Iloja kai, tai ainakin jotain tavallisuudesta poikkeavia hetkiä. Kuten kaikkia pieniä kalenteriin kuuluvia juhlia, tätäkin vappua odotettiin ja laskettiin yhdessä öitä.
Meidän vappuun ei kuulu runsas juhliminen, mutta jotain pientä ja perinteikästä kyllä. Itsetehdyt munkit, foliopallot, koristeet ja vapunpäivänä piknik.
Foliopalloja oltiin jo kauan aikaa ihasteltu kauppareissujen yhteydessä. Piknikiä varten paikka suunniteltu. Munkkireseptikin löytyi valmiiksi kännykkään tallennettuna.
Äiti, tää vappu oli kyllä tosi tylsä, totesi lapsi pettyneenä vappuaaton iltana. Toisin kuin viime vuonna, sillä silloin hän kertoi tuon päivän olleet paras päivä ikinä. Serpentiinit unohtuivat kauppaan, kasvomaalauksien tekoon ei jäänyt aikaa, eikä foliopalloista selvinnyt kuin kaksi kolmesta ehjänä kotiin. Uuvuttavan kauppareissun jälkeinen tukahdutettu itku meinasi taas kihota silmiin. Miksi edes yritän?
Toisaalta liian korkeita odotuksia on meidän kaikkien madallettava. Pettymysten sietokyky kasvaa pakostakin. Kerrataan vielä mitä ollaan tehty ja mitä voidaan tehdä vielä seuraavana päivänä. Illemmalla mieli olikin jo muuttunut.
Piknik ei toteutunut suunnitellussa paikassa, mutta toteutui kuitenkin. Kaikilla oli kivaa, foliopalloista yksi kolmesta oli enää ehjänä ja kasvomaalaukset aiheutti hilpeyttä niin tekijässä, kuin maalauksien omaavissa lapsissa.
Korona-ajan mukaan mentävä tasaisen tylsä arki ilman suuria erikoisuuksia ei kokenut huimaa muutosta, mutta se pienikin erilainen tekeminen ja yleinen fiilis minkä pienet juhlat tekevät rikkovat edes hetkeksi sen tavallisuuden.
Erikoisuuksien jälkeen paluu tavalliseen, jossa ainoa lasten innolla ja mun kauhulla lasketut yöt johtavat parittomien viikkojen perjantaihin, menee joko hyvin, huonosti tai hyvin huonosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti