sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Pop-upia ja (ex)sukulointia

Vihdoin on takana viikonloppu, mikä tuntui ihan viikonlopulta. Lapset aloitti vuoron perään sairastelun keskiviikkona ja lauantaille suunniteltu reissu Papun pop-up tapahtumaan Nokialle ja lasten sukulaisilla vierailu meinasi täysin peruuntua. Kolmen päivän sisälläolo on lasten kanssa yhtä tuskaa ja kiukuttelua ja aktiviteettia on vaikea keksiä samalla leväten kuumetta pois. Onneksi lauantaiaamuna kuumemittari näytti suopeaa lukemaa ja matkaan lähdettiin koko porukalla, minä lapset ja anoppi.

En ole ennen jaksanut nähdä vaivaa raahautua eri lastevaatemerkkien tapahtumiin, outletteihin tai pop-upeihin, koska aina välimatkat on tunnin suuntaansa ja en välitä niin kovasti jonottelusta sun muusta ryysiksestä. Tämä pop-up oli kyllä iloinen yllätys. Väkeä oli kyllä paikalla, mutta ruuhkaksi ei sitä voinut kutsua. Tila oli pienehkö, mutta tarjonta oli laaja. Vähän toivoin löytäväni merinopipoja talveksi kaikille, mutta ne jäi haaveeksi. Sen sijaan tytön vaatekaappi sai kaipaamia vaatteita ja vauvalle löytyi edullisesti muutama juttu. Hinnat oli suurimmassa osassa melko samat, mitä netin alessa löytyy, mutta sitten kakkoslaatuisia sai ihan pilkkahinnalla ja valikoima oli melko runsas.


Tytölle ja minulle samisteluun polvisukat 5€/pari ja kolme paria sukkahousuja yhteensä 20€

Tämän verran sieltä kahden käynnin jälkeen tarttui mukaan.

 Paitamekko 5€, pinkki kantomekko 25€, musta kellohame 10€ ja henkselihame 15€

Tyttö ei ole about vuoteen suostunut käyttämään muita kuin mekkoja, joten pari mekkoa valikoitui mukaan lisäyksenä olemassa olevaan mekkovalikoimaan. Olen yrittänyt keksiä kivoja hameita, jotta saisi paidatkin joskus käyttöön ja nappasinkin mustan kellohameen, mikä käy varmasti minkä tahansa kanssa. Tähän asti olen ostanut alaosiksi legginsejä, mutta kuosit ja värit on olleet huonosti yhdisteltävissä yläosiin. Sukkahousut ovatkin paljon kätevämmät mekkojen ja hameiden kanssa, joten pikkuhiljaa leggarit vaihtuvat niihin. Nyt löytyikin kivasti monta sävyä lisää, joten alaosa ongelma on pian ratkaistu.


Tyttö valikoi itse ja rakastui täysin tähän henkselimalliseen hameeseen ja täytyy kyllä itsekin sitä ihastella. Onneksi tuohonkin kuosiin löytyi kaapista kivasti yhdisteltävää yläosaa.

Vauvalle bodyt 5€/kpl ja trikooviltti myös 5€

Käsittämättömän halvalla kakkoslaatuisia vaatteita. Hirveästi ei pieniä kokoja ollut, mutta löytyi sentään jotain. Tykkään hirveästi näistä Papun bodeista, koska sopivat pitkäselkäiselle täydellisesti ja mahtuvat päälle useassa koossa tuplaneppareiden ja käännettävien hihojen vuoksi. Viltille tulee paljon käyttöä ja onneksi satuin sen sieltä laarista kaivamaan. Koko on vähän isompi mitä normaalisti, joten käynee ihanasti kapalointiin ja lämmikkeeksi vaunuihin ja kaukaloon. 

Kuopukselle ei 92/98 koossa löytynyt mitään, mutta saattoi se koko loppua jo perjantaina kokonaan. Toisaalta siis pitäisi aina rientää ensimmäisenä päivänä heti aamusta paikalle, jos haluaisi varmistaa parhaimmat koko- ja kuosivalikoimat. Kannatti joka tapauksessa siis ehdottomasti käydä ja käyn varmasti toistekin, jos sopivan välimatkan päähän ilmestyy. 

Pop-upin lisäksi kävimme siis myös sukuloimassa parissa paikassa ja lapset nauttivat vierailuista yhtä paljon kuin itsekin. Ero miehestä tuntuu samalla erolta kaikista miehen puolen sukulaisista ja alussa sai aikaan hirveän surun. He kaikki ovat olleet minulle perhettä siinä missä omanikin, enkä suostuisi heistä luopumaan millään. Alussa vetäydyinkin täysin ja ajattelin etten enää kuulu perheeseen. En samalla tavalla, vaikka niin kovasti sitä haluaisin, mutta onneksi jo pelkästään lasten kautta kuulun heihin aina. Siltikin asiat muuttuivat ihan liikaa väärään suuntaan ja vanhasta elämästä luopuminen tuntuu hirveältä. Silloin minulla oli niin hyvä olla. Nyt en tiedä vielä mihin kuulun ja miten tulevaisuudessa kaikki asettuu. Olen saanut paljon tukea ja sympatiaa, mutta jossain vaiheessa väkisinkin tilalleni astuu joku muu. Kuitenkin aion tuppautua mukaan aina kun kutsutaan, toivottavasti siis vielä pitkään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti