Meidän päivä #3

Tämän viikon olemme olleet kaksin Vilhon kanssa. Isommat lapset ovat isällään "kesälomalla", joten meidän kahdenkeskeinen loma olkoon tämä. Parittomiin viikonloppuihin verrattuna ei päivät eroa paljoa toisistaan. Tässä meidän torstaipäivä. 

Aamu

Kello 8.25 avaan makuuhuoneen oven, laitan lastenohjelmat vilholle - lähinnä vain taustameluksi, ja hieron hetken silmiä. Tunnin pidemmät yöunet! Palaan kuitenkin sänkyyn makoilemaan ja kapean itseni ylös varttia vaille. Keitän kahvia, annan aamupalan Vilholle.

Hidas aamu. Juon kahvin, pukeudun ja puen Vilholle päälle. Ei huutoa eikä kiukkua - selkeä ero totuttuun.

Aamupäivä

Kymmeneltä lähdetään ulos naapurin ja hänen samanikäisen lapsensa kanssa. Menemme edeltä. Parin minuutin matkaan menee taaperolta vartti juosten ja tutkien läpi kaikki matkalla löytyneet ihmetyksen aiheet ja ojanpohjat. Saavumme läheiseen puistoon, jossa on alkanut tämän viikon alusta 4H-toiminta. Vilho viihtyy paremmin, sillä ulkona on yhteisessä käytössä leluja ja seuraakin on tavallista enemmän, vaikka leikkikaveriksi valikoituukin aina tuttu kaveri.

Päivä

11.35 lapset tylsistyvät. Pari tuntia he yleensä vain jaksavatkin. Päätämme jatkaa ystävän kanssa kauppakeskukseen toiveena saada lapset samalla päiväunille ja itselle shoppailurauha.

Parin kaupan jälkeen kello 13.40 totean, että imetyksen lopettamisen jälkeinen rintaliivien ostoreissu saa luvan päättyä. Kuitenkin päädymme vielä sovittelemaan vaatteita ja vasta kello puoli kolme maksamme itsemme ulos kaupasta. Koko tämän ajan suunnitelmallisesti ovat pienemmät nukkuneet päiväunia. Ihan kun olisi ollut omaa aikaa ystävän kesken.

Kello 15.00 istutaan Vilhon kanssa lounaalla vailla suunnitelmia loppupäiväksi. Parin tunnin ajan ollaan tekemättä yhtään mitään järkevää. Vilho viihtyy onneksi jotenkuten yksinäänkin varsinkin nyt, kun ulkoillaan lähes koko ajan. Saan siivoilla ja istahtaa sohvalle oleskelemaan lähestulkoon rauhassa. Tasaisin väliajoin Vilho käy kuolaamassa ja tallomassa päälleni, mutta palaa aina omiin leikkeihinsä. Kunnes taas kyllästyttää ja äänentaso nousee tyytymättömyyden ilmaisuun.

Iltapäivä

Viideltä päätämme lähteä kirpparikierrokselle. Rusinapaketin voimalla viihdytetty kierros siirsi viisareita puolellatoista tunnilla eteenpäin, eikä tyhjin käsin tarvinnut lähteä.

Ilta

Varttia vaille seitsemän istutan Vilhon iltapalapöytään. Kun sotkua on syntynyt tarpeeksi puolessa tunnissa, suuntaamme kylppäriin iltapesuille. Ehdimme katsoa vielä salkkareiden lopun, kunnes jälleen lopputunnarin saattelemana siirrymme sänkyyn.

Vaikka ilta oli haukotuksia täynnä, uni tulee monen kymmenen minuutin mölyämisen jälkeen vasta kello 20.50. Siirryn tasalta vielä olohuoneen puolelle. Teen sitä mitä aina, eli television käydessä taustalla selaan somen, muokkaan kuvia, katselen kuvia, kirjoitan, selaan taas somea.

Klo 22.28 kuuluu makuuhuoneesta huuto. Se on sen merkki, että oma aika illasta on tullut päätökseen ja on mentävä lapsen viereen nukkumaan. En vastustele, sillä olenkin valvonut normaalia pidempään.

Päivät kahdestaan Vilhon kanssa ovat kuin päiväkotipäiviä, jotka ei lopu kuuteen tuntiin. Jotkut päivät tuntuvat pitkiltä, joskus aika juoksee. Joskus otetaan rennommin, joskus pidetään rutiineista tiukasti kiinni. 

Joskus on ihanaa olla vain kahden, joskus ikävä varjostaa päiviä heti aamusta iltaan saakka.