sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Vauvaa vaille valmis

Tekemisen täyteinen lapsivapaa viikonloppu on tullut muutaman tunnin päästä tiensä päähän ja sain sekä rentouduttua, että puuhasteltua tarpeeksi. Perjantai iltana aloitin keskeneräisen mobilen teon lapsien lähdettyä, nukuin pitkälle aamuun ja kiireettömän aamun jälkeen kävin kaupoilla viime hetken tarveostoilla päiväkotia ja vauvan kotiutumista varten. Lauantai jatkui leikkimielisillä vauvanhäätökikoilla, mm. intilalaisella tulisella ruualla, tuoreella ananaksella sekä vadelmanlehtiteellä. Olishan se ollut kätevää synnyttää rauhassa lapsien ollessa isällään, mutta ehkä parempi vain lymyillä mahassa seuraavaan viikonloppuun, tai sitä seuraavaan. Sainkin nyt rauhassa laittaa kodin täysin valmiiksi ja mieli on hyvin valmis ottamaan vauvan vastaan. Niin äkkiä sekin muutos kävi. Seuraavat vauvanhäätökikat on rentoutuminen loppuun saakka ja voimien keräily koitokseen. Kodista puuttuu enää tuo pieni uusi ihminen.




Tämä juuttikehto oli ensimmäinen ja suurin pakkomielteeni vauvaa varten. Jossain törmäsin kai kuvaan kyseisestä kehdosta ja se olikin sitten menoa. Tämän valmistus on tietysti lopetettu, joten toria kolusin läpi raivokkaasti. Satuin sitten huutonetistä löytämään tämän ja pienen arvonnan jälkeen sovin myyjän kanssa noudosta. Koska tämä sijaitsi Helsingin katajanokassa asti eikä ollut postitettavissa, ei auttanut kuin suunnitella reissu Helsinkiin lasten kanssa. Yhdistin Papun vip-iltaan voittaman kutsun ja kehdon noudon. Kolmen tunnin junamatkan, ratikalla matkustamisen sekä Papun kivijalkamyymälässä pyörimisen se vaati, mutta sain haluamani hintaan 20€. Sanoisin, että koko vaivan arvoinen reissu!



Vaatteet sain pestyä jo viikko sitten ja nyt on vauvan vaatekaappi valmis. Koska otin ennen joulua kirpparipöydän, lykkäsin sinne ne kaikki tääeiooniinkiva -vaatteet ja vaatteista karsiutuikin yli puolet. Jäljelle jäi suunnilleen 5kpl/koko ylä- ja alaosia ja määrä tuntuu oikein sopivalta. Saan vielä mahdollisuuden heräteostoihin kirpparilla ilman, että vaatemäärä kasvaisi liian suureksi. Vaatteet mahtuvatkin yhdelle hyllylle Ikean lokerikkoon pystyviikattuna (koot 50-74). Alahyllyllä on tutit harsot, rintapumput sekä itkuhälytin ja perkamista odottava babybox. Näin vähän tilaa vie vauvan vaatteet tarvikkeineen. Kuvassa näkymätön kolmas hylly on isompien koon vaatteille, keväthaalareille ja pipoille. 


Sen lisäksi laitoin kaukalon valmiiksi ja katsoin vauvalle kotiutumisvaatteet kaukalon lämpöpussin sisälle odottamaan. Kun kotiutumisen aika koittaa, saa kaukalon helposti napattua matkaan vaatteineen kaikkineen. Lämpöpussi aiheutti hikoilua pitkään, koska mikään ei tuntunut kelpaavan itselleni. Luovutin ja valitsin tuon Baby's Only -kaukalopussin ja onhan se nätti. Ja lämpöpussi voittaa kyllä kätevyydellään kaikki toppahaalarit.



Toppahaalarin sijaan metsästin vauvalle Mini Rodinin faux fur haalarin, mikä toimisi sitten vähän keväämpänäkin. Näin talvella alle saa vielä fleecen ja lämpöpussin sisällä riittää lämpöä. Reiman tossut ja töppöset ovat esikoisen jäljiltä palvelleet jokaista pientäni vauva-aikana. Rodinin pipon ostin vasta kirpparilta. Myös nuo trikoiset raitapöksyt ovat palvelleet sekä esikoista että kuopusta ja nyt myös saavat kunnian saattaa viimeinen vauva kotiin. Samoin neuletakki on esikoisen jäljiltä, mutta kuopukselle se ei tainnut koskaan ehtiä käyttöön asti. Rodinin newborn kit löytyi kirpparilta ja arvoin sen olevan pienin vaate mitä kaapista löytyi.


Mummille otin tekemiseksi mukaan neuletyöt. Tuo maailman helpoin vauvanmyssy oli niinkin helppo tämmöiselle poropeukalolle, että kaksi päivää sitä tein ja purin alkuun, kunnes vihdoin onnistuin ymmärtämään ohjeet ja olemaan tiputtamatta silmukoita. Samaan syssyyn päätin tehdä myssyyn sopivan huivin vauvakoossa, mikä olikin sitten helppo tehdä, kunhan sai ensin ohjeet käännettyä suomeksi.


Lauantaiyönä ei tuttuun tapaan uni tullut silmiin, joten kaivoin kuukausia sitten aloitetun nappeja ja vyötärönauhaa vaille valmiin neuleromperin esiin ja viimeistelin työn loppuun asti. Ja kyllä kannatti, sillä tämä mahtunee vain pienen hetken päälle, eikä vauvan syntyessä jaksa välttämättä näpertää keskeneräisiä töitä loppuun.

Vielä jäi useampi projekti kesken, mutta niitä viimeistelen tässä vauvaa odotellessa rauhassa yksitellen. Syy miksi keskeneräisyyksiä on miljoona samaan aikaan odottamassa viimeistelyä on se, että kyllästyn nopeasti yhteen työhön. Minusta ei ikinä olisi virkkaamaan tai neulomaan mitään isoa projektia, kuten esim. kastemekkoa tai vilttiä. Hermostun äkkiä, jos joudun purkamaan tai aloittamaan alusta ja silloin työ jää yleensä kaappiin odottamaan hermojen palautumista useaksi kuukaudeksi. Monesti myös yksi idea johtaa toiseen ja alankin keskenkaiken uuden projektin työstöön, vaikka edellinen on vielä tekemättä.. Työn alla siis edelleen se perjantai-illalla aloitettu mobile, vaunulelu, tuttinauha, äitiyspakkauksen lämpöpussin uudelleen päällystys sekä lelukaaren teko. Puhaa riittää siis vaikka vauva syntyisi edellisten tapaan vasta rv41. Joka tapauksessa nämäkin pienet puuhat pitävät mielen loistokkaan virkeänä ja vauvaa jaksan odotella vielä hyvin maltilla, vaikka sinne lasketun ylitsekin.

3 kommenttia:

  1. Minkä merkkinen tuo juuttikehto on? Aivan ihana��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä merkkiä (ei ainakaan missään lue) eikä myydä enää uutena, eli käytettynä löytyy. Mm. ruohonjuuri aikoinaan myynyt tätä. :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista