Nyt kun en ole enää raskaana

Mahaikävä? Ehei! Vauva on tarkalleen 24 päivää vanha tänään. Synnytyksestä palautuminen on ollut ennätyksellisen nopeaa. Ehkä syynä on edellisiin raskauksiin verrattuna pieni painonnousu sekä helppo synnytys, josta ei jäänyt ruhjeita vaivaksi. Liitoskivut talttuivat ensimmäisten päivien jälkeen kokonaan, vatsalihakset ei arista, kuten keskimmäisestä, ja muutenkin olo on hämmästyttävän normaali fyysisesti.

Itse raskauden loppumiseen ja vauvan olemassa oloon onkin ollut vaikeampi päästä mukaan. Vatsan silittelyn olen jo muistanut jättää kokonaan pois, mutta nyt alkaneet haamupotkut sisäelinten etsiessä alkuperäisiä paikkojaan on saaneet mielen taas hämilleen. "Potkun" tullessa ehdin jo ajattelemaan vauvaa mahassa, kunnes muistankin häntä tässä koko ajan imettäväni. Kaupassa on myös monesti tullut sivuutettua aurajuustot ajatuksella, että sitten joskus.. Paitsi että nyt on jo se joskus.

Mitä itse vauvaan tulee, niin ensimmäisellä kauppareissulle mentäessä olin laittamassa turvakaukaloa reippaasti takakonttiin. Ajattelin kai kantavani jotain muuta, kuin tuota rakasta vastasyntynyttäni, jonka kuitenkin ymmärsin vyöttää takapenkille turvallisesti kiinni. Nyt kun vaunuilla ollaan oltu liikkeessä ja sisälle tultaessa vauva on jatkanut unia, olen minäkin jatkanut normaalia elämää - ilman vauvaa. Monen hetken päästä vauvan äännellessä vaunuissa tulee melkein ääneen huudahdettua "ai niin!" kun muistan taas vauvan olemassa olon.

Onneksi nuo hetket ovat harvassa. Ihan siksikin, koska harvassa ovat ne hetket kun vauva ei ole rinnalla. Nyt kun en ole raskaana tekemässä ihan mitä vain keksinkään tehdä päivisin, olen lähes aamusta iltaan istumassa sängyllä imetystyynyn kanssa imettämässä. Vähän puuduttavaa, mutta toisaalta näistä hetkistä osaan nauttia. Kohta imetyshetket muuttuvat paljon villimmiksi ja pikaisemmiksi. Kohta hän ei enää niin vain malta nukkua sylissäni, vaan on jo kova kiire tutkimaan maailmaa.

Asiat, mitä kaipasin raskausaikana: omat vaatteet ja nukkuminen. Miten ihanalta ne tuntuu nyt! Luojan kiitos mahdun melkein kaikkiin vaatteisiini kuten ennen raskautta, koska mikään ei ole pitkästä aikaan tuntunut niin ihanalta, kuin ne ikiomat vaatteet ilman raitoja ja lintuja. Melkein ihanampi tunne on vatsallaan nukkuminen. Itse nukkuminen pitkine yöunineen on vielä pitkällä horisontissa, koska yöt menee pelkästään heräillen parin tunnin välein. Silti unen laatu on jo huomattavasti parempi mitä raskausaikana, eikä aamuisin oikeastaan väsytä. Hip hurraa hormonit!

Se ihana kamala raskaus on nyt ohi ja olo on siitä sekä helpottunut, että vieläkin pettynyt. En sano ettenkö ikinä, mutta luultavasti se oli se vika raskaus. Pettymys on kova varsinkin, kun vauva ryhmissä edelleen törmää hehkutuksiin milloin mistäkin ihanasta huomaavaisesta miehestä raskautta kohtaan. Jokainen raskaana oleva ansaitsisi 9kk liioitellun huomion, myös minä, mutta jäänen sitä kokemusta köyhemmäksi. Olen silti todella helpottunut, mutta ennen kaikkea ylpeä; mä tosiaan selvisin yksin odotuksesta kriisin keskellä. Ja selviän varmasti melkein mistä vaan sen kokemuksen jälkeen.

Nyt kun en ole raskaana, pääsen vihdoin löytämään itseni uudelleen.