Lomapäivä numero kolme. Saavumme mummolaan itse edelleen puolikuntoisena ja Vilho yhtä räkäisenä. Perillä kuitenkin. Ensimmäisen ja toisen lomapäivän aikana itä-Helsingin poikamieskaksio pysyi ehkä hoplopin ansiosta pystyssä ja aamupalaksi luvattu pannukakkukin oli ennakkoluuloista huolimatta syötävää.
Mummolan varaston perältä löytyneet aarteet - vanhat lelulaatikot leluineen, pääsivät heti käyttöön ja viidessä päivässä levisivätkin ihan uskomattoman laajalle alueelle. Yhtä uskomatonta on lasten ainainen riitely ja huuto samoista asioista kuin kotonakin. Hermot kiireellä, mutta tunnetila on yhtä nopeasti ohi kuin alkoikin. Lomalla on kuin onkin aina helpompaa.
Helppouden syy löytyy valmiista ruuista, isosta takapihasta ja erittäin hyvin sujuneista nukkumaanmenoista.
Laskiaispullien leivontaa, syömistä, lapsuuden puistossa vierailua. Yksi kiellosta huolimatta ojaan upotettu kenkä, muutama pukemisesta ja riisumisesta johtunut taaperon huutoraivari. Yksi kielloista huolimatta koskettu ja rikottu jääkaappimagneetti, yksi puhkikulunut ja oman takapuoleni alla katkennut sohvanjousi. Saunomista, Kimblen peluuta ja uusi hyväksi todettu ruokaresepti kotiin vietäväksi.
Lomapäivä numero seitsemän parittoman viikonlopun alla tarkoitti erottautumista isommista lapsista. Vilho pääsi todistamaan ikkunan läpi ulkona tapahtunutta vaihtoa, muttei saanut vieläkään kyselyä perään katsekontaktista huolimatta. Jo kahdeksan kuukautta.
Toisaalta mitä väliä enää. Ikkunalla vietetyn hetken päätyttyä Vilholle tutumpi henkilö vie meidät takaisin lomamme alkupäähän, jossa myös loman viimeiset kaksi yötä nukutaan totutulla tavalla virityksellä ilmapatjaa ja yhden hengen runkosänkyä.
Ruusuja, valmiiksi keitettyjä aamukahveja - jotka alkaa olla jo juotavia-, ja yhtä pidempään nukuttua aamua rikkaampana kohti kotia. Rempalla rahaksi -ohjelma jäi myös vain loppuratkaisua vaille.
Koti-ikävä iski jo perjantaina. Ikävä rutiininomaista arkea ei saavuta suurinta huippuaan missään vaiheessa, mutta sitä kohtaan olen taas tunnetasoltani valmiimpi. Vielä toiveen tasolla oleva sujuva arki-ikävä on kova. Nyt me selätetään ne nukkumaanmeno-ongelmat. Nyt mä keksin jonkun keinon päästä irti aamun kiireestä.
Ole rennompi, älä stressaa.
Edessä on kuitenkin vielä kaksi vapaapäivää päiväkodista - syytä en muista, mutta päivät tulevat ehkä tarpeeseen pehmeämmän arkeenpaluun toivossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti