Kauheeta on tietysti se, että oma jaksaminen, mikä on muutenkin ollut niin ja näin, joutuu uudella tavalla taas koetukselle, kun kolmen lapsen sirkus pyörähtää täyspäiväisesti käyntiin. Isäviikonloput eivät tuo lohtua, vaan lisää haastetta viikonlopun jälkeisiin päiviin, joita tasainen ja tylsä arki ei tällä kertaa ole pelastamassa.
Innolla odotan kuitenkin aikaa ja tekemisiä lasten kanssa. Vaikka päiväkotia ilman en pärjäisi, vie se kuitenkin ison osan päivästä ja yhteisistä hetkistä mennessään. Kesällä tekemistä on niin paljon kun itse jaksaa keksiä, joten tylsyyttä tuskin hirveästi joudumme loman aikana potemaan.
Ensimmäinen kauan odotettu lomatekemimen on mummola reissu omille lapsuuden maisemille. Junalla matkustaminen ei ole ollut ongelma koskaan, sillä Eevin ollessa alle Vilhon ikäinen olemme ensimmäisiä kertoja tehneet saman reissun tasaisin ja vaihtelevin ajoin. Vuosien varrella lapsia on tullut jo kaksi lisää ja matkustus on muuttunut aina vain sujuvammaksi.
Silti se hiki nousee jo valmiiksi pintaan sanoista reissu ja lapset. Mä omistan luultavasti maailman huonoimman paineensietokyvyn. Videopelejä en pysty tämän vuoksi edes pelaamaan ja oman elämän videopeli, eli aikataulut ja lähtö lapsien kanssa ovat suurin haaste kaikessa. Ennen niin tarkka ja järjestelmällinen minä, olisi pakannut ja aikatauluttanut kaiken jo viimeistään edellisenä päivänä valmiiksi...
...vaan nykyinen minä heräsi aamulla keskellä siivoamatonta kotia, laukut pakkaamatta ja koneellinen pyykkiä pesemättä.
Aikatauluttomuus ja rento asenne kuitenkin tällä kertaa toimi paremmin ja pääsimme ehkä ensimmäistä kertaa ikinä lähtemään hyvissä ajoin ilman kenenkään kiukuttelua.
Vaikka aiemmin olenkin nauttinut lähijunien maksuttomuudesta vaunujen kanssa, ostin tällä kertaa lipun ic-junaan ja maksoin kaikkien mukavuudesta pienen hinnan. Lapset leikkivät tunnin junamatkan, eikä kenelläkään tullut paha mieli matkan aikana. Vaihto lähijunaan oli sujuva ja loppu junamatka nopea. Loppumatka bussissa meni yhtä sujuvasti totuttuun tapaan.
Kaikista suurin huolenaihe, eli Vilhon viihtyminen matkalla hoitui paremmin kun olisin voinut toivoa. Vauva otti pitkästä aikaa pidemmät päiväunet, eikä herännyt kuin vasta perillä mummolan pihassa, eli nukkui koko kolme tuntia matkan alusta loppuun.
Tämänkaltaiset onnistustumiset lisää tietysti luottamusta itseensä ja rohkeutta toteuttaa niitä haastavampia reissuja yksin lasten kanssa. Ja sitä tässä ehdottomasti tarvitaankin!
Oma hyvä mieli ja rento ote kaikkeen on tietysti kaiken sujuvuuden avain. Siihen kun pystyisi aina, ei haasteita luultavasti koskaan olisikaan samalla tavalla. Aina se tosin on helpommin sanottu kuin tehty.
Seuraava viikko eteenpäin sujuukin mummolan pihasta nauttien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti