Ystävät ylitse muiden

Muutto Hämeenlinnaan, täysin uuteen kaupunkiin tuntematta ketään muuta, kuin ex-anoppini, oli melko hätiköiden ja ajattelematta tehty päätös. Vaihtoehtoja ei montaa ollut ja Hämeenlinnan katuja kävellessä lippis syvällä päässä eron jälkeisinä päivinä tuli jokin tunne, joka neuvoi asettumaan seuraavaksi tänne. Liekö tunne mitään muuta, kuin paniikkia ja pakkoa päästä mahdollisimman kauaksi ex-miehestäni, mutta toistaiseksi en ole katunut.

Yksinäisyys on ollut läsnä jo monta vuotta. Ketään muuta en voi syyttää kuin itseäni. Olen luullut vääriä henkilöitä ystävikseni ja tyytynyt siihen, että sellasia ne ystävyssuhteet on. Sitten on tietysti ne lapsuudenystävät, jotka ovat edelleen yhtä hyviä ystäviä, kuin kymmenen, tai kaksikymmentä vuotta sitten, mutta joiden kanssa välimatka ja erilaiset elämäntilanteet koituvat esteeksi.

Moni äiti kokee olevansa yksin ja moni äti jää yksin jo raskausaikana. Siinä missä äitiys voi muokata ystävyssuhteita ja jopa rikkoa kokonaan, avaa äitiys myös uuden maailman ystävystymiselle. Olin Eevin ja Ilpon kohdalla se, joka seurasi sivusta muiden äitien tiivistä yhteisöä. Muskarissa, vauvakerhoissa, puistoissa, kaikkialla oli se oma tiivis kuppikunta ja siihen ei mukaan päässyt. Ei ainakaan helpolla ja vain, jos täytit tietyt kriteerit. 

Ikäjakauma näkyy selvästi. Äidit hakeutuvat samanikäisten seuraan, vaikka kerhoissa sun muissa yleensä jaellaankin kuulumisia sekalaisessa seurakunnassa. Siltikin jopa kahdenkymmenen vuoden ikäero äitien välillä tuntuu olevan este ystävystymiselle, vaikka lapsi, tai lapset olisivat samanikäisiä. Myös perhetilanne, kasvatustavat ja lasten kanssa harrastaminen tuntuvat yhdistävän äitejä ymmärrettävästi.

Some on myös nykyään todella tärkeä paikka monelle yksinäiselle. Vaikkei se poista sitä aidon ystävän puutetta, saattaa se silti auttaa sellaisen löytymisessä, tai muuten vain tuoda yhteen monia samanhenkisiä ihmisiä monien kilometrien päästä, vaikkei heitä ikinä kasvokkain tapaisi. Itselle some ja sitä kautta saadut kaverit ja tuttavat, ovat yhtä tärkeitä ihmissuhteita, kun niin sanotusti oikeassa elämässä esiintyvät ihmissuhteet, enkä osaisi olla enää ilmankaan.

Vaikka Hämeenlinna tuntui heti oikealta valinnalta, puolen vuoden jälkeen alkoi epäilyttämään, onko tämä sittenkään oikea paikka mulle. Kunnes ystävystyin.

Kun omaa miestä ei rinnalla enää ole, on ollut äärimmäisen tärkeää, että on joku tai jotkut, joiden kanssa iloita vauvan ensimmäisen hampaan puhkeamisesta. Kun taapero on piirtänyt seinän täyteen sotkua, voi kuvan kera jakaa tilanteen ystävän kanssa saaden sympatiaa muutaman emojin muodossa. Ravintolassa, tai kahvilla käyminen on helpompaa ystävien kanssa, koska kaikilla on saman ikäiset lapset, jotka vuoron perään aiheuttaa meteliä ja sotkua.

Vaikka oma arki ja jaksaminen kolmen pienen lapsen kanssa ei kummoista ole, ystävän lapsia hoitaessa ja häntä auttaessa saan jo auttamisen ilosta hyvän mielen ja hetken virtaa. Oma arki ei myöskään olisi niin sujuvaa, ilman ystävän tukea.

Uskallan väittää, että ystävien puute vaikutti paljon siihen entiseen minään, joka oli aivan hukassa itsensä kanssa ja ripustautui siihen ainoaan.  Moni riita olisi ollut turha ja monta mieltä olisi jäänyt pahoittamatta. Mutta jossittelu on turhaa. Nyt, en tunne olevani yksinäinen, vaan saatan olla tyytyväinen yksinäiseen hetkeen sohvannurkalla, joka ei pääty odotettuun avaimen kilahduksen ja pettymykseen siitä, että en saanut tarvitsemaani.

Silti, ystävät eivät poista sitä jotain, jota vain kahden vanhemman välillä voi olla. Sitä, mitä ei voi kokea kenenkään muun, kuin sen kanssa, jonka kanssa on lapset tehnyt ja elänyt perheenä.

Viikko sitten torstaina täytin 25 vuotta. Enpä muista milloin viimeeksi olisin sen kummemmin synttäreitä vietänyt, varsinkin kavereiden kesken. Nyt mä pääsin lauantaina odotetusti taas monen kuukauden jälkeen jonnekin ilman lapsia, tai vauvaa ja vaikka pilkun jälkeen pikaruokalan kautta kotiin hoipertelu ja parin tunnin yöunien jälkeen en väitä olon olleen fyysisesti levännyt, niin henkisesti kuitenkin sitäkin enemmän.

Äidin roolista irtautuminen ja ystävien seura teki taas todella hyvää, vaikkei ihan ihmeitä sentään.