maanantai 13. heinäkuuta 2020

Toinen päivä Powerparkissa


Heräsimme myöhäisestä nukkumaanmenosta huolimatta aikasin. Pimennysverhot eivät olleet mökissä kummoiset, joten sisälle tulvinut aamuaurinko teki lapsista aamuvirkkuja. Jollain ihmeen kaupalla nukuin poikien kanssa samassa 80, tai 90cm leveässä vuoteessa kolmisin. Ilmeisesti nukuimme ahtaasta tilasta huolimatta hyvin, sillä en ainakaan muista heränneeni yön aikana.

Aamu alkoi huonosti. V-käyrä oli punaisella, kun odotimme ainakin vartin yöpaitasillamme huoltorakennuksen ulkoterassilla suihkutilojen ollessa suljettuna siivouksen ajaksi. Vessaton mökki olikin juuri niin katastrofaalinen kuin pelkäsinkin. Tein pääni sisällä uuden käsikirjoituksen aiheesta suihkutilojen sulkeminen niiden sovittuna aukioloaikana. Tämäkään näytelmä ei saanut ensiesitystä, sillä peseytyminen ja katastrofista selviytyminen sujui lopulta odottelusta huolimatta.

Suihkun jälkeen valmistin lapsille aamupalaksi mikrossa puuroa. Mikropuuro muovirasioihin oli erittäin kätevä ratkaisu, sillä astioita siellä ei ollut tarjota. Aamupalan söimme rauhassa mökissä, vaikka rauhallisuus ei ollut muilta osin sen aamun teema. Huonomman aamun vuoksi haikailin jo mennyttä maitojunaa kotiin, mutta lasten päästessä purkamaan väärin kanavoitua innostusta alueen muiden lasten kanssa ulkona, sain rauhassa valmistella tulevaa toista huvipuistopäivää.

Otin mukaan kassillisen eväitä. Edellisenä päivänä eväitä kului kahden välipalapatukan verran, joten niiden riittämistä ei tälle päivälle tarvinnut miettiä. Puoli tuntia ennen huvipuiston aukeamista lähdettiin kävelemään sitä kohti. Nuorin nukahti myös sopivasti kesken peltomaisemia päiväunille.


Toisen päivän rannekkeet olin ostanut jo heti ensimmäisenä päivänä lippuluukulta. Edellisestä päivästä oppineena tiesimme mihin mennä ja mitä kautta, joten pääsimme ensimmäisten joukossa sisään.

Tämäkin päivä vaikutti sään puolesta lupaavalta.

Kiersimme ensiksi taas lempilaitteet pienten alueelta, jonka jälkeen suuntasimme kauan odotettuun Röllikylään. Tänne piti tietysti osata ajoittaa meno oikeaan aikaan, jotta saisi tavata ihan oikeita Röllikylän asukkaita.

Röllikylä oli visuaalisesti todella upea paikka. Katseltavaa ja ihmeteltävää riitti sekä lapsille että aikuiselle, vaikka itse alue oli todella pieni. Kuitenkin lasten odotettu röllien tapaaminen oli suuri pettymys. Mökeissä ei ollut kuvauksen mukaisesti ketään säikyttelemässä saati jälkeäkään mahdollisista asukkaista ja rölleiksi pukeutuneet ihmishahmot ilmestyivät vain Röllikylän sisäänkäynnin eteen vilkuttamaan kiusaantuneesti. Toisaalta ehkä odotuksemme oli liian korkealla, tai ainakin kuvittelimme nettisivujen kuvauksen mukaan kokemuksen erilaiseksi.

Tästä pettymyksestä selvittiin kuitenkin olkia kohauttamalla. Peitetarina siitä, että röllit varmasti vain nukkuivat, meni lapsille läpi ja päivä jatkui laitteiden parissa.  Röllikylään kyllä palattiin vielä uudemman kerran, mutta röllien puutteessa paikka ei enää herättänyt lapsissa innostusta.





Iltaa kohden sää muuttui epävakaaksi. Tuli pieniä sadekuuroja, jotka hädin tuskin kastelivat. Sitten tuli kunnon ukkosmyräkkä, jota lähdettiin pakoon samaiseen ruokapaikkaan edellispäivän huonosta ruokailukokemuksesta huolimatta. Tänä päivänä huvipuistossa oli ehkä jopa triplasti enemmän porukkaa. Laitteisiin sai jonottaa - jopa lähes puoli tuntia, ja ruokapaikat oli varsinkin tämän ukkoskuuron aikana täpötäydet. Ruuassa ei tällä kertaa ollut moitetta ja ruokailijoiden määrän vuoksi ruoka oli uunituoretta ja hyvää.

Ukkoskuuro ei onneksi kestänyt ruokailua kauempaa. Turvallisuussyistä kaikki laitteet olivat suljettuina, mutta avautuivat lähes välittömästi kuuron mentyä ohi, eikä suljettujen laitteiden avautumista joutunut kauaa odottelemaan. Työntekijät kuivasivat penkkejä, joten sade ei huvipuistopäivään juurikaan vaikuttanut kastumisen puolesta. Kuuro karkoitti ehkä myös jonkinverran huvittelijoita, sillä viimeiset puolitoista tuntia oli kiva kierrellä laitteita ilman suurempaa ruuhkaa.

Lopuksi kävimme vielä hakemassa metrilakuja ja lapset saivat valita mieluisat lelut itselleen. Kiersimme laitteita vielä viimeiseen viisariniskuun saakka ja innostusta olisi varmasti riittänyt vielä kolmannellekin päivälle.

Julkisen liikenteen aikataulujen vuoksi suuntasimme vielä toiseksi yöksi mökkiin. Tuttujen ja uusien leikkikavereiden kanssa kului loppuilta ja seuraavana päivänä sain aamun pakata rauhassa kotimatkaa varten. Lähdimme huvipuiston taas avautuessa kotia kohti yhtä elämystä rikkaampana.




Kesälomareissu Powerparkissa sujui taas yli odotusten. Jännitin eniten sitä miten lapset pääsisivät laitteisiin, kun itse en pääsisi niihin mukaan. Nuorin viihtyi loistavasti vaunuissa, välillä myös kävellen ja katsellen sisartensa menoa laitteissa. Samassa paikassa olevat laitteet ja alueen selkeys mahdollisti sen, että isompi pystyi omatoimisesti kiertelemään mieluisia laitteita ja nähtiin toinen toisemme koko ajan. Yksin kolmen pienen lapsen kanssa koko reissu oli todella sujuvaa, tai niin sujuvaa kuin se lasten kanssa voisi olla.

Myöskään mökki ilman vessaa ei ollut ollenkaan hankala. Tai ainakaan niin hankala kuin kuvittelin. Vahingoilta ei kuitenkaan vältytty, mutta niistä opittiin.


Plussat

+ Powerparkin huvipuisto on kaunis paikka. Siis todella kaunis. Rakennukset ovat hienoja, leikkimielisiä ja teeman mukaisia. Koko alue on kivan puistomainen, löytyy sekä metsikköä että vesialueita, puroja, istutuksia ym. koristeita. Plussaa myös siitä, että alue on pienehkö ja selkeä. Pienten laitteet oli fiksusti laitettu samaan paikkaan, joskin oli kiva myös, että monia pienille sopivia laitteita oli myös pitkin puistoa.

+ Majoitusvaihtoehtoja on paljon ja niihin on selkeästi panostettu. Sekä majoitus (halvimmin), että huvipuistovierailun hinta oli oman vertailuni mukaan kaikista järkevin. Toisen päivän lippu oli yli puolet halvempi. Tekemistä riittää vaikka viikoksi, sillä powerparkiin kuuluu muutakin kuin huvipuisto, kuten esim. hevostila ja karting. Tosin erillisella maksulla.

++ monipuolinen huvipuisto etenkin pienille!




Miinukset

- Pienten alue oli kiva, mutta alueen visuaalisuus ei ihan kohdannut muun puiston kanssa. Toki alue oli huvipuiston reunalla, joten vihreä metalliaita teki varmaan ulkonäölle paljon, mutta silti tähän alueeseen ei selkeästi oltu niin panostettu.

- Tämä on miinus enemmänkin vuodelle 2020, mutta osa niistä kohteista, joihin oltaisiin todella haluttu mennä, oli kiinni. Ei ollut pomppulinnaa, leikkipuistoa, keinukarusellia...

- Vaikka meidän majoitusvaihtoehdon hintalappu oli mielestäni vielä kohtuullinen, muut vaihtoehdot eivät olisi edes tulleet kysymykseenkään hinnan vuoksi. Alueelle majoittumiseen saisi siis uppoamaan pienen omaisuuden.




Hinta aina kiinnostaa ja onkin tietysti oleellinen osa matkan suunnittelua. Rannekkeet alle 130cm maksoi 30€/kpl, toisen päivän rannekkeet 12€/kpl. Majoitus halvimmassa mökissä, ilman vessaa ja keittiötä, maksoi edullisimmillaan 70€/yö. Hintaan kuului petivaatteet, pyyhkeet ja loppusiivous ja tietysti käyttöön huoltorakennuksen yhteiskeittiö, vessa, suihkutilat ja sauna aina iltaisin. Majoitukseen kuului myös ilmainen sisäänpääsy huvipuiston alueelle, mikä muuten olisi maksanut rannekkeettomalta 7€/hlö. Ruokailu pizzabuffetissa meidän kokoonpanolta maksoi yhteensä 23,90€ per kerta. Bussikuljetus juna-asemalta powerparkiin oli ilmainen sekä ymmärtääkseni myös ilmaista parkkitilaa on runsaasti autolla saapuville.

Yhteensä siis majoitus ja huvipuistopäivä kahdelta päivältä maksoi meiltä 224€. Junamatkoineen ja ruokailuineen kokonaishinta oli noin 300€.


Tämän reissun idea oli päästä pariksi yöksi pois kotinurkista, pitää hauskaa ja luoda muistoja. Kaikki kolme kohtaa täyttyivät ja ensikesäksi tehdään varmasti uusinta reissu.

5 kommenttia:

  1. Go Viivi!!! 👍💪☀️👏🙌❤️🥳

    VastaaPoista
  2. Meillekin Röllikylä oli jo viime kesänä 2019 ja nyt 2020 todella valtava pettymys etenkin kun aikaisempina kesinä siellä on ollut kaikkea kivaa toimintaa lapsille, joten odotuksemme oli niin suuret. Polkujen varrella on ollut kymmeniä omatoimisia Röllikylän henkeen ja Rölliin liittyviä röllitehtäviä, joita on voinut ihan pienetkin tehdä ja isommillekin ne on ollut hauskoja.Lisäksi on ollut todella kivoja etsimistehtäviä, on etsitty Röllin pudonneita nappeja, röllien piilottamia avaimia, höyheniä Röllin peittoon, röllisuunnistusts jne.. Etsimiset kun on lapsista niin hauskoja ja on saanut vielä palkinnonkin ja aivan upeasti suunnitellun Röllidiplomin huoneen seinälle muistoksi onnistumisesta. Tehtävistä näki, että ne olihuolella mietitty ja valmistettu Röllikylä imagoon sopivaksi.Vielä sai tehdä luonnonmateriaaleista oman taideteoksen Röllin taidenäyttelyyn. Kohokohta oli, kun sai jumpata Röllin kanssa röllijumpan Röllin näyttäessä mallia.
    Nyt Röllikylä oli nuutunut ja seisahtunut ja röllitkin olivat vaisuja ja seisoivat vain kyllästyneinä ottamatta mitään kontaktia lapsiin edes etänä Aikaisemmi ne ovat hassutelleet lasten kanssa. Ennen lapsia ei ole meinannut saada lähtemään Röllikylästä, nyt he eivät enää halua sinne mennä, joten olis kyllä firmalle palautteen paikka seuraavia vuosia varten, että saatais takaisin Röllikylä iloinen meininki.
    Viime kesänä siellä oli tehtävänä päivästä toiseen sama kuvajuttu, joka oli pienille lapsille liian vaikea ja isommista tylsä, ennen tehtvät vaihtui päivittäin, kun olimme aina useamman päivän niin oli aina uusi upea etsimistehtävä. Ja lopuksi MUOVISET mailat söhimiseen eivt kuuluu Röllikylän henkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohhoh! Kuulostaapa tuo entinen röllimekninki just siltä, mitä paikalta kovasti odotettiin. Ja mikä pettymys! Kiva tietää, että se oikeasti on ollut - ja toivottavasti vielä jo ensi vuonna tulee olemaan, kuvauksen ja kehujen mukainen sekä arvoinen paikka. Ihmettelinkin miten niin kehuttu paikka oli meille niin pliisu kokemus, mutta vika ei nähtävästi ollutkaan meidän ylisuurissa odotuksissa. Harmi. Todellakin on palautteen paikka, varsinkin jos jo viime vuonna oli meno noin latistunutta. Ei voi siis koronakesääkään syyttää.

      Miljöö todella on kaunis, tosiaan niitä muovimailoja lukuunottamatta :D...

      Poista
  3. Ihailtavaa, kun jaksat touhuta ja mennä lasten kanssa. - Anne

    VastaaPoista