Nukkumisjärjestelyt uusiksi - kerrossänky kolmelle lapselle

Uudenlainen arki on ollut rutiineista kiinnipitämistä, mutta myös joistain asioista lepsumista. Vaivalla kuntoon saadut ilta- ja aamutoimet pysyvät lähes rikkumattomina, mutta itse nukkuminen on suoritettu rimaa alittaen. 

Toisaalta olen monesti viime viikon aikana perustellut itselleni omaan sänkyyni kaikkien lasten nukuttamisen sillä, että jälleen eletään uudenlaista vaihetta Vilhon elämässä ja sitäpaitsi tarkoituksena onkin opetella nukahtamista yhdessä samanaikaisesti. Perustelu vakuutti itseni varsinkin viime yön jälkeen. 

Lasten nukkumajärjestelyt ovat aiheuttaneet ehkä eniten päänvaivaa heti siitä asti, kun Vilho oli pienehkö kumpu mahassani. Siitä asti, kun jouduin tekemään parin päivän, tai paremminkin parin tunnin varoitusajalla päätöksen asumisjärjestelyistä eron jälkeen.

Ensimmäinen järjestely oli kaksio, jossa mun ja vauvan sängyt oli sijoitettu olohuoneeseen ja se olikin sillä hetkellä hyvä. Kunnes vauva kasvoi ja tilaisuus siirtää uusi elämämme paniikkiratkaisusta pitkäaikaisempaan mahdollisti meille omat huoneet jatkaen kuitenkin vauvan kanssa hyväksi todettua perhepetiä.

Vaihe vaiheen perään on uusineet järjestelyä ihan kuukausittain. Milloin Vilho nukahti omaan pinnasänkyynsä vain sulkemalla ovi perässä, milloin piti roikkua sängyn pinnoissa tunteja odottamassa nukkumatin tuloa. Jokin aika sitten lähinnä puhtaiden pyykkien säilytyspaikkana toiminut pinnasänky päätyi uuteen kotiin ja Vilho nukahti jälleen ihan itse - kunhan ovi oli auki ja olohuone täynnä meteliä. Siitä päästään tähän hetkeen, jolloin sängystä juoksevaa vaaperoa saa juosta kiinni pöydän ympäri ja palauttaa sänkyyn kertaa sata illan aikana. Vaihtoehtoisesti myös oman ajan unohtaminen ja viereen nukuttaminen tuo toivotun lopputuloksen.

Vaikka perhepedin oli tarkoitus jatkua vielä ehkä vuodella eteenpäin, päätin tilaisuuden koittaessa tarttua mahdollisuuteen siirtää nuorimmainen samaan huoneeseen kahden vanhemman kanssa. Koska yhdessä nukahtamista oli puolivahingossa harjoiteltu, päätin kokeilla mitä tuleman pitää. 

Sänkyratkaisuja olen pyöritellyt päässäni kauan. Koska lastenhuone on pieni, ei sinne mahtuisi kerrossängyn lisäksi toista sänkyä. Ajatus siitä, että perhepeti jatkuisi Vilhon kanssa kunnes jälleen muutetaan isompaan kotiin, alkoi tuntumaan ongelmalliselta kaikkien erilaisten vaiheiden myötä. Myös sänky minun sänkyni vieressä ei poistaisi nukuttamisongelmia. Siispä päädyin siihen alkuperäiseen suunnitelmaani ja tilasin Vekeltä tähän Viviano pieni -kerrossänkyyn vuodevaatelaatikon patjoineen, josta tulisi Vilhon paikka nukkua. 

Odotukseni oli hyvin matalalla. Oletin, että luovutan jo heti siinä kohtaa kun nukahtamisesta ei tulisi lasten riehuessa mitään. Kuitenkin uusi vuodelaatikko sekä Vilhosta saatu unikaveri herätti isommissa lapsissa innostusta, eikä mun viereen todellakaan haluttu nukkumaan. Kaikkien kolmen nukahtaessa samanaikaisesti olin varma, että ensimmäisen kerran tutin tippuessa on myös kannettava nuorin tuttuun ja turvalliseen sänkyyn kanssani. Näin tapahtuessa ja unen kuitenkin jatkuessa uudessa omassa vuoteessaan, kävin pitkästä aikaan omaan sänkyyni nukkumaan ilman Vilhoa.

Ja nukuinkin ilman, kunnes kello oli puoli seitsemän aamulla ja unenpöpperöinen, tai vain paikasta hämmästynyt yksivuotias minut herätti. Ensimmäinen täysinäinen yö, jolloin kukaan lapsista ei mua herättänyt. Valoa tunnelin päässä, vai erittäin hyvää tuuria ensimmäiseksi yöksi?

Lastenhuone ei loppujenlopuksi ulkonäöllisesti paljoa muuttunut. Sängyn alla olleet lelut pinosin koreissaan sängyn ja seinän väliseen rakoon ja huoneen vastapäinen tila muuttuu vähän leikkien myötä kaupaksi, kioskiksi, tai vaikka majapaikaksi.