sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Hauskat Halloween juhlat lapsille

Vapun lailla Halloween on yksi niistä ihanista juhlapäivistä keskellä arkea, jota on ihana viettää lasten kanssa. Tämä oli oikeastaan meidän ensimmäinen juhlittu Halloween ja varmasti juhlitaan tästä edespäin joka vuosi.

Vaikka tämäkin juhla kuuluu niihin ylikaupallistettuihin krääsäbileisiin, pystyy järjen kanssa tekemään pienellä vaivalla (ja rahalla) kivat juhlat. Teemaan sopivia kertakäyttöastioita tuli ostettua sekä jotain pientä juhlasomistetta, kuten ilmapalloja ja hämähäkinseittiä.

Asut suunniteltiin myös niin, ettei käyttökerrat jäisi vain yhteen. Pojille ostin luurankoasut, jotka menevät vähintään seuraavan vuoden yöpukuina, joista olikin huutava pula muutenkin. Eevin asu löytyi omasta kaapista ja kasvoväreillä tehtiin juhlalook.


Juhlien suunnittelu ja koristelu oli kivaa puuhaa. Yksin en olisi jaksanut järjestää juhlia isolle porukalle, mutta kaksin ystävän kanssa juhlien toteutus oli puolet helpompaa.

Paljon tehtiin itse. Pinterestistä löytyi paljon kivoja koristeluideoita ja osa ideoista syntyi vain koristellessa. Halloween on oikeastaan hyvin helppo juhla koristelujen puolesta, sillä pelkästään jätesäkeillä ja kynttilöillä pääsee pitkälle.




Juhlavieraat olivat vauvasta leikki-ikäisiin. Kaikille löytyi ikäistä seuraa, eikä ohjelmaa oikeastaan kaivattu. Yksi aarrejahti sekä äänestys parhaasta naamiasasusta riitti.

Syömiset oli myös toteutettu nyyttärihengessä, joten tarjottavat oli monipuolisia ja kaikille sopivia. Itse teimme lehtitaikinaan käärittyjä nakkeja, dippivihanneksia, boolia (vihreää mehukattia) jääpaloilla, joihin lisätty karkkimatoja koristeeksi, sekä irtokarkkihyllyiltä valkkaisimme teemaan sopivia karkkeja sellaisenaan syötäväksi.




Vanhasta lakanasta tehty selfieseinä oli kiva lisä juhliin sekä toimi tietysti myös näyttävänä koristeena. Vaikkei kukaan lapsista varsinaisesti kuvaustuulella ollut, niin tulipa ainakin poseerattua.


Parasta koko juhlissa oli tietysti se, että viikonloppu meni täydessä tohinassa. Perjantaina järkkäiltiin, lauantaina juhlittiin ja tänään otettiin vähän iisimmin. Arkeen on huomenna taas kiva palata, kun kaikilla on hyvä mieli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti