sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Ensimmäinen päivä Powerparkissa

Ilmainen powerparkin bussikyyti vie meidät perille saakka Härmän juna-asemalta. Olen maksanut meille mökin kahdeksi yöksi sekä ensimmäiselle päivälle rannekkeet. Pääportilla yritän sähköpostini kansioista löytää kaiken tarvittavan. Alku on sekavaa. Ravaamme ensimmäisen puolituntisen sisääntuloporttien ja hotellin tiskin välillä, ehkä oman tiedonpuutteen vuoksi, ehkä epäselvien ohjeiden vuoksi. Viimeisen kävelymatkan aikana käsikirjoitan pääni sisällä asiallisen, mutta jämäkän palautteen siitä, miten en suostu enää kävelyttämään innosta puhkuneita lapsia enää metriäkään, jos vielä puuttuu jotain, tai olemme väärässä paikassa. Käsikirjoitusta ei tarvittu, sillä pääsimme vihdoin sisälle huvipuistoon.


Pitkä odotus palkittiin. Painavat matkatavarat sai kätevästi lukollisiin lokeroihin heti sisääntuloporttien läheisyyteen. Pienemmille suunnatut laitteet löytyi melkein kaikki samasta paikkaa. Kiersimme järjestyksessä kaikki laitteet läpi.

Vanhimmainen oli kengät jalassa tasan 120cm ja keskimmäinen 100cm. Isommalle laitteita oli kaksikymmentäkolme ja pienemmälle kaksitoista. Noin kolmeen, tai neljään laitteeseen olisi tuo satasenttinen päässyt aikuisen kanssa myöskin, mutta tällä kokoonpanolla se ei ollut mahdollista eikä laitekummeja ollut tänä vuonna ollenkaan. Oikeastaan laitekummien varaan laskin paljon, mutta ilokseni huomasin ettei heitä oikeastaan tarvittu mihinkään.





Ensimmäinen päivä 

Kiersimme ensin kaikki laitteet läpi järjestyksessä. Aikaa tähän kierrokseen meni ehkä puolet huvipuistopäivästä. Tämän jälkeen kiersimme vielä pienten puolen lempparilaitteet, jonka jälkeen menimme suunnitellusti syömään Skaala restaurantin pizzabuffettiin. Tämän ravintolan valitsin meille siksi, että tarjolla olisi monipuolisesti kaikille jotain, salaattia, pizzaa sekä tutut nakit, lihapullat ja ranskalaiset. Syöminen meni - kuten arvasinkin - täysin hutiloiden. Hyvä kun jotain malttoivat syödä innostukseltaan ja malttamattomuudeltaan.

Buffet ei muutenkaan ole mikään helpoin vaihtoehto, sillä ruoka on haettava itse pöytään ja toivottava, että sillä aikaa lapsiluku on edelleen kolme. Meidän epäonneksi ensimmäisenä päivänä sattui olemaan myös hiljaisempi päivä, jolloin ruoka oli kehnoa ja jopa kylmää.


Hiljaisempi päivä oli kuitenkin huvipuistopäivälle paras. Oikeastaan mihinkään ei tarvinnut jonottaa ja ruuhkaa ei ollut. Sääkin suosi meitä koko päivän ajan. 

Ruokailun jälkeen jatkui laitteiden kiertäminen. Aikaa oli enää noin puolitoista tuntia, joten päätimme jättää Röllikylän kiertämisen seuraavaan päivään. Lapset saivat kumpainenkin pelata narunvetoa ja valita karkkikaupasta herkut illaksi. Lähdimmekin huvipuistosta noin kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa ja suuntasimme hotellin vastaanottoon hakemaan mökkimme avaimet.





Majoitus 

Avaimen saannin ja ohjeistuksen jälkeen kävelimme Green Field -alueelle, joka oli suunnilleen 1,5km päässä huvipuistosta. Matkaan kului lasten tahtiin kävellen vain parikymmentä minuuttia ja sen jaksoi helposti kulkea myös koko päivän huvipuistoillut kolmevuotias. Narinalta ei tosin vältytty. Kauniissa peltomaisemassa kävely oli taustanarinasta huolimatta pelkästään ihanaa.

Mökkiä kohtaan minulla ei ollut suuret odotukset, mutta majoitus oli iso positiivinen yllätys. Netissä olevien kuvien perusteella ei olisi arvannut mökin olevan niinkin tilava ja viihtyisä. Viereinen huoltorakennus, jossa oli yhteiskeittiö, suihkutilat saunoineen sekä vessat, oli todellakin ihan vieressä ja kaikki tilat olivat erittäin siistit sekä viihtyisät.



Myös koska huvipuisto aukesi vasta klo 11, oli mahtavaa, että huoltorakennuksen edessä oli lapsille leikkipuisto ja iiiiiso nurmikenttä. Lapsia majoittui samalla alueella paljon, joten leikkiseuraa löytyi heti kaikille. Alue oli muutenkin hyvin lapsiystävällinen ja tekemistä olisi löytynyt jo pelkästään siellä oleiluun.

Tämän illan aikana majoitus tuntui erittäin hyvältä ratkaisulta.



Ensimmäinen päivä päättyi hyvillä mielin. Mitään ei ollut jäänyt kotiin, huvipuistossa oleilu ylitti odotukset ja seuraavaa päivää kohtaan oli
yhtä innostuneet odotukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti