Ollaan pahoillaan että asiat meni näin.
On ikävä sinua.
Olisiko mahdollista nähdä?
Joukko elämästäni kadonneita ihmisiä whatsApp viesteissäni yhtä yllättäen kuin katosivatkin. Kerron miksi suljin ovet heidän kadottuaan pois, enkä niitä enää avaa. Kun eivät muka tietäisi. Kaikkea hyvää tulevaan. Mihin tulevaan, haluaisin ajatella, mutta käsken ajatuksen pois, kuten sisälleni tulvahtaneen tunnekuohunkin. Tekopyhää. Tiedän, että he tarkoittavat vain hyvää.
Anna olla, anna olla, anna olla.
On niin helvetin ikävä.
Yksinäisyys edelleen tappaa. Jotain. Luottamuksen ihmisiin, halun kiintyä ja näyttää tunteita. Tuntea ylipäätään. Tukahduttaminen on helpompaa. Anna olla ja arki jatkuu niin kauan, kun tunteet pysyvät sisällä.
Yksinäisyyttä ihmisten ympäröimänä. Se on mitätöinnin, sivuuttamisen ja ilman vastausta jäämisen jälkeinen tunne. Olemassa oloa vain silloin, kun muille sopii olla. Olemassa oloa jossain, kun haluaisi olla siellä missä muutkin.
Yksinäisyys ja muutos ovat peloista suurimmat. Niiden uhka saa aikaan epätoivoisia tekoja, sanoja, lupauksia ja toiveita. Tapahtuessaan ne saavat tarrautumaan kiinni ja pakenemaan todellisuutta. Myös työntämään pois ja purkamaan negatiivisia tunteita sanoin, vaikka ne oikeat tunteet sanojen takana olisivatkin vain pelkoa tulevasta. Tapahtumaketjun loppu puolestaan saa aikaan läpäisemättömän muurin, jonka sisälle kertyy katkeruus, kateus ja pettymys. Kun ei se mennytkään niin.
Vaadin liikaa, enkä osaa päästää irti. Olen itsekäs.
Niinpä niin, kuten kaikki muutkin. Joku aina kärsii toisen, tai toisten itsekyyden vuoksi. Kärsijän ja itsekkään rooleihin joutuvat kuitenkin aina jokainen joskus. Exäni motto 'itsekkyyttä ei ole olemassa' kaikuu taas mielessä melkein päivittäin. Vai onko se sittenkin lause, jolla oikeutetaan oma käytös puolin ja toisin? Jos itsekkyyttä ei ole siten, että kummatkin ovat aina itsekkäitä, on se vain kilpailua itsekkyyden määrän kanssa. Kuka on eniten itsekäs?
Muutoksen tuulet ottavat aikaa. Jos matto on vasta vedetty alta, sen takaisin paikoilleen saamiseen käytettyjä asioita ei halua heti menettää. Tervettä itsekkyyttä, sanoisin. Kun aikaa on kulunut ja maton reunat ovat jo astuttu rullalle, se muuttuu vain oman edun tavoitteluksi. Kuitenkin ajanjakso, jonka tuon määritelmän muuttuminen pitää sisällään, on jokaiselle eri.
Mulle tuo ajanjakso oli vasta puolessa välissä. Vauvavuosi on se rankin. Oli. Ei mulla enää ole vauvaa, vaan jotain taaperon tapaista. Vauvalta näyttävä olento, joka kävelee ympäriinsä, huutaa äitiä ja tissiä. Pärjääkö siitä vuodesta muka yksin?
Ei ja joo. Tuskin olisin pärjännyt. Tai ainakin pitkään luulin, että tarvitsen jonkun jota vasten nojata aina jotten kaatuisi. Nyt huomaan seisseeni melkein puolet siitä ajasta omillani ja näen pärjänneeni.
Ja pärjään jatkossakin.
Oli aika sietämätöntä lukea tämä kirjoitus. On käsittämätöntä juurikin se, että olet kelvannut vain kun se on muille sopinut, ja sitten onkin käännetty selkä. Sitten näille selän kääntäjille iskee ikävä. Ja halutaan tavata. Kuinka pitkäksi aikaa tällä kierroksella taas kelpaisit kunnes taas olisi selän kääntämisen vuoro? Sinut laitettaisiin kohtaamaan hylkäys kerta toisensa jälkeen. Ei tuossa ole sijaa luottamukselle. Ketään ei saa kohdella noin. He itse päättivät kääntää sinulle selän. Ei tuollaisia ihmisiä tarvitse elämään tuomaan pahaamieltä.
VastaaPoistaSuurin osa heistä ei tunnu millään ymmärtävän miksi olen edes surullinen siitä, että yhteydenotto jäi, ei kysellä kuulumisia, tapaamisista jne. Jotkut jopa suoraan loukkaantuvat puolestaan minulle, kun kerron miten tuntuu käsittämättömän pahalta se, että yhtäkkiä kuukausien jälkeen ollaan yhteydessä ja tukena kuin oltaisiin oltu koko hiljaiselon ajankin. Nyt jo ajattelen, että jos mun täytyy koko ajan kertoa miten pahalta välinpitämätön käytös tuntuu, ei sellainen ihminen kuulu mun elämään nyt eikä enää tulevaisuudessa. Myös jos mun pitää kuulua elämään vain kakkossijalla, ei se sija kuulu mulle. Ehkä parempi näin sillä pahalle mielelle ei ole enää enempää sijaa, vaikka tuelle olisi ollutkin tarve.. :)
PoistaLöysin sattumalta muutama päivä sitten yhden blogisi kirjoituksista. Oli pakko, etsiä se käsiin ja lukea alusta alkaen. Ensinäkin "wau", olet todella taitava kirjottaja. Lähes jokanen on joskus kirjoittanut jotain päiväkirjan tapasta... mutta, että se tunne välittyisi muille, niin "wau". Ei "wau" sun ahdistukselle ja vaikeuksille, vaan sille miten kirjotat ne koettavaksi muillekin. Lisäksi vielä valokuvat .. Tässä olisi aihetta jo menestyskirjalle. Parhaat taitetieokset syntyvät juurikin niistä aidoista tunnekokemuksesta.
VastaaPoistaOmaan elämääni on kuulunut yksin odotusta, yhdessä yksin odotusta, syntymättömiä lapsia, hylkäämistä, pettämistä, lapsen vammaisuutta, haastava arkea sopimattomassa liitossa, ero, itsemurha ajatuksia, pohjalla käyntiä... Mutta vuosikymmenien jälkeen elämääni kuuluu hän, elämäni kumppani, se puutuva palanen, jonka kanssa olen ehjä. Voin samastua moneen tunteeseen, vaikka tilanteeni on ollut erilainen. Tämä toivottomuus... tämä kun ei tiedä mikä voisi auttaa tai voisiko ylipäätä. Vaikka itse olen jo päässyt irti pohjamudista teen edellen paljon töitä kaikennäköisten tunteiden kanssa. Koen lasteni pettymyksiä, mitä heidän isä heille aiheuttaa. Nyt on voimia tukea heitä ja sanottaa heidän tunteita. Edelleen koen valtava syyllisyytä, etten voinut lapsiani säästä siltä kaikelta. Mutta pikku hiljaa uskon, että olen tehnyt parhaani.
Haluan jakaa kanssasi muutamia voimalauseita:
Muista, olet ihmisenä tärkeä ja yksilönä ainutlaatuinen! Rohkaisee, kannustaa ja kehua itseäsi! Rakastaa ja kunnioittaa itseäsi! Kyse ei ole itsekyydestäsi vaan itsetuntemuksen lisääntymisestä! Se mitä sinulle tapahtui ei ollut syytäsi! Valikoi elämääsi vaan sellaisia suhteita, jossa on tilaa olla omana itsenä. Vapauttaa itsesi ihmissuhteista, jotka tekevät sinulle halla. Mikään laki ei määrä pitämään yllä itsetunnollesi haitallisia suhteita, vaikka kyse olisi kuinka läheisistä ihmisistä tahansa.
Ja näille lastesi sukulaisille : jos rakastatte ja huolitte lapsista, huolehtikaa ensin heidän äidistä. Jos äiti voi hyvin voivat lapsetkin. Antakaa äidille sitä, mitä hän tarvitsee eikä sitä mitä hän teidän mielestä tarvitsee. Ette kukaan voi arvostella häntä, koska ette ole ollut hänen saappaissa. Tunteet ei tulee eikä muutu käskemällä. Blogi on oiva esimerkki, miten kypsästä naisesta on kysymys. Miten hän osaa miettiä ja eritellä tunteita...Ja jokainen ajatus, sana, teko ja reakointi kertovat vaan hänestä itsestään, eikä teistä. Itsestä hän kirjoittaa. Jos joku tuntee piston sydämessään on se varma merkki siitä, että olisi voinut toimia toisin.
Jaksamista sulle mahtava nainen ja äiti! <3
Kiitos sulle!! Olen todella otettu viestistäsi 🖤 Ihana kuulla, että sinäkin olet vaikeuksista selvinnyt voittoon. Antaa niin paljon toivoa itsellekin omaan matkaan kohti ehjää minuutta. Voimalauseet tulevat myös tarpeeseen, kiitos niistä! :)
PoistaTäytyy jättää myös kommenttini sulle, Viivi. En yleensä lue blogeja, omaasi törmäsin sattumalta. Kaikessa traagisuudessaan olisin halunnut lukea koko tarinasi yhdeltä istumalta, lapsiperhe arjessa se ei ihan ollut mahdollista mutta viimein ehdin tehdä sen loppuun. Olet käynyt valtavan myllerryksen läpi, sinä kaunis rohkea ja valovoimainen nainen! En epäile hetkeäkään, etteikö kiitos tästä yksin lasten kanssa olemisesta tule eteesi vielä jonain päivänä. Lapsesi tulevat sen sinulle monin kerroin antamaan takaisin, rakkautena ja kunnioituksena. Sellaisena tunteena, mitä se toinen vanhempi ei koskaan voi saada niin vahvasti kuin sinä, joka lapsista pidät huolta �� Toivon sinulle ainoastaan myötätuulta elämääsi ja kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.
VastaaPoistaTarinasi kosketti. Se kosketti, koska vastikään sain toisen lapseni ja pelkkä ajatus kokemastasi omalle kohdalleni, en selviäisi. Toinen asia, miksi tarinasi kosketti on oma kokemus omista vanhemmista. Olen käytännössä kasvanut vain äidin kasvattamana vanhempieni erottua. Isä minulla on fyysisesti, mutta henkisellä tasolla ei. Äiti sen sijaan on kultaakin kalliimpi, ja koen hänen saaneen kiitoksen kamppailuistaan yh-äitinä nyt, kun me lapset olemme aikuisia. Tätä samaa kokemusta toivon sinulle.��
Kiitos paljon sinulle!! 🖤 Varmasti kiitos kuuluu myöhemmin, sitten joskus, kun lapset ymmärtävät tarpeeksi. Siihen saakka on kai sinniteltävä sen ajatuksen voimalla ja yllättävän hyvin se kantaakin :) toivon todella saavani olla se kultaakin kalliimpi myös 🖤
Poista