sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Noin viikon kuulumiset

Viikko siitä, kun lapset palasivat kotiin ja reilu parin viikon tauko tylsään, tavalliseen arkeen päättyi. Viikossa on tapahtunut hirveästi meidän nykyhetkeä ainakin toistaiseksi muuttavia asioita niin hyvässä, kuin pahassakin.


Lapsien paluu aiheutti odotettua vähemmän kitkaa meidän arkeen. Pieniä vaikeuksia kyllä - kuten taaperon kuivaksi opettelu, minkä opettamisen jouduin aloittamaan lähes alusta. Lapsien reaktiot ikävään, suuriin tunteisiin ja turvattomuuteen jatkuivat ennallaan. Ainoa muutos näiden tilanteiden haltuunottoon löytyi itsestäni, sillä pari viikkoa taukoa kolmen lapsen sirkuksesta tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Vauvan kanssa univaje ei helpottanut varsinkin, kun flunssa teki öistä päivä päivältä huonommat. Kuitenkin vapaus mennä ja tulla oli ehkä se, mitä kaipasin. Vauvan kanssa tämä onnistui, vaikkei se vastuuta ja kokoaikaista holhoamista poistanutkaan harteilta. Silti kutsun tätä mennyttä ajanjaksoa lomaksi, sillä normaaliin arkeen verrattaessa se sitä todellakin oli.


Maanantaipäivä mummolassa antoi sopivasti muuta ajateltavaa kaikille ja onnistui harhauttamaan meiltä kaiken totutun tunnekuohun pois, mitä isältäpaluu aina aiheuttaa.

Tiistaina karu paluu päiväkotiin auttoi pääsemään suoraan arkeen kiinni. Jatkettiin siitä mihin jäätiin ja se oli hyvä. Totutut rutiinit tulivat helposti ja ilokseni sain huomata, että ehkä jopa vähän helpommin kun normaalisti.


Keskiviikkona arki jatkui. Sain kuitenkin tiedon siitä, että ei täysin samanlaisena enää kauaa. Se pieni helpotus minkä keväinen lastensuojelu meidän avuksi poiki, viedään pian pois. Perhetyö ei enää pysty jatkamaan apunamme eikä muuta apua tilalle annettu, kuin puhelinnumero mihin soittaa. Harmitus ja halu pärjätä ilman on olleet päällisin puolin mielessä. Kuitenkin järki tyrmää turhan urhoollisuuden ja pakottaa soittamaan annettuun numeroon. Ei tarvitse pärjätä, ei vielä.

Loppuviikko sujui huonoista uutisista huolimatta paremmin kuin hyvin. Viikonloppu lapsien kanssa oli terapeuttista kaiken sen ikävöinnin jälkeen. Ikävä mikä syntyy, kun lapset lähtevät pois, hitsaa loppupeleissä meidät paremmin yhteen. Parillinen viikonloppu onkin aina ollut se meidän kohokohta, koska mennyt ja tuleva pariton viikonloppu on yhtä kaukana toisistaan.



Katkonaisia yöunia, kaatuneita maitomukeja, vauvakerhossa käyntiä, ystäviä, kiukkua, naurua. Hellyydenosoituksia puolin ja toisin. Noin viikkoon mahtuu paljon, seuraavaan ehkä vielä enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti