sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Lihaton lokakuu - Gluteeniton vegepiirakka

Alunperin olin ajatellut osallistuvani ensimmäistä kertaa ikinä lihattomaan lokakuuhun. Olisi ollut erittäin mielenkiintoista nähdä konkreettisesti miten kulutus muuttuisi ja mihin suuntaan, sekä saada uusia ruokalajeja ainaisen jauhelihamakaroonilaatikon lisäksi. Tämä aie kaatui kuitenkin siihen, että pakkasessa sekä kuivakaapissa oli liikaa eläinperäisiä tuotteita sisältäviä syötäviä, jotka pitäisi saada syötyä ensin pois alta. Joten päätin luopua tästä haasteesta, mutta teen silti muutaman helposti toteutettavan muutoksen, kuten lehmänmaidon vaihto kauramaitoon, jauheliha soijarouheeksi jne. Ehkä ensivuonna sitten.

Itse tykkään todella paljon kasvispainotteisista ruuista. Yleensä teenkin itselleni oman ruuan ja lapsille oman, sillä makumaailmamme ei yleensä kohtaa lainkaan. Nykyään kaupan hyllyltä löytyy paljon lihankorvikkeita, jotka on oikeasti parempia kuin eläinperäiset vastineet. Ikävä totuus on kuitenkin se, että nämä vegetuotteet ovat paljon hinnakkaampia verrattuna eläinperäisiin tuotteisiin. Tosin ei aina, sillä esim. soijarouhe on jauhelihaa paljon halvempaa ja sitä meiltä löytyykin aina kaapista "hätävarana".

Olisi hienoa pystyä viemään eettistä periaatetta materiaalista ruokiin. Kuitenkaan en usko, että niin tulee koskaan kokonaisvaltaisesti käymään ihan puhtaasti itsekkäistä syistä. Joka tapauksessa uskon, että pienetkin teot on tyhjää parempia. Olkoon se vaikka se kahviin kerman sijaan lorautettu iCaffe, tai vaikka yksi lihaton päivä viikossa.

Lauantaina vietimme pikku sisareni syntymäpäiviä. Koska perheeseemme kuuluu yksi keliaakikko ja yksi täysin vegaani, oli tarjottavat myös toteutettu kaikille sopiviksi. Itselleni napsahtanut nakki koski suolaista syötävää, joten keksin tehdä suolaisen piirakan, kuten Vilhon ristiäisissäkin oli tarjottavana.

Reseptiä mulla ei ko. piirakkaan ollut. Googletus ei tuottanut toivottua tulosta, joten ei auttanut kuin soveltaa. Ajattelin jo heti, että jos vain onnistun, niin kirjoitan reseptin ylös, sillä hyviä ruokarajoitteisille sopivia reseptejä on selvästi liian vähän. Ja onnistuinhan mä, joten tässä resepti:


Gluteeniton vegaani vuustopiirakka

Piirakkapohja:
- kaurajauhoja (3,5dl)
- leivinjauhetta (1tl)
- margariinia (150g)
- kauramaitoa (1dl)

Täyte:
- vuustokuutioita (150g)
- maustamatonta kaurakermaa (2dl)
- Oatly påMackan tomaatti/basilika (150g)
- kirsikkatomaatteja
- tuoretta basilikaa
- valkosipulinkynsi
- pieni punasipuli
- mausteiksi suolaa, musta- ja valkopippuria


Pohja

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kauramaito ja nypi margariini jauhoseoksen kanssa tasaiseksi. Taputtele sormin taikina voideltuun piirakkavuokaan tasaiseksi pohjaksi.


Täyte

Sekoita kaurakerma ja påMackan sekaisin. Leikkaa punasipulista ohuehkoja siivuja. Hienonna valkosipuli ja tuore basilika. Lisää sipulit, mausteet ja puolet vuustokuutioista. Sekoita tasaiseksi ja lisää seos pohjan päälle. Viipaloi kirsikkatomaateista ohuehkoja rinkuloita ja asettele ne ja toinen puolikas annos vuustokuutioita täytteen päälle. Maun puolesta ei tosin ole väliä sekoittaakko kaikki sekaisin, sillä tämä viimeisin vaihe on puhtaasti estetiikan vuoksi, jotta tomaatit ja osa vuustokuutioista jäisivät nätisti piirakan pinnalle.


Piirakka uuniin 200 asteeseen 30min ajaksi.

Halutessaan voi lisätä muutaman kokonaisen basilikanlehden pinnalle silloin, kun piirakka on juuri tullut uunista ja täyte ei ole kokonaan jähmettynyt.


Itse tarjoilin piirakan vasta seuraavana päivänä. Jos tarkoitus on tarjoilla piirakkaan samana päivänä, tulisi täytteen antaa jäähtyä ja jähmettyä kunnolla. Vegejuuston, eli vuuston maku muistuttaa paljon vuohenjuustoa, joskin paljon miedompaa. Tomaatti ja basilika oli siis täydellinen valinta vuuston seuraksi, mutta toki oman maun mukaan melkein mikä tahansa täyte käy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti