Tämä äitienpäivä on vain kahden vanhemman allekirjoitus lastenvalvojalla tehdyllä paperilla. Itse keitetty kahvi vuoteeseen, itse kerätyt valkovuokot. Ei yhtään korttia, tai edes onnittelua lapsiltani.
Katkeruus ja kateus nousee taas, kun selaan muiden äitienpäivää somessa. Silmieni edessä kuvia siitä, mikä on multa viety ikuisesti pois. On puoliso, lapset, kukat ja lahjat. Joku ajattelee, että niistäkö se äitienpäivä nyt sitten tehdään. Ei, mutta niistä suurin osa haaveilee.
Haaveilin oikeastaan jo monta vuotta takaperin. Ei se, että on puoliso tarkoita aina erityiskohtelua. Joku taas ajattelee, että onko se muka puolison tehtävä ottaa lasten äitiä huomioon. Ei tietenkään. Mutta jos haluaa näyttää arvostavansa ja välittävänsä, niin todellakin on.
Eristyiskohtelu ei tarkoita kalliita lahjoja, tai päivää prinsessana. Se on suttuisen näköinen kukkakimppu lasten kanssa yhdessä poimituista valkovuokoista, kahvi tai jopa kokonainen aamupala vuoteeseen, joku lasten kanssa tehty askartelu.
Tämä äitienpäivä on vielä edeltäjäänsäkin erikoisempi. Tämä päivä on vain paperilla tehty sopimus, sillä päivämäärä osui parittomalle viikonlopulle. Klo 12-18 välinen ajankohta, jonka sain pienen väännön kautta pidettyä kuten ollaan sovittu. Toki mun tapauksessa mun
Mun viides äitienpäivä. Päivääkään en vaihtaisi pois, kerroin Facebookin päivityksessä vuosina 2015 ja 2016. Tänä vuonna vaihtaisin päiviä, viikkoja ja ehkä jopa kuukausia pois. Joku osa äitiydessä on kadonnut, mitä en osaa löytää takaisin.
Jotkut arvet ovat liian syviä, osaa vuotaa vieläkin. Joku ennen palanut liekki on sammunut vastatuulessa.
Lapsiani kohtaan tunnen paljon. Paljon enemmän, kuin ennen. Itseäni kohtaan vain murto-osan siitä. Riittääkö äitiyteen pelkkä rakkaus lapsia kohtaan?
Äitiys on joskus isojakin uhrauksia. Eikä vain fyysisesti, vaikka raskausarvet ja menetetty ulkonäkö tuntuvat pitkään suurimmilta.
Joskus tunnen olevani pakotettu ajattelemaan, että äitiys on etuoikeus. Joskus olo on vain huijattu ja pakotettu. Joskus pelkästään onnellinen ja kiitollinen. Raskausarvet on yks hailee silloin, kun saa pitää omaa lasta sylissä ja nähdä hänen kasvavan.
Monesssa asiassa olen silti parempi. Osaan ottaa kehut niistä vastaan, enkä enää vähättele itseäni. Joskus "yh-mutsina" saan paljon ihmettelyä, päivittelyä, kehuja ja ylistystä. Oikeastaan ero kahden vanhemman ollessa kuvioissa on hiuksenhieno ja suurin osa erosta ei näy arjessa mitenkään. En koe olevani arjen sankari, vaan suorittaja. Kun on pakko ja ei ole vaihtoehtoja ovat ne asiat, mitkä muuttuivat.
Äidillinen rakkaus on suurta. Ilman lapsia ei ole enää oma itsensä ja rakastan sua -lause oman lapsen suusta korjaa lauseen menetetyn merkityksen.
"kaunis, iloinen, hyvä äiti, kiltti, auttava ja myös hoidat. Ja sä tykkäät niinku kukista, tykkäät kaikista. Annat jotain mitä me halutaan. Ihana." - Eevi
"meidän äiti." - Ilpo
Minä toivotan sinulle iloista äitienpäivää ja toivon, että voisin itse tuoda sinulle äitienpäiväkukat ja suklaat. Olet väärässä, sinä todellakin olet arjen sankari, vaikka muuta väität. Ymmärrän, kun kirjoitat "Joku osa äitiydessä on kadonnut, mitä en osaa löytää takaisin". Rakkaus lapsiin on jotain aivan ainutlaatuista, mutta sinulle on annettu aivan käsittämättömän suuri taakka kannettavaksesi. En tietenkään tunne sinua muuten kuin blogisi kautta, mutta ihailen suuresti ja toivon, että olisin yhtä vahva kuin sinä. Olet vahva, rehellinen ja kaunis nainen. Sun lapset on varmasti ylpeitä susta. Voimia ja jaksamista! Toivon sulle ja lapsille kaikkea hyvää!
VastaaPoistaKiitos paljon ihanasta kommentista, olen todella otettu ❤️:)
Poista