Väsyttää, uuvuttaa, vaan on pakko jaksaa

Tänään on viikkoja 31+0. Viime viikko on kulunut niin uupuneessa ja väsyneessä olotilassa, että hyvä jos edes jossain kohtaa päivää oli täysin heränneenä. Aamut alkaa meillä joka päivä kello kahdeksan +-puoli tuntia. Eli siis ei tarvitse edes kukonlaulun aikaan nousta. Yöllä ovat molemmat lapset kömpineet viereen nukkumaan. Itse herään vessaan öisin 2-5 kertaa. Aamulla jompi kumpi lapsista herää ja tokkurassa laitan aamuohjelmat televisiosta pyörimään. Lapset heräilee rauhassa niitä katsoen ja saan itse torkkua vielä 15-30min, kunnes jompi kumpi ilmoittaa nälästä. Puoliunessa nousen laittamaan aamupalat pöytään ja yritän jatkaa vielä koiranunta sängyssä. Ei puhettakaan, että unihiekat karisisi silmistä ensimmäisen tunnin aikana siitä ensimmäisestä heräämisestä. Silmiä kirveltää eikä tahdo pysyä auki. Milloinkohan olen saanut nukkua aamulla pitkään kenenkään herättämättä?

Loppuviikosta olin jo niin uupunut, että olin aamusta iltaan tosi ärtynyt. Jossain kohtaa heräsin jo itsekin siihen, että joku nyt on huonosti. Pohdin jo, onko henkinen puoli taas kunnossa lainkaan. Kuitenkin mulla menee nyt jo tosi hyvin, ei kyse ollut nyt siitä, vaan ihan vain väsymyksestä ja uupumuksesta, mikä on jatkunut tauotta jo liian pitkään. Eihän ne lapset tahalleen maitomukia kaada, tai ilkeyttään vaadi alati huomiota antamatta mun hetkeäkään istahtaa rauhassa. Ei sitä väsymystä ja uupumusta meinaa itsekään tunnistaa, ennen kuin jaksaminen on jo äärilleen venytetty ja totaalinen burnout on enää hiuskarvan päässä. Yksin raskaana, kaksi pientä lasta kotihoidossa ei tosiaan ole mikään helppo suoritus. Aikansa sitä jaksaakin arkea normaalisti, mutta ilman taukoa on keho ja mieli niin ylikuormittunut kaikesta, että se sisäinen paha olo purkautuu jo ulos. Ja ketkäs siitä kärsiikään, kuin valitettavasti mun tapauksessa ne saman katon alla asuvat, eli lapset.

Eikä tarvittu kuin yksi päivä, noin kuusi tuntia ja akku oli ladattu. Lapset lähtivät lauantaina päiväksi sukuloimaan ja itse sain jäädä kotiin. Olisin voinut vaikka nukkua kuusi tuntia putkeen, tai vaikka surffailla kanavia tekemättä mitään. Jollekin se on parasta rentoutusta, mutta mä tykkään tehdä niitä asioita, mitkä vielä tuo sitä iloa arkeen. Yksinäinen kiireetön käynti kirpparilla ja kaupassa. Kotona paikkojen siistiminen niin, että siitä siisteydestä saa nauttia päiväuniaikaa pidempään. Kiireettömyys ja aikatauluttomuus riittää. Illalla olo oli kuin uudestisyntyneellä, mieliala oli taas normaali ja oikein odotti lasten saapumista. Pidettiinkin siinä yhteinen herkkuilta Putousta seuraten ja pitkästä aikaan kaikilla oli hyvä olla.

Eilen oli neuvola, jossa kerroin tuosta ylitsepääsemättömästä väsymyksestä, mikä ei mene nukkumallakaan ohi. Hemoglobiini näyttikin tippuneen alle sadan ensimmäisellä mittauksella ja toisella mittauksella arvo oli 106. Marssin siis apteekkiin ja toivon, että rautatabletit toisivat kaivatun helpotuksen. Eikä ihme, että väsyttää! Muuten sujui tuo käynti ilman mitään kummasteluja. Painoa on vihdoin alkanut kertymään alun ison pudotuksen jälkeen, mutta hyvin maltilla sitäkin viikkoihin ja edellisiin raskauksiin nähden. Seuraava käynti on jo parin viikon päästä ja saan silloin lähetteen painoarvioon, koska kuopus oli syntyessään kookkaat 4,5kg. Ihanaa päästä vielä kurkkaamaan tulevaa pientä ennen synnytystä. Josko suostuisi näyttämään naamaansakin, jotta näkisi tulevan pojan kasvonpiirteet ja saisi jonkinlaisen mielikuvan hänestä.

Vaikka kotiäitinä ja raskaana on ollut paljon helpompaa, kuin raskaana töissä, ei näköjään niiltä samoilta vaivoilta voi välttyä rennommissakaan oloissa. Issias on joka päivä niin kipeä, että on istuttava vain jumppapallon päällä. Lasten kanssa leikkiminen alkaa olla hyvin mahdotonta, koska parhaimmat leikit syntyvät lattialla rymyten ja duploja on huono rakentaa jumppapallon päällä istuen. Kauppareissuilta kotiinpaluu menee pakottaen toista jalkaa liikkumaan ja loppupäivä on jalka melkein käyttökelvoton. Aamulla herätessä olo on kuin jyrän alle jääneellä. Selkä, lonkat ja vatsa kipuilee vielä monta tuntia heräämisen jälkeen. Ketteryys on luokkaa elefantti posliinikaupassa, eikä tiukassa paikassa mahan sisään vetäminen kummasti enää auta..

Kaikesta huolimatta raskaus on ihanaa. Enää yhdeksän viikkoa, mikä tuntuu nyt aivan liian vähältä aikaa enää nauttia. Eron alkumetreillä ostin aina kukkia itselleni palkinnoksi selviytymisestä, jos olin selvinnyt monista romahduksista suht järjissään. Tällä kertaa palkinnoksi jaksamisesta ostin itselleni kauan haaveilemani Aarikan kynttilänjalat, prinssi ja prinsessa, kuten rakkaat lapseni ovat. Minun elämäni kuninkaallisia. Yhtä prinssiä vielä odotellessa valtakuntaamme. 💙