Valitsin minut

Oman minuuteni löytämiseen ja pitämiseen meni avioliitto, mielenterveys, (ex)perhesuhteet ja uusi parisuhde.

Koronakevät, eristys ja karanteeni olivat hyvä muistutus siitä, mitä mulla on harteillani. Se ei riitä, että aamulla herää lasten vuoksi, rämpii päivän läpi ja saa lapset joten kuten nukkumaan vain herätäkseen huomenna toistamaan samaa kaavaa.

Sekään ei riitä, että haalii itselleen asioita, joita yleisesti ottaen pidetään onnen avaimina, jos oma tunnelukko pysyy kiinni. 

Jos onnea etsimässä joutuu liian usein muistuttamaan itseään pysymään tavoitteissa, muistuttamaan siitä mitä oli jo saavuttanut itsessään ja pohtimaan tulevia ja jo tehtyjä kompromisseja joita ei oikeastaan haluaisi tehdä, on valinta tehtävä joko järjellä, tai tunteella.

Järkevää olisi sopeutua tilanteeseen. Uusperhekuvio on ainoa vaihtoehto yksin jäämisen sijaan. Ennemmin tai myöhemmin se on edessä, vaikka asiaa kuinka pyörittelisi päässä ja lipsauttaa vahingossa kielletyn mitä jos -ajatuksen. Järkevää olisi pitää kiinni siitä, mikä kaikilta järjen osa-alueilta klikkaa ja sopii elämäntilanteeseen näyttäen myös tulevaisuuden kirkkaana. 

Järkevää olisi ollut pysyä väleissä kaikkien kanssa. Sopeutua rooliin vain lasten äitinä. Lasten vuoksi, muttei itsensä. 

Tunnepuoli käskee vetäytymään tilanteesta pois. Tilanteesta, joka ei ole itse aiheutettu, mutta jonka kulkua pystyy itse valinnoillaan muokkaamaan. Minulle jätetyistä vaihtoehdoista voin aina päättää sen itselle sopivimman ja helpoimman, vaikka valinnan oikeellisuutta en välttämättä voi itsekään vielä tietää, jos joskus edes ollenkaan. 

Joskus ja usein oma valinta vaikuttaa myös toisten ihmissuhteisiin, mutta silloin on tehtävä kamppailu pään sisällä siitä, elääkö vain muille, vai itselleen. Kompromisseja on tehtävä, mutta kaikki ne eivät voi päätyä aina muiden hyväksi.

Valitsin itseni ja jätin monta ihmissuhdetta kerralla taakseni. Ihmissuhteet, jotka joskus tuntui oikealta ja niissä oli hyvä olla, mutta sitten muuttuivat painostavaksi ja raskaaksi taakaksi. Tähän vaikutti tietysti myös se kolmas osapuoli ja hänen astuminen kuvioon mitätöiden monen vuoden perhesuhteet. Jossain tapauksessa hajonnut mielenterveys ja sen aiheuttama kuilu piti minut tarpeettoman kaukana toisesta tehden ihmissuhteen jatkumisesta mahdottoman, tai ainakin liian suuritöisen nykytilanteeseen. Pelko siitä, että joutuu itse olemaan sydämensärkijän roolissa sai tekemään tunteettoman päätöksen ja sysäämään asian useaksi viikoksi pois mielestä, tehden ehkä samalla myös pelon toteeksi.

Hartioilta keventynyt ihmissuhdetaakka ei tee päivistä helpompia. Aamulla kaatuu maitomuki, keskimmäinen kiukuttelee pukemisen kanssa ja kissakin oksentaa matolle, vaikka kuinka karsisin elämästäni pois stressitekijöitä. Kuitenkin sietämätön ajatustyö siitä, olenko tarpeeksi, yhtä hyvä, tai miten voisin olla niitä, on päättynyt suurimmaksi osaksi tehden ehkä kaatuneen maitomukin siivoamisesta hieman helpompaa.

Itselleni tavalla tai toisella väärien ihmisten karsiminen pois ei lisännyt yksinäisyyttä, vaan päin vastoin herätti näkemään taas uudella tavalla tilanteen tarjoamat hyvät puolet. Yksin oleminen on valintani, vaikka valintaani johtaneet syyt eivät sitä ole. Omien valintojen kanssa eläminen on aina helpompaa ja tekee tulevasta omannäköisen.

Oman itseni kanssa on helpointa selvitä päivästä toiseen, kun tietää ettei tarvitse riittää kuin vain itselleen. Ja sen kanssa riittääkin vielä työtä. Kuitenkin jo löytynyt oma polku saa oman peilikuvankin päivistä riippuen hymyilemään takaisin.

Puolet suruajasta

"Halusin vaan soittaa, että hyvää syntymäpäivää äiti. Ja sitä että hän muutti tänään pois kotoa."

Romahdin jonnekin sängyn ja seinän väliin. Puhelin korvassa huutoitken, että sillä on joku toinen. Mä jotenkin tiesin, kuuluu vastaukseksi ex-anopiltani.

Oksennan terveyskeskuksen vessassa. Pieniä omenanpaloja omenasta, jonka ex-anoppini vaati minut syömään ennen lääkärille menoa. Se oli se pohja, jonne katosin.

Romahdan meidän vaatekaappien eteen. Tyhjä kaappi, joka oli ennen täynnä hänen vaatteitaan. Epäsiistejä pinoja, vaatteita yhdessä rytyssä, jotka silloin tällöin hänen puolestaan järjestin. Nyt tyhjä. Kädessäni suihkupullo ja rätti. Siivoan yksin meidän yhteistä kotia lattiasta kattoon, vaikka kohta raskauden puolen välin vauvamaha jo hidastaa vauhtia.

Herään ja käännän kylkeäni. Vauva potkii jo kovaa. Herään painajaisesta, joka ei ollutkaan vain unta. Mietin taas miksei hän herää vierestäni.

Istun kampaamon tuolissa. Häpeästä lamaantuneena vastaan vaisusti small talkiin koskien miestäni ja hänen työtään. Ex-miestäni, mutten kehtaa korjata olevani yksin. Viimeisen kolmanneksen vauvamaha antaa tuntemattomille illuusion onnellisesta parisuhteesta.

Istun synnytyssalin tuolissa. Edessäni tarjottimella sairaalan tarjoama aamupala, vieressäni ex-anoppini. Katsomme hiljaa kaukaloon kapaloitua vastasyntynyttä. Suru ja onni polttavat sisuskaluja. Kirjoitan tekstiviestinä vauvan isälle syntymämitat.

Oksennan keskellä yötä. Tällä kertaa vain mahataudin vuoksi. Sylissäni kaksi viikkoa vanha vauva, jota yritän pidellä samalla jottei hän herättäisi sisariaan itkullaan. Turvattomuuden tunne valtaa koko kehon.

Hän istuu viereeni. Pitelen kolmikuista vauvaamme. Mietin, jos mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan ja voisin vain nojautua häneen.

Seisomme sairaalasängyn edessä. Koko perhe koossa. Itketään kummatkin. Hänen on vaikea lähteä, mutta lopulta taas lähtee ja vie kaksi lastamme mukanaan. Olisinko vielä voinut sanoa jotain?

Kuin filmirulla, josta ne kuoleman rajalla käyneet kertoo. Esitys alkaa aina alusta. Taas vuosi lisää, eikä mikään ole muuttunut, muttei toisaalta lisääntynytkään.

 Ei loppuratkaisua. 

Mutta mä olen elossa ja aina ollutkin. En edes siellä rajalla, enkä aina unessakaan. Oonko mä ollutkaan sen jälkeen oikeasti enää olemassa, vai elänyt vain varjoa siitä, mikä mulle jätettiin?

Lähes päivittäin kahden vuoden ajan mieleni läpi pyyhkäisee ajatus siitä, onko mikään minkään arvoista, jos joutuu vain rämpimään kaiken yli. Milloin oikeasti helpottaa?

Sitten kun sanoilla alkavat lohdutukset ovat olleet Turhia. Itkut on jo itketty, mutta haavat ei parane.

Joku kuitenkin uskoo, että selviytymiseen menee noin puolet yhdessäoloajasta. Sen mukaan olen vain puolessa välissä, mikä tuntuu oikealta.

Kuitenkin hetket, jolloin tunnen jo olevani parempi, ovat huonoja hetkiä pidempiä. Se lattian tasolle pienestäkin romahtanut ihminen on nyt se, joka seisoo vahvasti omilla jaloillaan. Peilistä katsoo usein se, joka haluan olla. Joka ennen en saanut, tai osannut olla.

Vahvuuden ja heikkouden rajat häilyvät. Liian usein ja törkeällä tavalla yksin selviytymään jätettynä avunpyyntöön ei riitä enää voimia. Voimia riittää silti yksin selviämiseen. Aina, kun on pakko.

Pakko ei ole silti kadottanut määrätietoisuutta ja kunnianhimoa. Onnistuminen, tai edes usko omaan onnistumiseen on se, mikä vie vielä eteenpäin. Unelmat, joista jouduin luopumaan ovat tehneet tilaa unelmoida enemmän niistä, mitkä vielä pystyn toteuttamaan.

Vielä liian usein herään siihen ajatukseen, että teen kaiken turhaan. Enhän mä tänne jää. Oon vaan väliaikaisesti täällä, kunnes saan asiat tiettyyn pisteeseen.

Toisena päivänä taas istun illalla sohvalla tyttäreni kanssa. Nukkumaanmenoaika on jo kauan sitten mennyt, mutta siinä istumme ja selaamme huviksemme taloja. Se mökki mihin muutetaan, tytär haaveilee. Kanoja, pupuja, lehmiä.. Ei lehmiä, mä muistutan. Hän keksii nimiä eläimille, kunnes nukahdamme onnellisena.

Ja seuraava päivä voi olla minkälainen tahansa.

Eteenpäin meneminen on yhä rämpimistä ja aina yhä pelkkää lähtöruutuun palaamista. Kahden vuoden jälkeen tunteet ovat enää vain suuressa ristiriidassa ja mulle jätetyn uuvuttavan arjen aikaansaamia.

Ikävä, mutta vain niitä onnellisia hetkiä. 

Katkera, mutta erittäin vahingoniloinen. 

Petetty, mutta helpottunut. 

Surullinen, mutta vain lasteni puolesta.

Vihainen, mutta vain siksi koska rakastin. 

Yksin kolmen lapsen kanssa oleminen on kuitenkin tänään enää vain oma päätökseni.

Toinen päivä Powerparkissa

Heräsimme myöhäisestä nukkumaanmenosta huolimatta aikasin. Pimennysverhot eivät olleet mökissä kummoiset, joten sisälle tulvinut aamuaurinko teki lapsista aamuvirkkuja. Jollain ihmeen kaupalla nukuin poikien kanssa samassa 80, tai 90cm leveässä vuoteessa kolmisin. Ilmeisesti nukuimme ahtaasta tilasta huolimatta hyvin, sillä en ainakaan muista heränneeni yön aikana.

Aamu alkoi huonosti. V-käyrä oli punaisella, kun odotimme ainakin vartin yöpaitasillamme huoltorakennuksen ulkoterassilla suihkutilojen ollessa suljettuna siivouksen ajaksi. Vessaton mökki olikin juuri niin katastrofaalinen kuin pelkäsinkin. Tein pääni sisällä uuden käsikirjoituksen aiheesta suihkutilojen sulkeminen niiden sovittuna aukioloaikana. Tämäkään näytelmä ei saanut ensiesitystä, sillä peseytyminen ja katastrofista selviytyminen sujui lopulta odottelusta huolimatta.

Suihkun jälkeen valmistin lapsille aamupalaksi mikrossa puuroa. Mikropuuro muovirasioihin oli erittäin kätevä ratkaisu, sillä astioita siellä ei ollut tarjota. Aamupalan söimme rauhassa mökissä, vaikka rauhallisuus ei ollut muilta osin sen aamun teema. Huonomman aamun vuoksi haikailin jo mennyttä maitojunaa kotiin, mutta lasten päästessä purkamaan väärin kanavoitua innostusta alueen muiden lasten kanssa ulkona, sain rauhassa valmistella tulevaa toista huvipuistopäivää.

Otin mukaan kassillisen eväitä. Edellisenä päivänä eväitä kului kahden välipalapatukan verran, joten niiden riittämistä ei tälle päivälle tarvinnut miettiä. Puoli tuntia ennen huvipuiston aukeamista lähdettiin kävelemään sitä kohti. Nuorin nukahti myös sopivasti kesken peltomaisemia päiväunille.

Toisen päivän rannekkeet olin ostanut jo heti ensimmäisenä päivänä lippuluukulta. Edellisestä päivästä oppineena tiesimme mihin mennä ja mitä kautta, joten pääsimme ensimmäisten joukossa sisään.

Tämäkin päivä vaikutti sään puolesta lupaavalta.

Kiersimme ensiksi taas lempilaitteet pienten alueelta, jonka jälkeen suuntasimme kauan odotettuun Röllikylään. Tänne piti tietysti osata ajoittaa meno oikeaan aikaan, jotta saisi tavata ihan oikeita Röllikylän asukkaita.

Röllikylä oli visuaalisesti todella upea paikka. Katseltavaa ja ihmeteltävää riitti sekä lapsille että aikuiselle, vaikka itse alue oli todella pieni. Kuitenkin lasten odotettu röllien tapaaminen oli suuri pettymys. Mökeissä ei ollut kuvauksen mukaisesti ketään säikyttelemässä saati jälkeäkään mahdollisista asukkaista ja rölleiksi pukeutuneet ihmishahmot ilmestyivät vain Röllikylän sisäänkäynnin eteen vilkuttamaan kiusaantuneesti. Toisaalta ehkä odotuksemme oli liian korkealla, tai ainakin kuvittelimme nettisivujen kuvauksen mukaan kokemuksen erilaiseksi.

Tästä pettymyksestä selvittiin kuitenkin olkia kohauttamalla. Peitetarina siitä, että röllit varmasti vain nukkuivat, meni lapsille läpi ja päivä jatkui laitteiden parissa.  Röllikylään kyllä palattiin vielä uudemman kerran, mutta röllien puutteessa paikka ei enää herättänyt lapsissa innostusta.

Iltaa kohden sää muuttui epävakaaksi. Tuli pieniä sadekuuroja, jotka hädin tuskin kastelivat. Sitten tuli kunnon ukkosmyräkkä, jota lähdettiin pakoon samaiseen ruokapaikkaan edellispäivän huonosta ruokailukokemuksesta huolimatta. Tänä päivänä huvipuistossa oli ehkä jopa triplasti enemmän porukkaa. Laitteisiin sai jonottaa - jopa lähes puoli tuntia, ja ruokapaikat oli varsinkin tämän ukkoskuuron aikana täpötäydet. Ruuassa ei tällä kertaa ollut moitetta ja ruokailijoiden määrän vuoksi ruoka oli uunituoretta ja hyvää.

Ukkoskuuro ei onneksi kestänyt ruokailua kauempaa. Turvallisuussyistä kaikki laitteet olivat suljettuina, mutta avautuivat lähes välittömästi kuuron mentyä ohi, eikä suljettujen laitteiden avautumista joutunut kauaa odottelemaan. Työntekijät kuivasivat penkkejä, joten sade ei huvipuistopäivään juurikaan vaikuttanut kastumisen puolesta. Kuuro karkoitti ehkä myös jonkinverran huvittelijoita, sillä viimeiset puolitoista tuntia oli kiva kierrellä laitteita ilman suurempaa ruuhkaa.

Lopuksi kävimme vielä hakemassa metrilakuja ja lapset saivat valita mieluisat lelut itselleen. Kiersimme laitteita vielä viimeiseen viisariniskuun saakka ja innostusta olisi varmasti riittänyt vielä kolmannellekin päivälle.

Julkisen liikenteen aikataulujen vuoksi suuntasimme vielä toiseksi yöksi mökkiin. Tuttujen ja uusien leikkikavereiden kanssa kului loppuilta ja seuraavana päivänä sain aamun pakata rauhassa kotimatkaa varten. Lähdimme huvipuiston taas avautuessa kotia kohti yhtä elämystä rikkaampana.

Kesälomareissu Powerparkissa sujui taas yli odotusten. Jännitin eniten sitä miten lapset pääsisivät laitteisiin, kun itse en pääsisi niihin mukaan. Nuorin viihtyi loistavasti vaunuissa, välillä myös kävellen ja katsellen sisartensa menoa laitteissa. Samassa paikassa olevat laitteet ja alueen selkeys mahdollisti sen, että isompi pystyi omatoimisesti kiertelemään mieluisia laitteita ja nähtiin toinen toisemme koko ajan. Yksin kolmen pienen lapsen kanssa koko reissu oli todella sujuvaa, tai niin sujuvaa kuin se lasten kanssa voisi olla.

Myöskään mökki ilman vessaa ei ollut ollenkaan hankala. Tai ainakaan niin hankala kuin kuvittelin. Vahingoilta ei kuitenkaan vältytty, mutta niistä opittiin.

