Valitsin minut

Oman minuuteni löytämiseen ja pitämiseen meni avioliitto, mielenterveys, (ex)perhesuhteet ja uusi parisuhde.

Koronakevät, eristys ja karanteeni olivat hyvä muistutus siitä, mitä mulla on harteillani. Se ei riitä, että aamulla herää lasten vuoksi, rämpii päivän läpi ja saa lapset joten kuten nukkumaan vain herätäkseen huomenna toistamaan samaa kaavaa.

Sekään ei riitä, että haalii itselleen asioita, joita yleisesti ottaen pidetään onnen avaimina, jos oma tunnelukko pysyy kiinni. 

Jos onnea etsimässä joutuu liian usein muistuttamaan itseään pysymään tavoitteissa, muistuttamaan siitä mitä oli jo saavuttanut itsessään ja pohtimaan tulevia ja jo tehtyjä kompromisseja joita ei oikeastaan haluaisi tehdä, on valinta tehtävä joko järjellä, tai tunteella.

Järkevää olisi sopeutua tilanteeseen. Uusperhekuvio on ainoa vaihtoehto yksin jäämisen sijaan. Ennemmin tai myöhemmin se on edessä, vaikka asiaa kuinka pyörittelisi päässä ja lipsauttaa vahingossa kielletyn mitä jos -ajatuksen. Järkevää olisi pitää kiinni siitä, mikä kaikilta järjen osa-alueilta klikkaa ja sopii elämäntilanteeseen näyttäen myös tulevaisuuden kirkkaana. 

Järkevää olisi ollut pysyä väleissä kaikkien kanssa. Sopeutua rooliin vain lasten äitinä. Lasten vuoksi, muttei itsensä. 

Tunnepuoli käskee vetäytymään tilanteesta pois. Tilanteesta, joka ei ole itse aiheutettu, mutta jonka kulkua pystyy itse valinnoillaan muokkaamaan. Minulle jätetyistä vaihtoehdoista voin aina päättää sen itselle sopivimman ja helpoimman, vaikka valinnan oikeellisuutta en välttämättä voi itsekään vielä tietää, jos joskus edes ollenkaan. 

Joskus ja usein oma valinta vaikuttaa myös toisten ihmissuhteisiin, mutta silloin on tehtävä kamppailu pään sisällä siitä, elääkö vain muille, vai itselleen. Kompromisseja on tehtävä, mutta kaikki ne eivät voi päätyä aina muiden hyväksi.

Valitsin itseni ja jätin monta ihmissuhdetta kerralla taakseni. Ihmissuhteet, jotka joskus tuntui oikealta ja niissä oli hyvä olla, mutta sitten muuttuivat painostavaksi ja raskaaksi taakaksi. Tähän vaikutti tietysti myös se kolmas osapuoli ja hänen astuminen kuvioon mitätöiden monen vuoden perhesuhteet. Jossain tapauksessa hajonnut mielenterveys ja sen aiheuttama kuilu piti minut tarpeettoman kaukana toisesta tehden ihmissuhteen jatkumisesta mahdottoman, tai ainakin liian suuritöisen nykytilanteeseen. Pelko siitä, että joutuu itse olemaan sydämensärkijän roolissa sai tekemään tunteettoman päätöksen ja sysäämään asian useaksi viikoksi pois mielestä, tehden ehkä samalla myös pelon toteeksi.

Hartioilta keventynyt ihmissuhdetaakka ei tee päivistä helpompia. Aamulla kaatuu maitomuki, keskimmäinen kiukuttelee pukemisen kanssa ja kissakin oksentaa matolle, vaikka kuinka karsisin elämästäni pois stressitekijöitä. Kuitenkin sietämätön ajatustyö siitä, olenko tarpeeksi, yhtä hyvä, tai miten voisin olla niitä, on päättynyt suurimmaksi osaksi tehden ehkä kaatuneen maitomukin siivoamisesta hieman helpompaa.

Itselleni tavalla tai toisella väärien ihmisten karsiminen pois ei lisännyt yksinäisyyttä, vaan päin vastoin herätti näkemään taas uudella tavalla tilanteen tarjoamat hyvät puolet. Yksin oleminen on valintani, vaikka valintaani johtaneet syyt eivät sitä ole. Omien valintojen kanssa eläminen on aina helpompaa ja tekee tulevasta omannäköisen.

Oman itseni kanssa on helpointa selvitä päivästä toiseen, kun tietää ettei tarvitse riittää kuin vain itselleen. Ja sen kanssa riittääkin vielä työtä. Kuitenkin jo löytynyt oma polku saa oman peilikuvankin päivistä riippuen hymyilemään takaisin.