tiistai 18. helmikuuta 2020

Tunteiden vankila



Vai mielisairaala? Mitä eroa?

Ennen paikka, joka tuntui omalta. Tehty mua varten. Ei ehkä kaunein, mutta siltä se tuntui. Ei aina se paras paikka, mutta siellä oli hyvä.

Kylkiluut kalterina, lyijynraskaat jalat jalkakuulana. Pää kuin suljettu osasto.

Mun keho, joka ei enää muuttunut ulkoapäin. Ne samat arvet, eikä yhtään lisää. Viimeinen raskaus silti tuhosi sen. Ulkonäön, olemuksen ja kaiken sen, mikä pään sisällä pyöri. Eikä mikään näy ulospäin.


Tuttu ihminen, joka tietää koko tarinan. Kerron tragedian jatko-osan. Ääni värähtää monessa kohtaa. Silmiä kirveltää ja tunnen niiden vettyvän. Tiedän, että se kaikki näkyy ja kuuluu. Voisin taas itkeä, nähdä katsojassa empatian ja säälin. Vihaan sitä, enkä itke.

Oot hymyileväinen, saan kuulla. Vilho voi todella hyvin. Hän on suloinen. Kuvailen Vilhoa ja otan kehun vastaan. Ajatella millainen hänestä on tullut näissä olosuhteissa. Täydellinen. Söpö, söpö, söpö. 


Isälle on soitettu. Tietysti. Hän kertoo tietävänsä, että mä olen hyvä äiti. Tiedät. Sä niin helvetin hyvin tiedät. Siksi sä pystytkin tekemään mulle näin ja jatkamaan omaa elämää välittämättä muusta.

Ootko katkera lasten isälle? Haluatko olla?

Lääkitty, neuvottu taas terapiaan. Pakotettu heräämään joka aamu samaan helvettiin, missä muistot ruokkii pettymystä ja surua uudelleen ja uudelleen. Pakotettu käsittelemään tunteitaan ja menemään eteenpäin näillä eväillä.

Todellakin.

Voinko koskaan aidosti sanoa olevani muuta kuin katkera? 


Olen iloinen monesta asiasta ja tunnen onnea. Nautin lapsistani ja siitä, että saan pyörittää tätä arkea.

En ole onnellinen. Pakkopullaa, suorittamista aamusta iltaan. Tulevaisuudensuunnitelmat hämärät, mutta olemassa. Toivon monesti pääseväni pois omista saappaistani, mutten aio niitä riisua. Arki pyörii ja mä edelleen sen mukana.

Ei sen pitäisi olla suorittamista, mua muistutetaan taas.

Lastensuojeluilmoituksesta johtanut palvelutarpeenarviointi. Tyhjin taskuin tervehdin ovella, tyhjin taskuin saatoin ovelle. Tiesinhän mä, että apu ei yllä muhun. Pettymys paistaa silti läpi. Lapset voi hyvin, mä en.

2 kommenttia:

  1. Blogiasi lukemassa, ja siihen ihastuin. Rohkea kirjoittaja olet. Toivon todella että kevät tuo sinulle hyviä asioita tullessaan!

    VastaaPoista