Paitsi sitten joka toinen viikonloppu.
Joskus mä ajattelen, että saisinpa itse olla se kiva vanhempi, joka hellii ja lellii lapsiaan. Jonka ei tarvi välittää, voiko mäkkärin lastenateriaa syödä aina kun ei jaksa miettiä päivän ruokaa ja voiko suklaavanukkaita syöttää joka ilta iltapalaksi. Saisi nauttia niistä lapsista, jotka eivät pura ikävää ja turvattomuuden tunteita fyysisesti. Ei tarvitsisi, jos olisin vain viikonloppuvanhempi. Joka toinen viikonloppu.
Tämä on mulle vain tavallinen päivä. Lasten tultua kotiin laitamme yhdessä ääniviestin isäpuolelleni, jolle leivoin kakun jo tiistaina. Vilhon kanssa me herätään uuteen aamuun kuten ennenkin. Ainakin melkein.
Hidas aamu jälleen yhden vähäunisen yön jälkeen. Täydellinen aamu oikeaan aikaan. Vuoteesta noustuani saan itse juuri minulle keitetyt kahvit eteeni. Oikeastaan ensimmäinen pannullinen meni viemäristä alas, mutta toinen yritys oli jo juotavaa. Kahvin kanssa kului annos sosiaalista mediaa. Kuten äitienpäivänä, se oli täynnä oletettavasti onnellisia perheitä, kuvia lapsista isien kanssa, lahjoista ja askarteluista.
Ja niin sen kuuluukin olla. Katkeruus, kateus ja suru saavat silti kuulua meille, jotka emme sitä saa, vaikka haluaisimme.
Ja siltä se todella tuntuu. En kestä katsoa sitä, eikä mun onneksi tarvitsekaan. Tänään Vilhoa katsoessani en tunnekaan surua. Ehkä hän ei jääkään mistään paitsi?
Ei, vaikka viimeeksi hän on nähnyt isänsä kohta viisi kuukautta sitten. Viisi kuukautta, mikä pitää sisällään nolla kyselyä Vilhosta, Vilhon voinnista, kehityksestä ja mahdollisuuksista tavata häntä. Täys nolla, kuten heidän välinen suhdekin.
Isä kahdelle kolmesta juhlii isänpäivää kuten kaikki muutkin. Toki hänellä siihen on oikeus, kuten kai kaikkeen muuhunkin, mitä on kuluneen reilu vuoden aikana saanut aikaan. Saa kortit kahdelta lapseltaan ja näkee heitä tänään, koska niin lukee papereilla joihin kirjoitimme nimemme. Saa kortin, jonka antajalla oli vaikeuksia tehdä sitä, kun ei osannut enää vastata isäänsä koskeviin kysymyksiin. Mutta sitä tuo isä ei tiedä, kuten ei enää tiedä muitakaan lasten arkeen liittyviä asioita.
Vuosi sitten pystyin vain toivomaan, että ne samat sukat, mitkä ostin isyyspakkaukseen esikoistamme odottaessani, pääsevät käyttöön myös kolmannelle yhteiselle lapsellemme. Jokin hyväuskoinen ja vielä lapsiensa isää rakastava osa minussa toivoi, että tänä vuonna saisin tehdä aamiaisen mustalla kahvilla ja olla onnellinen siitä, että epätäydellinenkin voi olla hyvää.
Kauniit sanat ja ajatukset isyydestä ovat kuolleet lasteni kyyneleitä pyyhkiessä. Enää on jäljellä vaan kyyneleet, joita ei aina enää edes tule. Ikävä haihtuu. Lapsetkin turtuvat joskus.
Sukat saivat uuden perheen, toivottavasti onnellisemman. Sukkien viimeinen mahdollinen käyttäjä on kasvanut sukkien käyttöajasta ohi, eikä sitä aikaa takaisin saa. Isompia sukkia saa kaupasta, mutta edes suklaamuroilla ei saa enää korvattua sitä, mitä olisi jo pitänyt omalle lapselleen tarjota.
