lauantai 30. toukokuuta 2020

Meidän päivä #2

Trilogian toinen osa on siis päiväkotipäivä. Isommat kaksi ovat tällöin klo 9-15.30 välisen ajan hoidossa, isompi isojen ryhmässä, pienempi pienten. Hoitoaikoja olen hionut vuoden verran ja vasta nyt koen, että nämä ajat ja päivät palvelevat meitä kaikkia parhaiten. Hoitopäiviä on viikossa neljä, sillä parittoman viikonlopun perjantait ennen isälle menoa ja parillisten viikkojen maanantai isältäpaluun jälkeen, ovat vapaapäiviä. 



Aamu

Kello on 6.58 kun nousen nuorimman perässä. Annan vettä, laitan lastenohjelmia. Vessassa käydessä muistan pesukoneeseen jääneet pyykit, jotka pitäisi kahden tunnin sisällä saada puettua päälle päiväkotiin. Käyn ne läpi ja laitan kuivauksen päälle. Keitän kahvia.

Aamutoimet olen aikatauluttanut siten, että klo 7.30-8.00 välinen aika on syömiselle ja 8.00-8.30 pukemiselle. En ole itsekään aamuihmisiä. Kahvikupin kanssa norkoiluun ajoitan itselleni armollisesti ensimmäisen puolituntisen. Klo 8.45 on toivottavasti ulkovaatteet päällä, tai näin kesäaikaan lähdetään laittamaan kenkiä jalkaan.

Tänään kello 7.35 istuvat kaikki aamupalapöydässä. Monen syömiskehoituksen myötä tasalta on viimeinenkin saanut syötyä. Tällä aikaa pakkaan päiväkotireput ja laitan tarvittavat vaatteet valmiiksi. Pukemiseen varattu puolituntinen menee minuutilla yli, kunnes omatoimiseksi opetteleva kolmevuotiaskin on vihdoin saanut puettua. Pukemisen aikana siivoan keittiön aamupalan jäljiltä ja laitan tiskikoneen päälle.


Kello 8.49 astumme ovesta ulos. Parin sadan metrin matkaan saamme kulumaan kymmenen minuuttia ja rajoituksista johtuen vilkutamme retkelle menijälle ja käännymmekin pihasta jo viittä yli kotiin päin.

Kotona viivymme vain hetken. Sen verran, että taapero ehtii tylsistyä ja itse vielä laittaa aamulta paikkoja kuntoon. Puistoon on tarkoitus lähteä kymmenen maissa.



Aamupäivä 

Lähipuistossa kello vierähtää puolellatoista tunnilla eteenpäin. Lounasajan lähestyessä ja päiväunien toiveessa lähdemme kotiin, jossa lounas on jo kahdeltatoista syöty. Keittiön siivoamisen, tiskikoneen tyhjentämisen sekä täyttämisen jälkeen alkaa neuvottelu päiväunista. Oikeastaan neuvottelu on aika yksipuolista, sillä itse päiväunille menijä ei korviansa hetkauta eikä osoita eleelläkään olevansa väsynyt.




Päivä 

Kello 12.30 luovun helpon nukutuksen suhteen ja kärrään vaunut ovesta ulos löntystäen itse perässä. Kymmenen minuutin kärräilyn jälkeen huomaan ilokseni Vilhon nukahtaneen tällä kertaa nopeasti ja käännyn pikapikaa takaisin kotia kohti. Liian pitkään liikkeessä pysyminen tarkoittaisi välitöntä heräämistä liikkeen lakattua, joten kotiin palattua siirrän vaunut parvekkeelle ja saan myös siten hetken omaa aikaa.

Oman ajan käytän vain itseeni. Olen oppinut olla tekemättä mitään, tai tehdä niitä asioita joita haluan tehdä ilman kenenkään helmoissa roikkumista. Siivous ei näihin kuulu. Tällä kertaa ajallani teen perusteellisen kotijumpan, johon meneekin puolet päiväuniin kuluneesta ajasta. Kello on 14.10, kun istahdan alas odottamaan Vilhon heräämistä.

15.20 aika hakea isommat päiväkodista. Vilho vielä nukkuu, mutta herää tietysti päiväkodin pihalla portin kilahdukseen. Päiväkodin pihalta jatkamme puistoon kuluttamaan loputkin energiat.



Iltapäivä

Kello viisi. Saavumme kotiin, laitan pikkukakkosen päälle ja jatkojalostan eilisen ruuan tälle päivälle. Katan pöydän ja laitan lapset syömään. Jo matkalla kotiin sovimme, että voisimme leipoa (taas) yhdessä. Korvapuustit oli tytön toive, joten lasten syödessä pyöräytän taikinan kohoamaan.


Kello 18.15 on pullataikina kohonnut. Lapset ajavat tuoliensa kanssa rallia keittiön saarekkeen ympärille. Ensimmäisen taikinanpuolikkaan leivon keskimmäisen kanssa, toisen vanhimman. Pienin hoitaa voin levityksen ylttämäänsä kulmaan ja varmistaa taikinan olevan sopivan makuista.


Pullat uuniin ja alkaa malttamaton odotus uuniluukun edessä. Itse puolestani käytän uunin ajastimen tahdittaman ajan keittiön siivoamiseen.

Vilkaisen taas kelloa varttia vaille seitsemän, kun viimeinenkin pellillinen on nostettu uunista ulos. Aika pukea yökkärit ja siivota leikit pois. Lasten touhutessa askareitaan pakkaan isommalle reppuun eväät valmiiksi huomiselle retkelle ja siivoan kotiinpaluusta räjähtäneen eteisen.




Ilta

Kello 19.40 syömme iltapalan. Pullaa, mitäs muutakaan.

Salkkarin lopetustunnarin soidessa ohjaan lapset kylppärin suuntaan hammaspesulle ja melkein ajallaan istun jälleen kerrossängyn vuodelaatikossa.

21.00 olen siirtynyt vuodelaatikosta sohvalle. Vain pienin heistä on unessa, keskimmäistä saan vielä ohjata aina uudestaan nukkumaan janon, vessähädän, tai salaa mun sänkyyn juoksemisen jälkeen. Ennusmerkit illan päättymiselle on huonot; kummatkin odottaa, että noin tunnin sisällä siirryn omaan sänkyyn, jolloin he sinne ryntäävät myöskin.

...ja oikeassa olin. Ilta päättyy siten, että pojat heräävät toinen toisensa itkuun ja kymmenen maissa ollaan nukkumassa.


Tämä oli siis torstaipäivä. Isoin ja selkein ero isompien päiväkotipäivään ja vapaapäivään on se, että päivät kuluttavat mua vanhempana täysin eritavalla ja ehkä niin, miten en edes itse ole huomannut. Kun kaikki lapset ovat aamusta iltaan (ja yölläkin) mun holhottavana, on päivät toki uuvuttavampia siten, että koko ajan joku vaatii jotain. Ei ole taukoa (paitsi jos sattuu olemaan kotiapu), mutta osaan eritavalla vetäytyä tilanteesta pitkin päivään ja ottaa oman taukoni. Oli se sitten niinkin pientä kuin vessareissu ovi kiinni, puistokahvit, tai pikkukakkosen aikaan sometus.

Sitten taas isompien ollessa päiväkodissa ei enää vauvavuoden ohitettua ole suurta muutosta arkirutiineihin. Kymmenen aikaan puisto, päivällä ja/tai iltapäivällä vielä ulkoilu. Aamupala, lounas jne. Ainoastaan Vilhon päiväunien mahdollistama aika on se aika, mikä tuo päiviin jonkinlaisen paussin. Tuo aika tulee ehkä niin tarpeeseen, etten osaa kuin vain olla. Joskus jopa tylsistyä. Päiväuniajan jälkeen on yleensä heti aika, jolloin haen isommat päiväkodista ja ilta senkin vuoksi sujuu todella tiiviisti koko ajan tehden ja touhuten lasten kanssa jotain. Ovathan he olleet päivän poissa. Vilhon kanssa touhuttu aamupäivä ja kaikkien kanssa touhuttu iltapäivä uuvuttaa mut kuitenkin päiväunitauosta huolimatta nopeammin, mitä vapaapäivä päiväkodista tekee. Tai ainakaan illalla ei jaksa enää mitään.

Päivät ovat toki aina erilaisia. Joskus lapset tappelee keskenään, joskus mulla on paha olla, joskus kaikki on hyvällä tuulella. Harvoin on oikeasti sujuvia päiviä, jolloin konflikteja ei olisi ollenkaan. Sekä päiväkoti että kotona olo lisäävät osaltaan tilanteita, joissa eripuraa syntyy. Päiväkotiaamut ovat hankalia ja siirtymätilanteita täynnä. Vapaapäivät ovat pitkiä, tylsistymistä ja riitaa keskenään.

Ehkä sekoitus kumpaakin pitää arjen raiteillaan. Tasaista, tylsää, mutta turvallista.