinta, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla jotain toista tapaa. Niinpä ikkunavärit astuvat mukaan tässä kohtaa. Piirsin paperille kolme eri tonttumallia ja sujautin paperin muovitaskuun, jonka päälle väritin ääriviivojen mukaan. Ikkunavärit olivat todella positiivinen yllätys ja niiden kanssa työskentely oli todellakin juuri niin helppoa miltä näyttääkin.

Tontut eivät päässeet vielä ikkunaan - tässä perheessä jopa joulutontutkin ovat myöhässä kaikesta, vaan ilmaantuvat ikkunaan ehkä yksitellen yön aikana lasten nukkuessa. Ehkä ovat keksineet jotain yllätyksiä, mistä niistä tietää.

Kuten omassa lapsuudessani, ei meilläkään ole kotona sen kummemmin koristeita. Tämän jouluikkunan lisäksi on yksi joulutähti ja muutama kynttilä. Joulun vietämme kuten aina äitilläni, eli nykyään omien lasteni myötä siis mummolassa. Ja sinne on joulu laitettu kauneimmilleen esille ja tunnelma on sen ja perheen myötä korkeimmillaan.

Enää kaksikymmentä yötä jouluun! Mihin tämä aika taas yhtäkkiä rientää?

Edellinen luukku "joulutunnelmaa kotiin" löytyy Laura "Hassu" -blogista. Seuraava luukku aukeaa huomenna Pikkuleijonat -blogissa klo 8.00.