Synnytyskertomus

Synnyit päivä ennen laskettua aikaa. Olit osin sellainen, jonka olin viimeisinä päivinä kuvitellut ja suurimmaksi osin sellainen mitä aina olin toivonut. Ihan pikkuruinen, kuten kätilö sinua kuvaili. Tummat hiukset kuten isälläsi, mutta koko pienen pääsi peittävästi. Maailman pienimmät hymykuopat.

Menimme sänkyyn edellisen huonosti nukutun yön jälkeen ajoissa. Tavalliseen tapaan selasimme somea, tällä kertaa melkein tunnin, kunnes teimme omat toisistaan riippumattomat rituaalimme; mies laittoi korvatulpat korviin ja minä pistin äänikirjan soimaan 30 minuutin ajastimella.

Oloni oli onnellinen. Vaikka aamulla itkin lyhyen väsymysitkun edellisen yön kolmen tunnin valvomisesta ja siitä, ettei sen aikana supistukset eteneet mihinkään, oli mieli kohentunut iltaa kohden huomattavasti. Vielä kymmenen uutisten maissa vitsailin, ettei oo minkäänlaisia oloja synnytyksen kannalta, eikä sekään lannistanut mieltä. Vaikka tunnelma oli edelleen painostavan odottavainen synnytystä kohtaan, oli turhautumisesta johtuva itkuisuus jo rauhoittunut ilon puolelle.

Kolmenkymmenen minuutin sisään mahtui yksi kyljen kääntö ja juuri kun mieheni hengitys kävi kuorsauksen puolelle loppui äänikirjastani aika. Lisäsin puoliunessa aikaa toiset 30 minuuttia ja jatkoin unia miehen kainalossa vain tunteakseni keskivertoisen ja nopean supistuksen, mikä päättyi alavatsan kovaan napsahdukseen.

Sikiökalvojen napsuminen on tuttua, mutta tässä oli jotain uutta. Mietin muuttuiko kohdun pinkeys suuntaan tai toiseen ja liikuin varovaisesti vain päätelläkseni, että napsahdus oli ehkä vain vauvan rivakka päänliike, tai potkaisu. Minuutin sisällä toteamuksestani kastuvat alusvaatteet sen verran, että oli pakko käsillä varmistaa oliko tunne vain peiton liikkeen tuomaa lämpimää ilmaa, vai nestettä. Liike sai aikaan ryöpsähdyksiä lapsivettä, jolloin aloin herättelemään onnettomasti vasta nukahtanutta miestäni, joka ei aluksi edes ymmärtänyt mitä varten häntä niin rivakasti yritin tökkiä yrittäessäni samalla olla kastelematta koko sänkyä.

Kello oli 23.55

Tunnelma oli ilahtuneen jännittynyt. Tätähän me oltiin odotettu, vaikkakin kumpikin oli odottanut tilanteen tapahtuvan vähemmän yllättäen, tai vähintään parin tunnin yöunien jälkeen. Siis eikö me mennä nyt sairaalaan, sanoitti mies ällistyksensä siitä, kun ilmoitin meneväni suihkuun ajatellen sen olevan hyvä ensimmäinen etappi supistusten sietämiseen.

Olin suihkussa ehkä kymmenen minuuttia. Oma ällistykseni kasvoi joka minuutilla, sillä yhtäkään supistusta ei ollut vielä tullut. Kaivoin kaapista kaikki kosteussuojat - jotka oli jääneet laittamatta sänkyymme, ja palasin miehen luo. Sillä välin hän oli soittanut synnärille ja kaivanut tens-laitteen valmiiksi. Asetuin jumppapallolle, mies asetti tensin ja aloimme katsomaan keskeneräistä sarjaa. Harmittelin ääneen, että tälleen tää yö nyt menee odotellessa eikä nukkumaankaan oikein takaisin päästä. Olin varautunut nopeakestoiseen synnytykseen, joten olin tilanteesta yhtä hämilläni kuin ensikertalainen seurassani.

Vesien menosta aikaa oli kulunut puoli tuntia, kunnes supistukset alkoivat. Väli oli ensin kahdeksan minuuttia, sitten viisi, sitten vähän pidempi, mutta kipu yltyi. Lakkasin kellottamasta supistuksia ja keskityin kipuun. Kaurapussi jätti vatsaan punaiset jäljet, tens-laitteen voimakkuutta nostin pikkuhiljaa ylöspäin ja pyysin vartavasten ostamani kamman kämmeniini puristeltavaksi. Halusin alkaa pikkuhiljaa valmistautumaan lähtöön pukemalla vaatteita, kun supistuksien kesto ja kipu kasvoi voimakkaasti. Pukemisen jälkeen halusinkin lähteä heti, sillä jumppapallolta nousu sai välin putoamaan kolmeen minuuttiin.

Automatka synnärille oli lyhyt, noin viisi minuuttia. Sen aikana ehdin supistusten välissä  kertomaan haluavani ilokaasun ja pääsyn saliin välittömästi. Matka autolta synnytyssaliin oli puolestaan kilometriltä tuntuvan matkan pituinen, sillä paineentunne ja supistusten väli oli yltynyt. Kätilö oli tarkastanut aiemman synnytyksen kulun ja myötäili mieheni luetellessa synnytystoiveitani; ei episiotomiaa, ilokaasu, vapaa liikkuminen salissa, ei vauhditusta oksitosiinilla. Ammeen käytöstä kieltäydyin, sillä se ei tälläkään kertaa tuntunut hyvältä edes ajatuksen tasolla.

Kello oli 1.40

Sisätutkimuksessa olin vain viisi senttiä auki. Pääni sisällä liikkuneista ajatuksista yksi oli epätoivo siitä miten kestäisin pitkän synnytyksen näissä kivuissa. Supistukset tulivat ehkä minuutin välein. Vaivuin kylkiasentoon, ummistin silmät ja keskityin ilokaasun käyttöön oikeatahtisesti samalla painaen tensiä avuksi. Supistusten väli antoi taas tarpeellisen lepohetken ja hyvänolontunteen, mikä auttoi jaksamaan pitkään.

Sillä välin mies oli löytänyt paikkansa juomavastaavana ja kädenpuristajana torjuessani kaiken muun kosketuksen.

Melko pian supistuksilla ei ollut enää taukoa ja kivun sietäminen kävi sietämättömäksi. Kipushokki meinasi ottaa vallan ja menetin hallinnan. Tässä kohtaa tein, mitä kehoni ehkä tiesi tehdä, eli ponnistamaan. Koska kuvittelin tilanteen olevan epäkypsä ponnistamiselle pakotin itseni synnytyskuplasta pois vain kertoakseni miehelle ponnistuttavan ja hän soitti kätilöt paikalle.

Kello oli 2.35

Ponnistusvaiheessa kuplani oli blokannut kaiken ulkopuolisen. Kuulin puhetta. Sisätutkimuksessa vauva oli kaukana. Jotain hiuksista. Kannustusta. Käsky himmata. Jotain korvasta ja viimeisestä ponnistuksesta.

Kello oli 2.43

Vauva nostettiin rinnalleni. Supistuskipu lakkasi ja koko muistijälki siitä miten kovaa kipu vielä sekunteja sitten oli. Vaikka kaikki tuntui tapahtuvan siinä hetkessä hitaasti, oli synnytyksen kesto vain 2h 23 minuuttia supistusten alkamisesta.