maanantai 17. kesäkuuta 2019

Vauvan rs-virus

Kesäloma alkoi mukavasta matkasta huolimatta kurjasti. Kaikki kolme sairastuivat vuoron perään sitkeään kesäflunssaan, mikä Eevin kohdalla otti kolme kuumeista yötä parantuakseen, Ilpolla neljä ja Vilho-raukka koki kovimman kohtalon.

Eevi parani sopivasti mummolareissua varten. Kuitenkin heti ensimmäisen mummolassa vietetyn yön jälkeen oli tauti tarttunut Ilpoon ja sitä seuraavana yönä oli molemmat pojat kovan kuumeen kourissa. Kaiken kaikkiaan jo kolme kuumeista yötä ovat olleet...kamalia. Tässä kohtaa täytyy kiittää omaa vastustuskykyä, jotta olen jaksanut hyvin, hyvin katkonaisia öitä veljeksiä vuoronperään hoivaten.

Onni onnettomuudessa me flunssaa uhaten teimme reissun mummolaan. Sairastupa kotona olisi täydellinen katastrofi ja seinät olisi kaatuneet romahtaen päälle romahduttaen luultavasti vielä enemmän. Nyt on kaikki itsensä terveiksi tunteneet saaneet leikkiä isolla takapihalla ja sairastavat saaneet sairastaa rauhassa. Apukäsistä en voisi olla myöskään  kiitollisempi.


Vilho aloitti kuumeilun keskellä yötä. Ensimmäisen päivän aikana kuume pysyi koko päivän poissa ja vauva jaksoi lähes normaalisti touhuta päivän omiaan, joskin nenä vuotaen ja pienesti köhien.

Toinen yö oli yhtä kuumeinen ja kuumeilu jatkui jo päiväsaikaan vaihdellen. Touhut jäi vähälle ja nukkuminen vei voiton. Yskä oli jo lisääntynyt huomattavasti ja nuhaisuus näkyi koko kasvoista. Tämän päivän olin itse kuitenkin kiitollinen vauvan hyvistä unenlahjoista, koska olin itsekin jo väsynyt monen yön hoivaamiseen niiden päivittäisten kolmen lapsen - terveen ja kipeiden, tarpeiden täyttämisten lisäksi.

Kolmannen kuumeisen yön jälkeen sama kuume jatkui päivään ja itkuisuus lisääntyi. Aina niin hymyilevä poika ei kuumeeltaan jaksanut hymyillä, vaan hakeutui vain nukkumaan. Yskä oli yhtä paha ja nuhaisuus pysyi samana. Päivällisen aikoihin ei enää itkulta tahtonut uni tulla ja hengitys oli kovan työn takana.


Hengittäessä kuulunut kohina ja rohina sekä etenkin vatsan pumppaava liike hengittäessä herätti epävarmuuden tunteen.

Siispä soitto neuvontaan ja sieltä kehoitus mennä päivystykseen.

Päivystykseen saavuimme bussilla helposti, olihan paikka tuttu ja lähellä. Olin varautunut pitkään odotukseen, mutta pääsimmekin suoraan hoidettavaksi. Mieleen hiipi tässä kohtaa pelko vakavasta viasta, vaikka tiesin jo kokemuksestakin, että vauvan kova kuume ja oireet otetaan aina vakavasti ja kiireellisenä. Kokemus kuitenkin muistutti, että kiireellisyys voi johtua aidosta hengenvaarasta.

Hengenvaaraa ei ollut, mutta hoitoon hakeutuminen ei ollut ollenkaan turhaa. Hengityksen avaavia lääkkeitä, verikokeita, näytteitä ja varmuudeksi vielä keuhkokuva. Lopulta vastaus oli kuten oli epäilty, eli rs-virus.


Siirryimme osastolle. Vauva takaisin piuhoihin, lyhyt tiivistelmä tulevan yön hoidoista. Mulle iskettiin synnytyksissä tutuiksi tulleet sairaalavaatteet eteen ja näytettiin patja, jonka saan vuoteekseni lattialle.

Silitän ja peittelen Vilhon takaisin uneen. Harmittelen, miten rankka päivä hänelläkin on takana ja edessä vielä kurja yö. Oon iloinen, että menimme päivystykseen ja syy kurjaan olotilaan löytyi.

Osittain jopa huvittuneena, osittain väsymyksestä ja uupumuksesta ärtyneenä mietin tätä surkeiden sattumusten sarjaa. Tekisi mieli ihmetellä, että miksi aina minä? Sitten muistan, etten mä tässä se potilas ole. Mä oon vaan se äiti, joka sen patjan levittää lapsensa sairaalasängyn viereen lattialle ja nukkuu sen minkä pystyy ja palaa sen yön jälkeen hoitamaan kaikkia kolmea lastaan. Väsyneenä tai ei, ei väliä.