sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Lapsivapaaton viikonloppu

Voisin aloittaa tekstini valituksella siitä, miten paljon mua jälleen ärsyttää etävanhemman oikeudet. Siitä, miten jouduin perumaan varatun hotellin ja täydellisen lapsivapaan sitten kolmeen kuukauteen. Ei olisi tehnyt huonoa.

Oikeastaan lasten hoito olisi ollut vain myöntymiskysymys, mutta päädyin olemaan kääntymättä suljetun oven puoleen. Ja sitä paitsi yhden yön reissu kavereiden kanssa olisi peruuntunut muistakin syistä ja lopputulos olisi ollut sama: ei lomaa, ei taukoa.


Syy etävanhemman perumiseen on tällä kertaa ehkä hyväksyttävämpi, kuin itsekäs lomamatka. Nimittäin muutto. Toisaalta jos oikein pohtii, niin syy on oikeastaan melko paskamainen, sillä olenhan itse tehnyt vuoden sisällä kaksi muuttoa; toinen shokissa puolen välin raskausmahan kanssa ja toinen tunteettomasti kolmen pienen lapsen kanssa. Vaikka toki ulkopuolista apua oli saatavilla, niin ei sentään koko viikonloppua, eikä muuttotavarat muutenkaan itsestään pakkaantuneet ja purkautuneet.

Vanhemmuuden ja sen suorittamisen arvostelu ei tällä kertaa jaksa sen enempää kiinnostaa, sillä painimme muutenkin jo omasta mielestänikin melko eri sarjoissa. Muutenkaan en väitä itsekään olevani täydellinen, sillä tänäänkin suustani on päässyt muutama ärräpää lasten kuullen ja olen saattanut jopa viipyä kännykän kanssa vessassa muutamia minuutteja liian pitkään hätään nähden.


Meidän viikonloppu oli yhtä kiva kuin edeltäjänsäkin. Ja seuraava varmaan vielä parempi. Vaikka kolmen lapsen kanssa päivin ja öin oleminen on yhtä hampaiden kiristelyä, on sen tuoma taakka nyt vähän helpompi kantaa. Henkinen kevennys tuli osuvaan aikaan, sillä isäviikonlopun peruuntuminen tarkoittaa aina kolmen viikon tauotonta uurastusta kolmen lapsen kanssa.

Mustavalkoiseen maailmaan palaaminen oli ainakin toistaiseksi hyvä ratkaisu. En aio enää ajatella miten saisin muiden ihmisten  valitsemat sävyt sopimaan toisiinsa, mikä on kenenkin mieluisin väri ja niiden  sekoitus, sillä yleensä ne sävyt mitkä itselleni jäi jäljelle, olivat yhtä kauniita kuin Vilhon maalaamaamassa taideteoksessa vauvakerhon värikylvyssä. Ensimmäistä kertaa noin yhdeksään vuoteen saan ajatella itsekkäästi mitä minä haluan ja mikä mua tekee onnelliseksi vieden samalla eteenpäin. Unohtamatta tietenkään lapsia, sillä ovathan he yksi onneni suurin lähde.


Näyttää jopa siltä, että meistä itse kukin on päässyt elämässään eteenpäin enemmän ja vähemmän kirjaimellisesti. Minä itse sain vertauskuvallisesti ryömittyä ensimmäiset metrini jotain kohti ja Vilho puolestaan päätti lähteä näyttämään edeltä mallia kontaten.

5 kommenttia:

  1. Ihana ja koskettava teksti😊Itkin kun luin jutun sinusta,oisko ollut Kodin Kuvalehdessä.Minäkin ollut yksin kolmen lapsen kanssa.Nyt iloitsen ja ihmettelen, kun kaksi vanhinta muutti pois kotoa-täynnä nuoruuden intoa ja monien asioiden tekemistä ensimmäistä kertaa-on kuin olisin todistamassa kävelevän lapsen ensiaskeleita jälleen.Itsenäistymisen ihme! Ensimmäisen tyttökaverin ihme! Isoveli kuskaa autolla pikkuveljeä-ihme...Ja huomaan, etten ole edes surullinen etten voi jakaa näitä asioita heidän isiensä kanssa-ihmettä kai sekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! ❤️ Ihana kuulla! varmasti vuosien varrella tapahtuu se ihme, että suru haihtuu, tai ainakin helpottaa lähes tunnistamattomaksi.

      Poista
  2. Mistä tuo ihana musta roikkuva pyöreä kynttiläteline on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen olen muutama vuosi sitten ostanut hemtexiltä ja samankaltaisia olen nähnyt juuri nyt myynnissä finmarilla ja varmasti monesta muustakin paikkaa nyt löytyy, ellei jopa vielä Hemtexiltäkin. 😊

      Poista
  3. On se kumma jos peruu isäviikonlopun milloin mistäkin syystä että ei voi sitä edes korvata niin että hoitaisi sitten kaksi seuraavaa viikonloppua putkeen. Nyt kun pojalla jo ikää niin saisitteko tukiperheen tai MML hoitajan avuksi että pääsisit joskus enemmän tuulettuun? Isäkin voisi ajatella että on lasten etu että äitikin saisi huilata. Olet muuten vielä tosi nuori kun lapset aikuisia. Uskon että elämäsi vain parantuu vuosi vuodelta! T. Se tosi miestä sinulle toivova

    VastaaPoista