Huokaan jälleen monelle, että oltiinhan me taas se pari viikkoa terveitä. Ehkä jopa kolme. Mutta sitä se nyt on päiväkoti ikäisten kanssa. Repussa kulkeutuu vaihtovaatteiden ja askartelujen lisäksi aina silloin tällöin joku uusi kiva pöpö kotiin, kiertää kaikki perheenjäsenet ja palaa päiväkotiin samaa matkaa vain siirtyäkseen eteenpäin muiden perheiden riesaksi.
Tällä viikolla sairauksia oli kahta lajia. Tuntuu pahalta jopa myöntää, mutta Vilhon neljän päivän kuume oli jopa helpotus itselleni. Kuumeinen vauva ei jaksa kuin nukkua ja syödä rintamaitoa, joten aikaa jäi jopa hetkeksi muuhunkin, kuin hänen viihdyttämiseen.
Toiveikkaana alkanut unikoulu, jolla päästiin jo neljän tunnin mittaiseen yhtäjaksoiseen unipätkään kaatui kuitenkin kuumeeseen, eikä oma jaksaminen ole sallinut vielä uutta yritystä.
Me muut säästyttiin onneksi kuumeelta, mutta saatiin vuoronperään se kaikki muu; yskä ja nuha. Viikon puolivälissä seuraan liittyi myös mahatauti, mikä pisti poikien mahat sekaisin muutaman päivän ajaksi.
Mahtaudin vuoksi mahdollistui kuitenkin onneksi paljon äiti-poika aikaa. Päivät vauvan ja taaperon kanssa oli ainakin vilkkaita, mutta myös itselle hyväksi. Siinä missä ennen olisin hoitanut kotitöitä, tai ollut vain tekemättä mitään ja täten yrittänyt ladata akkuja, oli piiloleikki ja lautapelin pelaaminen kaivattua vaihtelua aamupäiviin ja toi vähän erilaista energiaboostia päiviin.
Perjantain päätteeksi pitkästä aikaa huokasin jopan odottavaisena, että onneksi on pariton viikonloppu. Kaksi kolmesta pois jaloista. Siirsin perjantai illan menon lauantaille vedoten väsymykseen ja toiveeseen hyvin nukutusta yöstä kotona sekä siirryin aiemmin totuttuun rutiiniin suunnata illalla kello kuuden jälkeen citymarketin irtokarkkihyllylle - jossa on muuten sattumoisin joka pariton viikonloppu alennus, ja lappasin itselleni pussiin yhdeksi illaksi mielihyvää.
Olisihan se pitänyt arvata, ettei ainakaan hyvin nukuttua yötä ollut tiedossa. Ei tänäkään viikonloppuna. Se siitä levosta. Flunssa iski päälle kunnolla ja sunnuntaina kotiin palattuani tyhjensin lasten lääkekaapista vähän helpotusta oloon samalla vilkuillen kelloa, joka kertoi aikaa olevan jäljellä enää alle tunti lasten paluuseen.
Kylpyyn, iltapala, tappelua siitä mihin sänkyihin käydään nukkumaan ja mihin aikaan. Huomenna jälleen uusi viikko.
Ei tunteiden vuoristorataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti