maanantai 1. heinäkuuta 2019

Muutto #2

Tänään heräsin uudesta kodista. Olo oli täysin normaali. Ihan täydellisen normaali. 

Mieleen on palannut edellisen vuoden muutto melkein vuosi sitten. Silloin heräsin uudesta kodista täydellisessä kauhunsekaisessa paniikissa. Mä vaan romahdin. 

Muuttosiivousta tein melkein puolenvälin raskausmahani kanssa. Huutoitkin kirjaimellisesti. Kaikki oli epätodellista. Hän vaan muutti. Jätti mulle sotkun, tavarat ja kaikki. Ihan helvetin epäreilua. Kuinka kehtaa? 

Mä jotenkin rämmin sen kaiken sotkun uuteen kotiin, purin heti kaikki tavarat ja odotin sitä uutta parempaa. En ollut oma itseni. Olin vaan se, joka teki. Teki, koska ei annettu vaihtoehtoa. Täytyi tehdä ja suorittaa. Epäreilua. 


Nyt mä kävin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kirjaimellisesti nollaamassa pään. Kaikki se kesälomasta, muutosta, sairaalareisuusta ja kaikesta muustakin johtuva stressi vaan katosi.

Tuo jo paljon muuttoa aiemmin sovittu reissu toi pientä lisästressiä muuttoaikatauluihin. Kuitenkin parempaa ajankohtaa ei sillekään olisi voinut olla. Lapset saivat muuta ajateltavaa ja tekemistä. Palasivat illalla uuteen kotiin, jossa olin jo ehtinyt järjestellä heille oman huoneen valmiiksi. 

Mä sain itse puolestani uuden potkun eteenpäin. Olo on eheä pitkästä aikaan. Sunnuntaina olin virkeänä odottamassa muuttoautoa.

Meitä oli mun lisäksi kolme. Tukijoukkoihin voin aina luottaa. Aikaa kului tasan kaksi ja puoli tuntia, kun edellinen asunto oli tyhjä ja siivottu sekä muuttokuorma purettu uuteen asuntoon. 

Edellisen asunnon oven sulkeutuessa alkoi se mun päättämä tulevaisuus. 


Mä muutin, koska halusin. En, koska olin eronnut ja jätetty. En, koska piti äkkiä löytää asunto ja päästä kauaksi hänestä, lähelle tukijoukkoja. Mä muutin, koska mä päätin, että tässä meidän on hyvä. Mun ja lapsien.

Ja meidän on niin hyvä. Mä heräsin tänään keskellä kaaosta. Hallittu kaaos. Mä en konemaisesti purkanut kaikkea heti. En mä jaksanut. Ei mulla ollut kiire. Mä en tällä kertaa tarvinnut tavaroita paikoilleen tunteakseni olevani kotona.


Pikkuhiljaa tavarat löytävät paikkansa. Kaikelle on paikka.

4 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Odotan innolla kuvia asunnosta, sulla on nimittäin silmää sisustukseen.

    Olen uusi lukija ja kahlasin aika nopeasti sun koko blogin läpi. Sun tarinaa ja elämää on jotenkin tosi voimaannuttavaa lukea, vaikkei samaa olekaan kokenut. Oot voimanainen kaikin puolin! Sun eksä taas on liero ja itsekäs pahimpaa laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!! Kuvia ja postausta uudesta kodista on ehdottomasti tiedossa :)

      Kiitos ihanista sanoista myös!

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! :) Odotan myös sisustuskuvia :) Kuvasi edellisestä kodista oli niin kauniita :)

    VastaaPoista