perjantai 24. huhtikuuta 2020

Äiti, mä kuulin kun sä itkit


Kerro syy, vaatii se tarkkakorvainen lapsi, joka on jo liian monet itkut nähnyt ja lohduttanut vierellä ymmärtämättä täysin. Oliko se purkautunut pettymys, taas patoutunut epäreiluuden tunne, tai ehkä tunne väärinymmärryksestä? En tiedä itsekään, joten jätän vastaamatta.

Kun jokainen avunantaja taputtaa hyväksyvästi käsiään ja toteaa, että työt tuli tehtyä. Kurtistaa hetken aikaa kulmiaan sympatian merkiksi ja lupaa pysyä siinä. Mutta se ainoa, jonka sitä apua kuuluisi kysymättä antaa, piiloutuu edelleen oveni taakse eikä perään kysele.

Miksipä kyselisi. "Pärjääks sä", hän kysyi noin vuosi sitten viimeksi ja käänsi selkänsä mun itkusta ja päänpudistuksesta huolimatta.


Kun hymynkare tulkitaan onnellisuudeksi, arjesta selviytyminen pärjäämiseksi ja yksi naapuri tukiverkostoksi.

Postiluukusta läjä papereita. Papereilla tilanne on hyvä. Liian hyvä. Sellaisena se esittäytyy myös sille toiselle vanhemmalle, joka ei näe kun parittoman viikonloppuna sen, minkä perheen ulkopuolinen näkee. Mutta perheen sisällä kuohuu, välillä yli, välillä jääden puoliksi tyhjäksi.

Hävettää joutua perustelemaan tarvetta saada istua edes yksi tunti viikossa vain yksin. Hävettää sanoa ääneen, ettei se riitä. Se ei riitä mihinkään.

Keskity omaan elämääsi. Rakenna se mieleiseksi, omanlaiseksi, ihan uudelta pohjalta. Mieti mikä tekee sut onnelliseksi.

Niin helppoa se on. Sanoa ne asiat, mutta siihen se jää. Mä nyökyttelen mukana. Aina mä myötäilen. Jos avaan suuni ja kerron miten asiat on, sanat vääristyy kai jossain matkalla.

Mahdollisuudet uuden rakentamiselle ovat nollan rajoilla. Miten keskittyä itseensä, jos jaloissa on aina kolme lasta, tai vähintään yksi heistä? Miten rakentaa mieleistä, kun omaa elämää rajoittaa aina se siitä poistunut henkilö? Miten tehdä omanlaista entisestä yhteisestä? Miten rakentaa uutta, kun pelkää joutuvansa taas alkuun? Mikä tosiaan tekee enää onnelliseksi?


Miten sitten auttaa? Aina se sama kysymys. Rehellisesti, ei mikään. Aikakone, mä vastaan aina ja naurahdan päälle peittääkseni häpeän epätoivosta. Ei, ei mikään. Mutta moni asia helpottaa. Kuten se että on joku, jolle soittaa keskeltä vessan lattiaa itkusta sekava puhelu. Joku, joka puhuu asioista kuten ne on. Joku, joka ymmärtää että joskus vain oman kodin hiljaisuus on paras lääke mielialaan.

Ja sitten ne viedään pois.


Mitä tilalle, mikä taas auttaa?

Ei siitä haittaakaan ole, vastaan taas uuteen ehdotukseen. Kotiapu, psykiatrinen sairaanhoitaja, perhetyö, taas uusi sairaanhoitaja, taas kotiapu. Nyt perheneuvola.

Haittaa ei ole, hyötyä ehkä. Toisaalta joka kerta kun avunantaja vetäytyy pois, nousee kynnys huutaa uudelleen apua aina suuremmaksi.

Hätähuuto muuttuu kuiskaukseksi, olen kuullut lohdutukseksi. Onko se siis kuitenkaan hyvä muutos?

11 kommenttia:

  1. Onko mahdollista, että lapset viettäisivät enemmän aikaa isänsä kanssa? Vai eikö isä halua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin on mahdollista työn puolesta, halusta en tiedä. Sekin tosin luultavasti vain pahentaa tilannetta, sillä siellä rikotaan kaikki mun luomat rutiinit, jotka purkautuu sitten aina sieltä tullessa muhun. Mä puolestani en myöskään halua lapsiani pois kotoa, sillä arki meillä on sujuvaa kunhan saadaan arki takaisin raiteilleen viikonlopuista. Myös lapset, jotka viettäisi enemmän aikaa siellä, tarkoittaisi vain kahta kolmesta..

      Poista
    2. Tuota minä en ymmärrä, miksi isä ottaa vain kaksi vanhinta?! Jos hän on myös pienimmän isä.. olen lukenut kaikki tekstisi ja sympatiani on täysin sinun puolella. Olet nuori ja kaunis nainen, ihana äiti lapsillesi. Anna armoa myös itsellesi. On hienoa, että etes jotain apua saatte! Tsemppiä kevääseen ❤️

      Poista
    3. Kiitos paljon tsempeistä! 🖤

      Niin, lienee kyse vaivannäöstä minkä kolmannelle lapselle isänä oleminen vaatisi. Odottaa, että lapsi kasvaa ja yhtäkkiä muka aloittaisi viikonloput siellä. Eipä taida ymmärtää, että kiintymyssuhde ei enää ikinä tule olemaan sellainen mikä olisi lapselle hyvä ja minkä tuo nuorimmainen ehdottomasti ansaitsisi. Vaikka mahdotonta sellaisen luominen ei ole, vaatisi se vain sata kertaa enemmän häneltä panosta, joten aika näyttää onko hänestä siihen vai ei. Pahalta kyllä näyttää ennuste, kun muutamaa viikkoa vajaa vuoden on pystynyt jo olemaan kuin kolmatta lasta ei olisikaan olemassa..

      Poista
  2. Moi. Olen nyt muutamia kuukausia lukenut sun blogia käyden läpi oikeastaan kaikki sun kirjoitukset ja haluan kovasti lähetellä virtuaalitsemppejä, rankalta kuulostaa sun tilanne enkä voi kuvitella mikä myllerrys sun päänsisällä käy. Voisiko esim mll:n lastenhoitajasta tai muualta hankitusta lastenhoitajasta olla apua, jos hän vaikka leikittäisi lapsia puistossa tunnin pari viikossa? Itse kaipaan kanssa kovasti omaa, hiljaista aikaa yksin kotona ja voin vaan kuvitella miten tärkeää se olisi jos arkea pyörittäisi yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempeistä! Olen kyllä pyöritellyt mielessäni lastenhoitajaa, mutta valitettavasti se kaatuu yleensä siihen rahaan, minkä lastenhoitajan palkkaus siitä itse hyötyen veisi kuukausitasolla varsinkin nyt, kun olen itse vain kotihoidontuella. Lisäksi hoitajaehdokkaat ovat suurinosa vasta 16-18v, jolloin kolme vielä pientä, mutta samalla eri-ikäistä lasta tuntuu itsestä turhan suurelta vastuulta antaa. Taas uuden (mun laskujen mukaan jo kuudennen) tuntemattoman henkilön tuominen lasten eteen taas uutena hoitajana on myös iso kynnyskysynys itselle. Tuttuus ja pysyvyys on se, mitä me kaikki varmasti eniten kaivataan.

      Poista
    2. Totta, pysyvyys ja tuttuus on kyl ensiarvoisen tärkeää ja ihana kuulla, et pidät niistä kiinnk. Jos jostain löytäisit tutun ja luotettavan vahdin, niin voisiko häntä käyttää hyödyksi vaikka silloin kun isommat ovat isällään? Jos pienin viihtyisi muutamia hetkiä hoitajan kanssa, niin saisit tällöin hetken hengähtää. Toki tässäkin ongelmaksi muodostunee se mahdollisesti uuden ihmisen tuominen elämään, mutta parhaassa tapauksessa saisit elämäänne yhden luotettavan ja turvallisen aikuisen lisää jonka avustuksella saisit hieman enemmän aikaa huolehtia omasta jaksamisestasi.�� Mikään kun ei ole niin tärkeää, kuin hyvinvoiva äiti, joten senkin puolesta en liikaa ajatteli uuden ihmisen tuomista mukaan elämään vain negatiivisena asiana.

      Poista
  3. Mites tukiperhe tai tukihenkilö, varamummo tms? Eiks lapsiperheiden sosiaalityön/lastensuojelun kautta lastenhoitoapua sais ilmaseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin uskoa, että tukiperheet, varamummot ym. ovat suunnattuja niille, keillä tukijoukot ovat olemattomat. Vaikkei mulla tällä paikkakunnalla ole ketään, niin kuitenkin on olemassa ja riittävän hyvät, vaikkei heidän varaan voi omaa jaksamista vierittää. Lasu ei ole maininnut mulle vaihtoehtoja lasten hoitoon, en tiedä olisiko niillä tarjota ja jos olisi, niin täytänkö kriteerit. Ehkä niilläkin on ensisijaisesti oletus, että lasten isä ja hänen puolen suku voisi ymmärtää olla tukena ja sen varaan vuosi sitten laskettiinkin. Nykytilanne ei silti muuttunut, vaikka kerroin että tuo puoli sukua on tukijoukoista häipynyt..

      Poista
  4. "Miksipä kyselisi. "Pärjääks sä", hän kysyi noin vuosi sitten viimeksi ja käänsi selkänsä mun itkusta ja päänpudistuksesta huolimatta."

    Tosi surullista! Oon tosi pahoillani, et sulle on käynyt näin. Ei ihmisistä vaan voi tietää, vaikka kuinka rakastaisi...

    Toivottavasti pian tulee taas parempia päiviä! Tsemppiä sulle ja sun pikkutiimille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedä, ei.. Kiitos sinulle paljon tsempeistä!🖤

      Poista