Nyt ensimmäistä kertaa kommentoin sinulle, olen jo jonkin aikaa lukenut blogiasi ja tämä on niin rehellinen ja aito blogi, kiitos❤ jotenkin eksyin tänne kun sain tietää odottavani kolmatta lastani, joka päätti tulla perheeseemme hiukan yllättäen. Kirjoitat hienosti ja tunteikkaasti asioista, ja täytyy sanoa että tekstiesi perusteella olet yksi vahvimmista ihmisistä joita tiedän!! Todella, todella iso voimahali ja kaikkea hyvää elämäänne! T. 25v äiti kohta kolmelle
VastaaPoistaVoi kiitos kaunis ihanista sanoista! ❤️ Kiitos ihan hurjasti sinulle kommentistasi ❤️
PoistaMä eksyin sun blogiin muutama päivä sitten, luin kaikki postaukset yhdeltä istumalta läpi. Aivan kaikki. Ja itkin. Mä tunnistan sun monista ajatuksista itseni, vaikka elämäntilanne onkin erilainen. Sun tekstit sai ajattelemaan omia kriisejä, repi vanhoja haavoja auki. Mä luulin käsitelleeni asiat, mä olin väärässä, ne satuttaa edelleen. Mutta sä myös kirjoituksillasi rohkaisit mua käsittelemään asiaa uudelleen, haluan olla taas ehjä.
VastaaPoistaMä raivosin myös sun puolesta, sä olet kokenut jotain äärimmäisen rankkaa ja epäreilua. Ei noin voi vaan toimia niinkuin sun ex-mies teki. Mutta silti kaiken ton jälkeen sä olet siinä. Oot äärimmäisen vahva ja kaunis nainen❤
Kiitos että kirjoitat tätä blogia, nää postaukset osuu suoraan sieluun. Kiitos että näytät et kaikesta voi selviytyä.
-äiti kahdelle
Kiitos sinulle!! ❤️
PoistaTsemppiä paljon omiin kriiseihin ja niiden käsittelyyn. Ei ne haavat varmasti koskaan parane, mutta kyllä sitä varmasti itsensä jollain tapaa ehjäksi taas saa kurottua ❤️
Sanat ei riitä kertomaan, kuinka vihaiseksi tulin edellisestä ja tästä postauksesta. Sun puolesta siis. Toivotaan, että Karma hoitaa ton uusioperhepuolen (exä on asia erikseen, mutta en myöskään ymmärrä millainen nainen hyppää tuollaiseen tilanteeseen ja leikkii onnellisena jotain äitipuolta) ja sit aivan varmasti aika palkitsee,vaikka se nyt raskasta onkin. Nyt ja etenkin vanhempana sun lapset ymmärtää kyllä, että kuka on luottamuksen arvoinen ❤️
VastaaPoistaKiitos paljon ❤️ en ymmärrä minäkään, en vaikka yrittäisin. Karmaa toivon itsekin, mutta ehkä saan kokea sen jo sillä, että itse löydän jotain paljon parempaa. Ja lapset myös. 😊
PoistaOon lukenut sun koko blogin ja muutama kysymys on jäänyt mietityttämään. Miten itse olisit toivonut asioiden menevän ottaen huomioon, että mies halusi erota. Olisitteko pysyneet yhdessä "koska se on oikein" tai lasten vuoksi? Millaista arkenne sitten olisi ollut? Vai mikä ajankohta olisi ollut parempi erota, onko sellaista? Entä nyt eron jälkeen, Toivoisitko vuoroviikkoja vai mitä vahvempi yhteisvanhemmuus sinulle tarkoittaa?
VastaaPoistaEx-anoppia pohdin että hankalassa paikassa hänkin, hänellä kuitenkin oikeus myös tutustua oman pojan uuteen puolisoon. Vai kuinka itse äitinä toimisit, jos oma poikasi olisi eronnut?
Antaisin myös hieman armoa uudelle puolisolle, hän tuntee tilanteesta vain exän version ja rakastui ja ehkä haluaa saada homman toimimaan myös lasten kanssa.
Suklaamuroutta ymmärrän myös:meillä ainakin syödään herkkuja ja otetaan iisimmin viikonloppuisin.
Toki käsitän sinun tunteitetasikin (niin kuin niitä voi ulkopuolelta käsittää) ja toivotankin suuresti jaksamista sinulle ❤️ En halua loukata kysymyksillä, mutta asiat eivät yleensä ole mustavalkoisia ja joskus ikävät asiat lopulta ovatkin niitä asioita joista myöhemmin voi todeta, että näin tän pitikin mennä, elämä onkin näin parempaa.
Niin, mies halusi erota, koska ihastui. Jos hän olisi halunnut erota huonon suhteen vuoksi, olisi hän toki tehnyt sen ennen kun pisti kolmannen lapsen aluilleen puhumattakaan siitä, että mietti kanssani tulevaisuutta, varasi lomamatkan jne. Ihastuminen on ok pitkässä parisuhteessa ja väistämättä sitä niin tapahtuu elämäntilanteesta riippumatta. Se, mikä ei ole ok, on ruokkia ihastusta ja lähteä sen perään silloin, kun on uutta perheenjäsentä odottamassa. Ero - jos olisi myöhemmin tapahtunut - olisi ollut ero siinä missä tämäkin, mutta en olisi ollut raskaana ja luultavasti tilanne olisi ollut parempi, sillä pahemmaksikaan ei enää olisi voinut muuttua. Lasten vuoksi ei tarvitse pysyä yhdessä, mutta heidän vuoksi täytyy tehdä KAIKKI ennen kun voi todeta, että ei pysty korjaamaan.
PoistaEn missään nimessä toivo vuoroviikkoja. En oikeastaan toivo yhtään mitään enempää, tai vähempää, sillä tilanne ei tästä paremmaksi muutu nyt, kun lapset ovat pieniä ja tarvitsevat kahta turvallista aikuista päivittäin. Ja sehän ei ole mahdollista.
Ex-anopilla on oikeus tutustua. Kuten aiemmin totesin, tilanteen voi hoitaa niin, ettei ylimääräistä mielipahaa synny, tai niin, että kaikki menee katastrofaalisesti. Miksei voinut tutustua uuteen miniäehdokkaaseen kaikessa hiljaisuudessa ja pysyä mun ja lasten tukena hetkenä, jolloin sitä eniten tarvitsisi? Miksi tehdä se niin, että lapset on mukana, kun varta vasten tietää (ja todellakin tietää, onhan hän tehnyt meistä lasun) miten lapset (ja minä) reagoi? En osaa vastata miten itse toimisin, mutta tiedän ainakin miten en aio toimia.
Minkälaista armoa mun täytyisi uudelle puolisolle antaa? En ole häneen ollut yhteydessä, enkä aio. Ei olla tavattu, enkä aio. Antoiko hän minulle ja lapsille armoa, kun täysin yllättäen kesken pahinta shokkia ja kriisiä tunki lasten päivittäiseen elämään? Olenko minä taas se, jonka pitää venyä, jotta muilla olisi kivaa? Tässä kohtaa täytyy muistaa, että naisella oli täysi oikeus miettiä ja päättää mihin ryhtyy. Mulla ja lapsilla ei sitä ollut.
Suklaamurous tässä kohtaa meinaa paljon muuta, kuin herkuttelua - jota muuten mekin harjoitetaan joka viikonloppu ja joskus jopa arkenakin, koska miksipä ei. Tässä kohtaa pointti oli siinä, että isä, jonka kuuluisi olla tasavertainen vanhempi äidin kanssa saa helliä lelliä, unohtaa arjen ja vastuun. Minä, saan sen arjen, vastuun ja vanhemmuuden yksin. Lapset eivät näe häntä enää turvallisena vanhempana, vaan "kivana tyyppinä" jonka kanssa on kivaa ja jota sattumalta kutsutaan nimellä iskä.
Kysymyksiin vastailen oikein mielellään, onhan tämä ristiriitainen ja omallatapaa kiinnostava aihe. Mies, joka lähtee uuden onnen perään, koska kuulemma vanha suhde oli huono, tuskin kirjoittelisi vain tästä päivästä muutama kuukausi takaperin eksälleen, minulle, miten nykyään elämä on pelkkää paskaa ja lapsia on niin hirveä ikävä, jos uusi onnellisempi elämä olisi kuten oli toiveissa. Kuten sanoit, kaikki ei olekaan niin mustavalkoista, eikä tiedetä kun vain minun tarina.
Kiitos kommentistasi ja tsempeistä❤️ kysymykset olivat omaa pohdintaani, ei osoitettu välttämättä suoraan juuri sinulle. 😊
Että näin. "Armoa uudelle puolisolle ja perheensä tuosta noin vaan jättänyttä miesparkaa pitää ymmärtää, joku syy sillä varmasti oli." En ymmärrä tätä argumenttia yhtään. En. En arvosta tuollaista miestä yhtään. Enkä tuollaista naista, joka hyppää tämänkaltaiseen tilanteeseen. Olkoonkin vaikka kuinka ihastunut.
PoistaHyviä kirjoituksia sinulla. Osaan kuvitella kuinka vaikeaa sulle on ja haet turvaa ja lohtua täältä.❤
VastaaPoistaKuitekin yhdyn tuohon aikasempaan kommentiin ja mietiskelin itsekseni noita kysymyksiä. Olette olleet monta vuotta käsittääkseni yhdessä ja perustitte perheen yms. Mutta jotenkin en jaksa uskoa että mies lähti vain ihastuksen takia avioliitosta, siinähän on oltava joku muukin syy miksi päätti lähteä ja miksi juuri silloin, ehkä hän näki tilaisuuden "parempaan" suhteeseen juuri kun tämä ihastus hänen eteensä asteli. Varmasti tiesi kyllä seuraukset ja että ei pääsekään lapsia näkemään joka päivä enää. Joten pakkohan siinä on olla jotain muutakin takana, en etsi syylistä mutta loppujen lopuksi tuo kuulostaa kyllä aika kummalliselta. Aikaisemmin kirjoitit omista virheistäsi että olet niitä myös tehnyt, mitä ne on? Voisiko ero johtua siitä että mies ei kestänyt virheitäsi etkä sinä hänen?
Vastasinkin tuohon aiempaan jo. Eroa voin itsekin arvailla, koska vastausta en ole saanut ja eksä sanoo nykyään "emmä tiiä, en osaa sanoa" nyt, kun olen esittänyt hänelle kiperiä vastakysymyksiä, joilla olen myös saanut hänen syyttävän sormen mua kohtaan laskemaan. Kyllä, varmasti lähti ihastuksen perään, helpommin. Minun kanssani hän "yritti" kyllä eron jälkeen vielä sen viikon, mutta vaihtoi lennosta toiseen, kunhan oli ensin pedannut itselleen varmasti uuden suhteen aluille. Kuitenkin jos suhde oli paskaa, niin tilaisuuksia lähteä oli MONIA. Ei vaan ilmeisesti kiinnostanut lähteä, kun ei ollut uutta suhdetta mihin hypätä, joten tyytyi vanhaan. Reilua, eikö? Olen jo aiemmin todennut, että on järkyttävän surullista, mitä monen ihmisen mielestä on oikein tehdä vain oman onnensa eteen. Jos haluaa eron, niin eroaa. Ei niin että haluaa vähän sitä ja tätä, eiku sittenkin sitä ja jätetään entinen tosta noin vaan. Hän ei ole todellakaan miettinyt seurauksia, koska syyttää mua nyt milloin mistäkin niistä seurauksista.
PoistaOmia virheitäni olen jo pohtinut tekstissä "kumpikaan meistä ei ole eikä ollut kultaa". En varmasti ole ollut hänen unelmiensa täyttymys, mutta se asia hänelle oli jo silloin selvinnyt jo, ennen kuin pistettiin kolmas vauva aluille. Toistan jälleen itseäni, mutta miksi hankkia kolmas lapsia suhteeseen, josta haluaa eron? Miksi vannoa rakkautta minulle loppuun saakka ja jättää heti, kun uusi bööna suostuu suhteeseen?
Virheiden pohtimista yritän välttää, koska se johtaa vaan oravanpyörään ja itsesyytöksiin. Ilmeisesti olin niin paha että ansaitsin tämän? Ilmeisesti mun kanssa oli niin hirveetä, että on täysin oikein lähteä vaikka odotin yhteistä lastamme?
Ilmeisesti :(
PoistaHassua usein etsiä virheitä jätetystä kumppanista! Olen itse kolmen lapsen äiti, 18v asti saman miehen kanssa. 25v nyt marraskuussa yhdessä. Meillä varsinkin alkuaikoina ollut paljon eripuraa ja pettämistäkin. Silti se mikä on jaksanut jatkamaan, on just se perhe, lapset ne on yhdessä tehty ja niistä huolehditaan yhdessä. Ihminen voi ihastua jatkuvasti uuteen jos on siihen taipuvainen. Se erottaakin jyvät akanoista ketä sen omantunnon omaa ja kuka oikeasti haluaa olla kunnon perheenisä/äiti eikä poukkoile vaan hetken tunteiden vietävänä. Tsemppiä sulle! Äläkä ihmeessä ala miettimään omia virheitäsi, niitä tekee kaikki keitä ihmisiksi kutsutaan. Jotkut vain eivät kasva aikuisiksi ikinä...etsivät rakkauden tunnetta uudestaan ja uudestaan. Jälkeenpäin huomaavat että se olisikin ollut siinä koko ajan...T. BCK
PoistaKiitos paljon! Kyllä se kieltämättä tuntuu aivan kohtuuttomalta, että mun pitäisi eroa työstäessäni yrittää tuntea empatiaa ja ymmärrystä toista kohtaan hänen onnensa nimissä samalla, kun rämmin yhdessä luodussa suossa yksin. Virheitä tehdään ja tullaan tekemään aina puolin ja toisin, vaikka kuinka ihminen edessä vaihtuisi.
PoistaEn voi mitenkään ymmärtää noita exääsi puolustelevia kommentteja täällä. En kertakaikkiaan mitenkään. Jokainen tajuaa ja ymmärtää, että pitkässä parisuhteessa on pulmia ja matalapaineisia kausia. Se ei kuitenkaan ole mikään syy toimia kuten exäsi toimi, ei totisesti. Noin ei vain tehdä, että laitetaan uusi vauva alulle ja tehdään tulevaisuuden suunnitelmia, ja sitten otetaan hatkat kun sattui ihastuminen kohdalle. Yököttävää toimintaa. Kumma että kehtaa naamaansa näyttää enää missään tämä ukkeli. Ihmettelen myös tätä uutta naista. Kuka haluaa tuollainen miehen, joka on moisen tempun tehnyt?? En voisi itse vilkaistakaan sellaisen miehen suuntaan, tietäisin heti, että arvomme eivät kohtaa lainkaan. No, toivottavasti karma hoitaa osuutensa ja saavat maistaa omaa lääkettään.
VastaaPoistaOlet uskomattoman rohkea nainen Viivi! En tiedä mitä muuta osaisin sanoa. Olen itsekin eronnut äiti, ja tiedän miten rankkaa on tälläisissä olosuhteissa lapsia kasvattaa ja rämpiä elämässä eteenpäin. Ja toinen, se väärintekijä sen kun porskuttaa eteenpäin iloisesti hymyillen. Hyi olkoon.
Voimia ja halauksia Viivi! Olet hieno äiti lapsillesi, älä ikinä epäile sitä.
Kiitos sinulle ❤️ vaikka ymmärränkin kyseenalaistajia - ja heitä saa toki olla ja saavat puolestani kysellä - valehtelisin, jos väittäisin että osaisin olla välittämättä lauseista joiden rivien välistä pystyy lukemaan miten mun pitäisi vaan katsoa peiliin, vaikka kuinka kauniiksi yrittäisi kehoituksen kätkeä. Sinne kun on tullut katseltua vähän liikaakin kriitisin silmin kädet pystyssä omien virheiden merkiksi.
PoistaKiitos kauniista sanoista, piristit iltaani! 😊