Sinulle, Ella, joka vielä mietit poispääsyä
Kuka Ella, kysyt ehkä ensimmäisenä. Niinpä. Sillä nimellä piiloudut vielä kaikelta pahalta, kun yrität epätoivoisesti päästä siitä pois ennen kuin olisi liian myöhäistä. Esittelit uuden minäsi tapaamillesi uusille ihmisille vain paetaksesi sitä todellisuutta, ettei mitään sinussa ole uutta. Vielä. Esittelit itsesi Ellana, sillä kaikki jotka sinut vielä tunsivat Viivinä, olivat lähteneet. Ne kaikki, jotka lupasivat pysyä vain, koska olisit heille aina se rakas Viivi.
Uusi alku on aina hyvä. Tälläkin kertaa. Ellana oleminen tarkoitti sitä, että pystyit luomaan jotain uutta siitä vanhasta mikä vielä on sinussa jäljellä. Ja se toimi. Siihen saakka kunnes joku joka sinut jo tunsi, kutsui uusien tuttavisiesi kuullen sinua Viiviksi. Kuka Viivi, he kysyivät kulissien kaaduttua. Ja siinä sä taas olit, yhtä rikkinäisenä kuin aina ennenkin.
Sen sijaan että pystyit ylpeänä jatkamaan vain eteenpäin, jouduit häpeissäsi katsomaan taas taaksesi. Ja selitellä, koska koit - tai siis koet vieläkin tarvetta perustella kaikkea, mitä häpeä sinussa peittää.
Lopulta päädyit kompromissiin. Pidit osan Viivistä, sen vanhan, joka sinussa on vaikka et sitä haluaisi ja osan siitä minkä vielä halusit säästää. Pidit myös Ellan, sillä olit pysynyt päätöksessäsi tehdä tarvittavia positiivisia muutoksia itsessäsi ja elämässäsi.
Itseäsi Ellaksi kutsuminen tuntuu vielä valheelliselta. Joskus kerrot suoraan olevasi Viivi. Silloin, kun tunnet olosi turvalliseksi ja pystyt esittelemään itsesi heti kokonaisuutena. Muuten olet se Ella, jonka minuutta ei määrittelisi kenenkään tekemiset eikä mikään koettu kriisi. Se on ollut muutenkin aina osa nimeäsi ja nyt vaan päätit myös olla se.
Sinussa on ollut myös aina se periksiantava puoli, vaikka pitkävihainen puolesi on pitänyt sen piilossa. Kuten myös rohkeus poistua mukavuusalueelta, kohdata vaikeudet ja selvitä niistä, vaikket vielä entisenä itsenäsi niistä selvinnyt, tai ainakaan uskonut selviäväsi. Kun vaan joku päivä päätät niin. Toisaalta teit myös entisillä ja yhä nykyisillä heikkouksillasi voittoa, sillä antautumattomana päällepäsmärinä saavutit sen mitä tarvitsitkin.
Sinä, Viivi, joka vielä mietit ettei tilanteesta ole poispääsyä. Kerron, ettei olekaan. Ei sillä tavalla miten toivoit. Se aikakone, tai jotain. Olet silti tehnyt kaiken oikein. Sun on pakko surra, ikävöidä, itkeä, huutaa. Sun on pakko vihata niin, että kaikki se tuntemasi rakkaus ei vetäisi sille vertaa. Ja saat vihata tänäkin päivänä. Se on sun oikeus. Tiedät jo nyt, että et kuitenkaan vihaa ihmistä, vaan tekoa, vaikka haluaisit ajatella toisin. Saat olla myös katkera, aina, mutta muista olla sitäkin enemmän kiitollinen.
Sun on pakko saada olla täydellisen heikoimmillasi niin pitkään kuin itse tarvitset, jotta näkisit ketkä siihen jää ja ketkä olivat vain oman hyötynsä vuoksi mukana sun kriisissä. Ne oli niitä sanoja vaan. Sun täytyy myös nähdä itsesi yksin heikoimmillasi, jotta saisit viimeisen kerran voimia päättää olla jotain muuta ilman kenenkään muun kannustusta ja kannattelua. Huomaat, että yksin olet ollutkin, etkä tarvitse muita.
Sinun on vielä pakko saada kapinoida sitä ajatusta vastaan, että kaikki olisi vielä joskus hyvin.
Ei ole oikeaa aikaa päästää irti
Ajattelet, että irtipäästäminen on synonyymi anteeksiannolle ja hyväksynnälle. Sitähän hän sinusta vielä haluaa. Ehkä, mutta jos hän ei välittänyt koskaan sun rikkomisesta, mitä hän välittäisi sun anteeksiannostakaan? Sun ei ikinä täydy antaa anteeksi. Ei hän ikinä anteeksi edes pyydä haluamallasi tavalla. Riittäisikö sinulle edes mitkään sanat?
Alat olla ristiriidassa itsesi kanssa, muttet uskalla antaa periksi. Mitä yrität voittaa? Haetko vihalla hyväksyntää omille tunteillesi, vai pelkäätkö sopimalla hyväksyväsi hänen tunteet?
Irtipäästäminen on se vaikein osuus, mutta myös sittemmin suurin helpotus. Et koskaan päätä olevasi valmis siihen, sillä se vaan tapahtuu. Sun ei tarvitse mitätöidä mitään siitä, mitä koet ja tunnet, mitä joskus koit ja tunsit. Sulla on aina oikeus tuntea niitä asioita, vaikka olisit jo päästänyt irti. Siten nouset myös aavistuksen ylemmäs heitä, jotka niitä tunteita sinussa joskus on mitätöinyt, tai yhä mitätöi. Älä enää välitä, sillä eivät hekään välittäneet.
Olet pitkään palannut aina lähtöruutuun. Ehkä siksi, koska tavoittelet heti ensimmäisen askeleen jälkeen maaliviivaa. Ehkä siksi, koska et ole ollut varma missä suunnassa maaliviiva enää olisi. Onko sitä?
Katso, miten pitkälle olet päässyt
Seison nyt askeleen päästä lähtöruudusta. Enää sitä ei ole. Kun ottaa ensimmäisen oikean askeleen eteenpäin, ei takaisin olekaan paluuta. Kuten ei sitä poispääsyäkään.
Et ole enää yksin.
Voisit nyt esitellä itsesi uudelleen heille jotka sinut jo tuntevat. Tai sitten voit odottaa, että hekin huomaavat sinun muuttuneen joksikin muuksi muuttamatta heille kuitenkaan sitä mitä joskus vielä olit. Heille, jotka eivät näe mitään muutosta, olet tänä päivänä tuntematon.
Katso, miten pitkällä olet nyt.
- Viivi-Ella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti