Trilogian toinen osa on siis päiväkotipäivä. Isommat kaksi ovat tällöin klo 9-15.30 välisen ajan hoidossa, isompi isojen ryhmässä, pienempi pienten. Hoitoaikoja olen hionut vuoden verran ja vasta nyt koen, että nämä ajat ja päivät palvelevat meitä kaikkia parhaiten. Hoitopäiviä on viikossa neljä, sillä parittoman viikonlopun perjantait ennen isälle menoa ja parillisten viikkojen maanantai isältäpaluun jälkeen, ovat vapaapäiviä.
Aamu
Kello on 6.58 kun nousen nuorimman perässä. Annan vettä, laitan lastenohjelmia. Vessassa käydessä muistan pesukoneeseen jääneet pyykit, jotka pitäisi kahden tunnin sisällä saada puettua päälle päiväkotiin. Käyn ne läpi ja laitan kuivauksen päälle. Keitän kahvia.
Aamutoimet olen aikatauluttanut siten, että klo 7.30-8.00 välinen aika on syömiselle ja 8.00-8.30 pukemiselle. En ole itsekään aamuihmisiä. Kahvikupin kanssa norkoiluun ajoitan itselleni armollisesti ensimmäisen puolituntisen. Klo 8.45 on toivottavasti ulkovaatteet päällä, tai näin kesäaikaan lähdetään laittamaan kenkiä jalkaan.
Tänään kello 7.35 istuvat kaikki aamupalapöydässä. Monen syömiskehoituksen myötä tasalta on viimeinenkin saanut syötyä. Tällä aikaa pakkaan päiväkotireput ja laitan tarvittavat vaatteet valmiiksi. Pukemiseen varattu puolituntinen menee minuutilla yli, kunnes omatoimiseksi opetteleva kolmevuotiaskin on vihdoin saanut puettua. Pukemisen aikana siivoan keittiön aamupalan jäljiltä ja laitan tiskikoneen päälle.
Kello 8.49 astumme ovesta ulos. Parin sadan metrin matkaan saamme kulumaan kymmenen minuuttia ja rajoituksista johtuen vilkutamme retkelle menijälle ja käännymmekin pihasta jo viittä yli kotiin päin.
Kotona viivymme vain hetken. Sen verran, että taapero ehtii tylsistyä ja itse vielä laittaa aamulta paikkoja kuntoon. Puistoon on tarkoitus lähteä kymmenen maissa.
Aamupäivä
Lähipuistossa kello vierähtää puolellatoista tunnilla eteenpäin. Lounasajan lähestyessä ja päiväunien toiveessa lähdemme kotiin, jossa lounas on jo kahdeltatoista syöty. Keittiön siivoamisen, tiskikoneen tyhjentämisen sekä täyttämisen jälkeen alkaa neuvottelu päiväunista. Oikeastaan neuvottelu on aika yksipuolista, sillä itse päiväunille menijä ei korviansa hetkauta eikä osoita eleelläkään olevansa väsynyt.
Päivä
Kello 12.30 luovun helpon nukutuksen suhteen ja kärrään vaunut ovesta ulos löntystäen itse perässä. Kymmenen minuutin kärräilyn jälkeen huomaan ilokseni Vilhon nukahtaneen tällä kertaa nopeasti ja käännyn pikapikaa takaisin kotia kohti. Liian pitkään liikkeessä pysyminen tarkoittaisi välitöntä heräämistä liikkeen lakattua, joten kotiin palattua siirrän vaunut parvekkeelle ja saan myös siten hetken omaa aikaa.
15.20 aika hakea isommat päiväkodista. Vilho vielä nukkuu, mutta herää tietysti päiväkodin pihalla portin kilahdukseen. Päiväkodin pihalta jatkamme puistoon kuluttamaan loputkin energiat.
Iltapäivä
Kello viisi. Saavumme kotiin, laitan pikkukakkosen päälle ja jatkojalostan eilisen ruuan tälle päivälle. Katan pöydän ja laitan lapset syömään. Jo matkalla kotiin sovimme, että voisimme leipoa (taas) yhdessä. Korvapuustit oli tytön toive, joten lasten syödessä pyöräytän taikinan kohoamaan.
Kello 18.15 on pullataikina kohonnut. Lapset ajavat tuoliensa kanssa rallia keittiön saarekkeen ympärille. Ensimmäisen taikinanpuolikkaan leivon keskimmäisen kanssa, toisen vanhimman. Pienin hoitaa voin levityksen ylttämäänsä kulmaan ja varmistaa taikinan olevan sopivan makuista.
Pullat uuniin ja alkaa malttamaton odotus uuniluukun edessä. Itse puolestani käytän uunin ajastimen tahdittaman ajan keittiön siivoamiseen.
Vilkaisen taas kelloa varttia vaille seitsemän, kun viimeinenkin pellillinen on nostettu uunista ulos. Aika pukea yökkärit ja siivota leikit pois. Lasten touhutessa askareitaan pakkaan isommalle reppuun eväät valmiiksi huomiselle retkelle ja siivoan kotiinpaluusta räjähtäneen eteisen.
Ilta
Kello 19.40 syömme iltapalan. Pullaa, mitäs muutakaan.
Salkkarin lopetustunnarin soidessa ohjaan lapset kylppärin suuntaan hammaspesulle ja melkein ajallaan istun jälleen kerrossängyn vuodelaatikossa.
21.00 olen siirtynyt vuodelaatikosta sohvalle. Vain pienin heistä on unessa, keskimmäistä saan vielä ohjata aina uudestaan nukkumaan janon, vessähädän, tai salaa mun sänkyyn juoksemisen jälkeen. Ennusmerkit illan päättymiselle on huonot; kummatkin odottaa, että noin tunnin sisällä siirryn omaan sänkyyn, jolloin he sinne ryntäävät myöskin.
...ja oikeassa olin. Ilta päättyy siten, että pojat heräävät toinen toisensa itkuun ja kymmenen maissa ollaan nukkumassa.
Tämä oli siis torstaipäivä. Isoin ja selkein ero isompien päiväkotipäivään ja vapaapäivään on se, että päivät kuluttavat mua vanhempana täysin eritavalla ja ehkä niin, miten en edes itse ole huomannut. Kun kaikki lapset ovat aamusta iltaan (ja yölläkin) mun holhottavana, on päivät toki uuvuttavampia siten, että koko ajan joku vaatii jotain. Ei ole taukoa (paitsi jos sattuu olemaan kotiapu), mutta osaan eritavalla vetäytyä tilanteesta pitkin päivään ja ottaa oman taukoni. Oli se sitten niinkin pientä kuin vessareissu ovi kiinni, puistokahvit, tai pikkukakkosen aikaan sometus.
Sitten taas isompien ollessa päiväkodissa ei enää vauvavuoden ohitettua ole suurta muutosta arkirutiineihin. Kymmenen aikaan puisto, päivällä ja/tai iltapäivällä vielä ulkoilu. Aamupala, lounas jne. Ainoastaan Vilhon päiväunien mahdollistama aika on se aika, mikä tuo päiviin jonkinlaisen paussin. Tuo aika tulee ehkä niin tarpeeseen, etten osaa kuin vain olla. Joskus jopa tylsistyä. Päiväuniajan jälkeen on yleensä heti aika, jolloin haen isommat päiväkodista ja ilta senkin vuoksi sujuu todella tiiviisti koko ajan tehden ja touhuten lasten kanssa jotain. Ovathan he olleet päivän poissa. Vilhon kanssa touhuttu aamupäivä ja kaikkien kanssa touhuttu iltapäivä uuvuttaa mut kuitenkin päiväunitauosta huolimatta nopeammin, mitä vapaapäivä päiväkodista tekee. Tai ainakaan illalla ei jaksa enää mitään.
Päivät ovat toki aina erilaisia. Joskus lapset tappelee keskenään, joskus mulla on paha olla, joskus kaikki on hyvällä tuulella. Harvoin on oikeasti sujuvia päiviä, jolloin konflikteja ei olisi ollenkaan. Sekä päiväkoti että kotona olo lisäävät osaltaan tilanteita, joissa eripuraa syntyy. Päiväkotiaamut ovat hankalia ja siirtymätilanteita täynnä. Vapaapäivät ovat pitkiä, tylsistymistä ja riitaa keskenään.
Ehkä sekoitus kumpaakin pitää arjen raiteillaan. Tasaista, tylsää, mutta turvallista.
Hei,olen blogiasi seuraillut ja jaksamistasi kovasti symppailen. Olenkin miettinyt miksei Vilhokin siirry jo varhaiskasvatuksen piiriin subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden turvin,edes osittain?
VastaaPoistaHei, ensiksi haluan toivottaa kovasti voimia elämääsi. Kuulostaa välillä tosissaan siltä, että olet aika äärirajoilla jaksamisesi kanssa.
VastaaPoistaSiksi minäkin ihmettelen miksi et laita myös nuorimmaista päiväkodissa käymään edes paripäivää vk jokunen tunti? Halu pitää nuorimmainen kotona vaikka voimavarat vähissä? Ei ehkä järkevin ratkaisu koska apua olisi kuitenkin saatavilla. Ymmärrän kovan halusi hoitaa itse, mutta eikö teidän tilanteessa kannattaisi kaikki tarjottava apukeinot ottaa käyttöön?
Puhun omasta kokemuksesta. Yksinhuoltaja 3 ja 1 vuotiaalle ja koen jo tällä lapsi määrällä, että on hyvä kun myös nuorimmainen aloittaa elokuussa hoidon. Vanhempi ollut jo vuoden kokopäiväisesti.
En tiedä onko sinulla ajatuksena halu pitää kotona Vilho mahdollisimman pitkään, mutta kannattaa oikeasti miettiä onko se kaikista hyödyllisintä teidän perheelle. Sinä olet kuitenkin se voimavara josta teidän koko perheen hyvinvointi lähtee.
Kiitos paljon! Totta puhuen en ole kyllä ajatellut koko asiaa. Auttaisiko se? Nyt äkkiseltään kun asiaa pohdin siten miten nyt teoreettisesti ajattelisin sen arkeemme vaikuttavan, niin luulisin että ajatuksen tasolla idea on parempi kuin käytännössä toteutettuna. Varmasti yksi isoimpia syitä on se miten pieni Vilho vielä on, 1v4kk tarkalleen ja esikoisen ensimmäisestä päiväkoti kokemuksesta 1,5v iässä on vain huonoa kokemusta. Lähinnä juurikin se, miten se hänellä vaikutti sitten kotona oloon; itkua, huutoa, raivoa päiväkodin jälkeen. Tietysti tämä on täysin yksilöllistä miten reagoisi kukakin, mutta Vilhon luonteeseen peilaten uskoisin palautteen olevan melko samaa :D
PoistaToinen - ehkä ensimmäistä sittenkin tärkeämpi seikka, tuli heti mieleen, että arki ja lapset on ne, mitkä pitää mut kasassa. Mä myönnän olevani vielä tosi heikoilla ja vaikka aamusta iltaan toimiminen kuluttaa täysillä, se pitää mut ns. toiminnassa. Jos mulla olisikin yhtäkkiä viikossa aikaa olla, niin vetäisinkö sen ehkä sitten toiseen ääripäähän, jolloin uupumus olisikin tuplasti voimakkaampaa ja sängystä ei enää pääsisi ylös, koska ei olisi pakko.
Noh, todellisuudessa en tietenkään voisi vain kotona pyöritellä peukaloita. Ajattelen ehkä, että jos Vilho menee hoitoon, niin mullakin pitää olla jotain, mitä tehdä elämällä. Siis työ, opinnot.. Olen kyllä suunnitellut opintoja ja työelämää ja haluaisinkin palata niihin omien suunnitelmieni mukaisesti, en työkkärin pakottamana. Hoitovapaalla saan onneksi vähän järjestellä tulevaisuutta, sillä kaikki meni uusiksi, eikä työ- ja opiskeluelämään paluu tule yhden aikuisen taloudessa olemaan yhtä sujuvaa miten vielä pari vuotta sitten ajattelin olevan.
Päiväkoti on siis ajankohtainen alle vuoden sisällä, viimeistään tammikuussa. Siihen saakka uskon pärjääväni näillä olosuhteilla. Hoitovapaalla olon koen etuoikeutena ja tykkään todella olla kotiäiti. Yksin en tähän hommaan tietenkään tietoisesti ryhtynyt - edes tämän kolmannen kanssa ja kieltämättä raskausaikana oli pikkaisen erilaiset kuvitelmat siitä mitä arki näiden kolmen kanssa sitten olisi. Tietysti jos kotiapua ei saisi ollenkaan, niin joskinlainen muu hoitoapu olisi ehdottomasti tarpeen. Ei kukaan jaksa - eikä ikinä pitäisikään jaksaa, yksin ilman pieniä tai isompiakin taukoja.
Minä (tässä tuo ensimmäinen nimetön kommentoija!) halusin tulla vielä lisäämään, että sä vedät noiden kolmen kanssa kyllä ihan tosi hienosti! Lapsilla vaikuttaa olevan oikeasti ihana arki ja sopivasti tekemistä ja olemista. Saat olla itsestäsi kyllä ihan sairaan ylpeä.
VastaaPoista(Hoitoasiassa en tarkoittanut arvostella enkä neuvoa, vaan ihan mielenkiinnosta kyselen, minulla on Vilhon ikäinen tytär ja hänen hoitoonmenoa on viivästyttänyt sopivan hoitopaikan puuttuminen.)
Kiitos paljon! En pahastu, en ollenkaan! Vastasinkin pidemmin tuohon toisen kommentoijan alle. Olet siis palaamassa töihin/opintoihin? Jotenkin en siis ole ajatellutkaan Vilhon päiväkodin aloitusta mun jaksamisen vuoksi, vaan aina liitän sen siihen, kun palaan sitten joskus vuoden sisällä töihin/opiskelemaan. Vielä toki meillä kotiapu pyörii, ilman sitä varmaan miettisinkin pakostakin hoitoon laittoa, tai jotain muuta lastenhoitoapua.
PoistaKieltämättä välillä tuntuu jo pahalta pistää isommat hoitoon "pois jaloista" ja olla vain pienimmän kanssa kotona. Jos kaikki kolme olisi hoidossa, niin tarvitsisin kyllä ehdottomasti siihen "tilalle" jotain, eli opinnot, työ tms. Tai näin ainakin nyt ajattelen :) toisaalta vaikka yksi hoitopäivä/vk olisi varmasti tässä tilanteessa tarpeen ja avuksi, niin siihen päättyisi hoitovapaa ja arki heittäisi kuperkeikkaa toisella tapaa.