Plussat

+ Powerparkin huvipuisto on kaunis paikka. Siis todella kaunis. Rakennukset ovat hienoja, leikkimielisiä ja teeman mukaisia. Koko alue on kivan puistomainen, löytyy sekä metsikköä että vesialueita, puroja, istutuksia ym. koristeita. Plussaa myös siitä, että alue on pienehkö ja selkeä. Pienten laitteet oli fiksusti laitettu samaan paikkaan, joskin oli kiva myös, että monia pienille sopivia laitteita oli myös pitkin puistoa.

+ Majoitusvaihtoehtoja on paljon ja niihin on selkeästi panostettu. Sekä majoitus (halvimmin), että huvipuistovierailun hinta oli oman vertailuni mukaan kaikista järkevin. Toisen päivän lippu oli yli puolet halvempi. Tekemistä riittää vaikka viikoksi, sillä powerparkiin kuuluu muutakin kuin huvipuisto, kuten esim. hevostila ja karting. Tosin erillisella maksulla.

++ monipuolinen huvipuisto etenkin pienille!

Miinukset

- Pienten alue oli kiva, mutta alueen visuaalisuus ei ihan kohdannut muun puiston kanssa. Toki alue oli huvipuiston reunalla, joten vihreä metalliaita teki varmaan ulkonäölle paljon, mutta silti tähän alueeseen ei selkeästi oltu niin panostettu.

- Tämä on miinus enemmänkin vuodelle 2020, mutta osa niistä kohteista, joihin oltaisiin todella haluttu mennä, oli kiinni. Ei ollut pomppulinnaa, leikkipuistoa, keinukarusellia...

- Vaikka meidän majoitusvaihtoehdon hintalappu oli mielestäni vielä kohtuullinen, muut vaihtoehdot eivät olisi edes tulleet kysymykseenkään hinnan vuoksi. Alueelle majoittumiseen saisi siis uppoamaan pienen omaisuuden.

Hinta aina kiinnostaa ja onkin tietysti oleellinen osa matkan suunnittelua. Rannekkeet alle 130cm maksoi 30€/kpl, toisen päivän rannekkeet 12€/kpl. Majoitus halvimmassa mökissä, ilman vessaa ja keittiötä, maksoi edullisimmillaan 70€/yö. Hintaan kuului petivaatteet, pyyhkeet ja loppusiivous ja tietysti käyttöön huoltorakennuksen yhteiskeittiö, vessa, suihkutilat ja sauna aina iltaisin. Majoitukseen kuului myös ilmainen sisäänpääsy huvipuiston alueelle, mikä muuten olisi maksanut rannekkeettomalta 7€/hlö. Ruokailu pizzabuffetissa meidän kokoonpanolta maksoi yhteensä 23,90€ per kerta. Bussikuljetus juna-asemalta powerparkiin oli ilmainen sekä ymmärtääkseni myös ilmaista parkkitilaa on runsaasti autolla saapuville.

Yhteensä siis majoitus ja huvipuistopäivä kahdelta päivältä maksoi meiltä 224€. Junamatkoineen ja ruokailuineen kokonaishinta oli noin 300€.

Tämän reissun idea oli päästä pariksi yöksi pois kotinurkista, pitää hauskaa ja luoda muistoja. Kaikki kolme kohtaa täyttyivät ja ensikesäksi tehdään varmasti uusinta reissu.

Ensimmäinen päivä Powerparkissa

Ilmainen powerparkin bussikyyti vie meidät perille saakka Härmän juna-asemalta. Olen maksanut meille mökin kahdeksi yöksi sekä ensimmäiselle päivälle rannekkeet. Pääportilla yritän sähköpostini kansioista löytää kaiken tarvittavan. Alku on sekavaa. Ravaamme ensimmäisen puolituntisen sisääntuloporttien ja hotellin tiskin välillä, ehkä oman tiedonpuutteen vuoksi, ehkä epäselvien ohjeiden vuoksi. Viimeisen kävelymatkan aikana käsikirjoitan pääni sisällä asiallisen, mutta jämäkän palautteen siitä, miten en suostu enää kävelyttämään innosta puhkuneita lapsia enää metriäkään, jos vielä puuttuu jotain, tai olemme väärässä paikassa. Käsikirjoitusta ei tarvittu, sillä pääsimme vihdoin sisälle huvipuistoon.

Pitkä odotus palkittiin. Painavat matkatavarat sai kätevästi lukollisiin lokeroihin heti sisääntuloporttien läheisyyteen. Pienemmille suunnatut laitteet löytyi melkein kaikki samasta paikkaa. Kiersimme järjestyksessä kaikki laitteet läpi.

Vanhimmainen oli kengät jalassa tasan 120cm ja keskimmäinen 100cm. Isommalle laitteita oli kaksikymmentäkolme ja pienemmälle kaksitoista. Noin kolmeen, tai neljään laitteeseen olisi tuo satasenttinen päässyt aikuisen kanssa myöskin, mutta tällä kokoonpanolla se ei ollut mahdollista eikä laitekummeja ollut tänä vuonna ollenkaan. Oikeastaan laitekummien varaan laskin paljon, mutta ilokseni huomasin ettei heitä oikeastaan tarvittu mihinkään.

Ensimmäinen päivä 

Kiersimme ensin kaikki laitteet läpi järjestyksessä. Aikaa tähän kierrokseen meni ehkä puolet huvipuistopäivästä. Tämän jälkeen kiersimme vielä pienten puolen lempparilaitteet, jonka jälkeen menimme suunnitellusti syömään Skaala restaurantin pizzabuffettiin. Tämän ravintolan valitsin meille siksi, että tarjolla olisi monipuolisesti kaikille jotain, salaattia, pizzaa sekä tutut nakit, lihapullat ja ranskalaiset. Syöminen meni - kuten arvasinkin - täysin hutiloiden. Hyvä kun jotain malttoivat syödä innostukseltaan ja malttamattomuudeltaan.

Buffet ei muutenkaan ole mikään helpoin vaihtoehto, sillä ruoka on haettava itse pöytään ja toivottava, että sillä aikaa lapsiluku on edelleen kolme. Meidän epäonneksi ensimmäisenä päivänä sattui olemaan myös hiljaisempi päivä, jolloin ruoka oli kehnoa ja jopa kylmää.

Hiljaisempi päivä oli kuitenkin huvipuistopäivälle paras. Oikeastaan mihinkään ei tarvinnut jonottaa ja ruuhkaa ei ollut. Sääkin suosi meitä koko päivän ajan. 

Ruokailun jälkeen jatkui laitteiden kiertäminen. Aikaa oli enää noin puolitoista tuntia, joten päätimme jättää Röllikylän kiertämisen seuraavaan päivään. Lapset saivat kumpainenkin pelata narunvetoa ja valita karkkikaupasta herkut illaksi. Lähdimmekin huvipuistosta noin kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa ja suuntasimme hotellin vastaanottoon hakemaan mökkimme avaimet.

Majoitus 

Avaimen saannin ja ohjeistuksen jälkeen kävelimme Green Field -alueelle, joka oli suunnilleen 1,5km päässä huvipuistosta. Matkaan kului lasten tahtiin kävellen vain parikymmentä minuuttia ja sen jaksoi helposti kulkea myös koko päivän huvipuistoillut kolmevuotias. Narinalta ei tosin vältytty. Kauniissa peltomaisemassa kävely oli taustanarinasta huolimatta pelkästään ihanaa.

Mökkiä kohtaan minulla ei ollut suuret odotukset, mutta majoitus oli iso positiivinen yllätys. Netissä olevien kuvien perusteella ei olisi arvannut mökin olevan niinkin tilava ja viihtyisä. Viereinen huoltorakennus, jossa oli yhteiskeittiö, suihkutilat saunoineen sekä vessat, oli todellakin ihan vieressä ja kaikki tilat olivat erittäin siistit sekä viihtyisät.

Myös koska huvipuisto aukesi vasta klo 11, oli mahtavaa, että huoltorakennuksen edessä oli lapsille leikkipuisto ja iiiiiso nurmikenttä. Lapsia majoittui samalla alueella paljon, joten leikkiseuraa löytyi heti kaikille. Alue oli muutenkin hyvin lapsiystävällinen ja tekemistä olisi löytynyt jo pelkästään siellä oleiluun.

Tämän illan aikana majoitus tuntui erittäin hyvältä ratkaisulta.

Ensimmäinen päivä päättyi hyvillä mielin. Mitään ei ollut jäänyt kotiin, huvipuistossa oleilu ylitti odotukset ja seuraavaa päivää kohtaan oli

yhtä innostuneet odotukset.

Lähtötunnelmia

Herätyskello soi kuudelta. Olin varma, etten ollut kerennyt edes nukahtamaan murehtimiselta. Jos jotain unohtuu? Tuleekohan kiire? Mitä sitten, jos ei ehditäkään junaan?

Myöhästymisen pelossa kampesin itseni ylös torkuttamatta. Kaikki on jo pakattu.

Yövymme mökissä, jossa ei ole vessaa, keittiötä, tai muutakaan oleellista ylellisyyttä. Viileäkaappi löytyy, pyyhkeet sekä sekä tietysti sängyt petivaatteineen. Viereisessä leirintäkeskuksesta löytyy kaikki puuttuvat. Kaikki yllä oleva kuulostaa lapsiperheen painajaiselta, enkä vielä pysty todistamaan etteikö se sitä olisi. Kaikesta kuitenkin selviää, eikö?

Pakkasin tarvikkeita kahden yön ja kahden päivän reissuun kahden laukun verran. Toiseen laukkuun vaatteet, toiseen ruoka- ja hygieniatarvikkeet sekä vaipat. Vaunuvalinnan tein sillä perusteella, että kaikki tarvittava mahtuu pursuamatta yli ja että kulkeminen mahdollisessa väenpaljoudessa on mukavaa kaikille.

Sunnuntaina tein kolmen vartin reissun ruokakauppaan. Ruokatarvikkeiksi ostin varmasti ihan liikaa naposteltavaa, mutta toisaalta sitä meillä luultavasti tällä reissulla eniten kuluu. Rusinoita, välipalapatukoita, suolakeksejä, maissikakkuja, pillimehua... Sellasia helppoja nopeita, joita kävelyn yhteydessä on kiva syödä. Iltapalaksi ostin pienen muropaketin ja aamupalaksi pakkasin kotoa puurohiutaleita paikanpäällä valmistettavaksi. Puuron kanssa pienen mehukeittopurkin ja isommille maitoa parin desin purkeissa, jotka säilyvät kätevästi myös huoneenlämmössä. Pienimmälle varasin pussiruokia, sillä ravintoloiden tarjoamat pikaruokavaihtoehdot eivät hänen kohdallaan vielä nälkää vie tarpeeksi. Paikanpäällä on tarkoituksena kuitenkin suunnata ravintolaan syömään päivälliset.

Koska tietoa oli hyvin vähän saatavilla leirintäkeskuksen varustuksesta, pakkasin mukaan myös kertakäyttölusikoita ja lautasten korvikkeiksi muovirasioita, joihin saisi samalla säilöttyä mahdollisia ylijäämiä. Ruokakauppoja löytyisi huvipuiston läheltä, joten ihan mahdotonta stressiä en ottanut niistä puuttuvista tarvikkeista, joita voisi tarpeentullen kaupastakin hakea.

Sääolosuhteen onneksi suosisivat meitä melko hyvin. Toisena päivänä sataa ehkä jossain kohtaa, mutta muuten on povattu kivaa ilmaa. Epämääräiset sääennusteet vaikeuttivat vaatevalintoja, mutta loppujen lopuksi uskon meidän pärjäävän sillä vähällä, minkä pakkasinkin. Yksi vaatekerta per päivä, yöpuvut ja säänmukaiset ulkotakit.

Istun ic-junan leikkivaunussa. Pahin lienee jo ohi. Kolmen vartin matka lähijunalla, jota edelsi vielä varmanpäälle pelattu lyhyt bussimatka kotinurkalta asemalle. Lähijunassa en ehkä uskaltanut edes ihmetellä sujunutta matkaa, jonka nuorin vietti hiljaa vaunuissaan ikkunasta ulos tuijotellen samalla kun kaksi sisartaan kuluttivat aikaa pelaten. Kuitenkin siirtymätilanteiden aiheuttama norkoilu ja narina saivat vaihtoasemalle päästyämme pohtimaan vielä viime hetken vaihtoehtoa palata suoraan maitojunalla kotiin.

Maitojuna meni menojaan ja päätin jatkaa matkamme loppusuoran Pirkanmaalta Pohjanmaalle. Viimeinen puolitoista tuntia kuluisi kuitenkin leppoisammin. Monien päivien pitkä odotus ja jännitys lienee kaiken väärti. Mieliala on taas hyvä. Meillä kaikilla.