tiistai 5. maaliskuuta 2019

Rakkautta ensisilmäyksellä kaksi vuotta sitten

Muuten en tuohon rakkauden lajiin usko, mutta äidinrakkaus mahdollistaa kaiken. Eilen tasan kaksi vuotta sitten, 4.3. sain kokea sen kliseen, kun vauvaan rakastui heti ensisilmäyksellä.


Kaksi vuotias poikani on syntymästä  lähtien mahdollistanut minulle sen äitiyden, minkälaisena aina kuvittelinkin äitiyden olevan. Siinä missä esikoinen oli itsenäinen, hyväuninen ja muutenkin helppo vauva, on Ilpo ollut melkein hänen vastakohta.

Hänen kohdallaan meidän välinen äiti-poika suhde oli syvä. Rakastuin häneen jo rakenneultrassa ja niin jatkui hänen syntymäänsä saakka, jolloin pääsin rakastumaan häneen uudestaan. Ilpon kanssa olen saanut kokea olevani korvaamaton, sellanen "vain äiti kelpaa" -äiti, kun taas Eevi oli ennemminkin isintyttö ja nykyään mummintyttö.

Tuo kaksi vuotias on nyt siinä parhaassa iässä. Vaikkakin tahtoikä alkaa olla hurjimmillaan ja arki on välillä haasteellista hänen tahdittamana, sen kaiken korvaa hänen vallaton luonne ja ne hetket, mitä vain kaksi vuotiaan kanssa saa kokea.


Kuten vaikka se, miten hän päivä päivältä oppii puhumaan ja ilmaisemaan itseään enemmän. Hänen ikiomat luonteenpiirteet tulevat aina vain paremmin esiin. Perusluonteeltaan hän on ollut to del la tyytyväinen - paitsi silloin, kun ollaan oltu vain kotioloissa. Vauva-aikana kukaan ei tahtonut uskoa, että arki hänen kanssaan oli myös to del la haasteellista ensimmäiset 1,5 vuotta. Sitten helpotti ja hänestä tuli oikea hurmuri ja sellaisena hän on pysynytkin.

Oikeastaan kaikki mitä hän tekeekin on jollain tapaa tosi suloista. Jopa se, miten hän huutaa "ei onnistu" monta kertaa päivän aikana viskoen käsissään olevat esineet samalla pois. Useimmin on kuitenkin niitä hetkiä, kun hän ylpeänä vie lattialta roskan roskiin huudahtaen "piitos!" tai tulee halaamaan vauvaa sanoen "kakas vauva".



Vaikka viimeisimpänä raskausaikana epäilin, miten mulla ikinä voikaan riittää rakkaus kahdelle pojalle, tai että miten toisen pojan syntymä vaikuttaisi tähän äiti-poika suhteeseen, on todettava nyt, että se vain voimistui. Nyt hän on rakas poikani, keskimmäiseni, pikkuveli sekä isoveli. Kaikkea suurta.

3 kommenttia:

  1. Olen lukenut blogisi läpi ja pidän siitä kovasti. Vaikka olet kokenut paljon paskaa niin ihana huomata, että olet selvinnyt siitä. En voi käsittää mitä tämän lasten isän päässä oikeen liikkuu! Parempi sinun on olla ilman häntä, vaikka joskus katumapäälle tulisikin. Olet todella vahva nuori äiti. Kirjoitat todella hyvin ja kauniisti lapsistasi. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi!

    VastaaPoista
  2. Törmäsin sun blogiin vasta ja täytyy jäädä ehdottomasti seuraamaan!

    VastaaPoista