Synnytyssuunnitelmia

Vaikka molemmista tuntuu siltä, ettei synnytyksellä olisi mikään kiire, on tunnelma jännittynyt ja odottavainen. Päivät pyörivät synnytyksen ympärillä silloinkin, kun kukaan ei ota sitä puheeksi. Se näkyy huonosti nukutuissa öissä, pitkäveteisissä päivissä ja odottavaisissa illoissa.

Raskausviikko 39+

Aamulla tekisi mieli kääntää kylkeä, huolimatta siitä miten paljon vaivaa ja kipua sekin toimenpide aiheuttaa, ja vaipua kuplaan, jota ympäröivä maailma ei läpäise. Mieli ja keho pettää, vaikka samalla puolustan niitä huumorin ja tekohymyjen kautta.

Kyllä, mua supistaa. On oloja. Särkee selkää. Vauvan pää painaa jossain syvällä. Ei vieläkään, naurahdan noin kymmenen kertaa päivässä. Päiväkodin henkilökunnalle, sukulaisille, tuttaville, lapsilleni. Laskettu aika on vasta tulossa ja kaksi ensimmäistähän meni pitkäksi melkein viikolla, puolustaudun. Kuopus olisi nyt jo syntynyt.

Sunnuntaina neljältä aamuyöllä tirautan itkun. Ei tänäkään yönä, vaikka kaikki oli niin hyvin suunniteltu. Keho ei petä, puolustan ajatusta, sillä vauva tulee kun tulee ja halusinkin nauttia loppuun asti. Mieli petti. Tylsää, jos loppuraskaus menee allapäin ja ulkopuolisen painostuksen runtelemana. Itsehän mä tämän ajatuksen myös ilmoille päästin, kun olen kuumotellut vauvan saapumista jo ennen laskettua aikaa. 

Suunnitelmista tärkein, eli synnytyksen kulkuun itse vaikuttaminen on käsissäni. Se lohduttaa ja pelottaa. Hyvin ennalta suunniteltu voikin mennä pieleen, tai jäädä toteutumatta.  

Edellisestä synnytyksestä en keksi mitään, minkä jättäisin tekemättä. Vaikka yksi onnellisimmista hetkistä oli samalla sydämen särkevä, on siitä jäänyt myös paljon hyvää mieleen, jos vain sulkee kaikki henkilöt ja elämäntilanteen ulkopuolelle muistosta.

Nyt kaikki on päin vastoin, sillä mitään tarvitse sulkea pois. Nukkumaan mentäessä mieheni varmistaa, että TENS-laite on odottamassa siinä missä pitääkin. Tietää, mistä löytää minulle vaatteet ja pohtii ääneen mitkä kengät on helpointa pukea jalkaani. Mun tukipilari nyt ja tulevassa. Se, miten häntä jännittää osaako toimia oikein, tai mitä juuri minä haluan riittää jo nyt, vaikka kaikki ennalta yhdessä suunniteltu menisi pieleen.

Lyhyiden itkujen keskellä iloitsen, että olen lähempänä vauvaa. Olen malttamaton. Mietin, mitä päivämäärää toistelen pääni sisällä ottaessani vastaan supistuksia. Onko se tämä, huominen, tai vasta ensi viikko. Ei olisi väliä, sillä se tulee olemaan yksi tärkeimmistä päivämääristä jo neljättä kertaa. Mikä vaan voi olla se päivä.

Pieni, siro poika. Onkohan kolmea kiloakaan. Ehkä vähän hiuksia päälaen peitteenä. Ruskeat, kuten miehelläni. Vielä epäselvät kasvot, jossa on jotain tuttua ja jotain ihan uutta. Niin pieni, etten muistanut miten pieniä vastasyntyneet ovat. Niin iso, että ihmettelen miten se vasta vatsani sisällä potki.