Rakenneultra

Kolme päivää rakenneultraan.

Aika menee nopeasti. Se selittyy jo ihan silläkin, että ensimmäiset neljä raskausviikkoa ovat kuluneet normaalin kuukausikierron aikana, mutta nyt myös sillä, että noin kuusi raskausviikkoa kielsin koko raskauden, enkä ajatellutkaan sen normaalia kulkua.

Tänään alkoi viikko 20. Vielä olisi viikko raskauden puoliväliin, mutta heti maanantaina pääsemme jo kurkistamaan sikiötä taas.

Tässä ja edellisessä raskaudessa pidän tärkeänä tietää vauvan sukupuolen. En siksi, että jaottelisin vaatteet, tai esineet pinkkiin ja siniseen, tai tarjoaisin lapselle leikkikaluiksi joko nukkeja tai autoja, vaan siksi, koska se on tärkeä osa aikasta kiintymyssuhteen luomista. Molemmissa raskauksissa se on ollut vaikeaa. Edellisen raskauden aikana suhteen luominen alkoi rakentumaan vasta rakenneultran jälkeen. Vauvalle keksittiin heti työnimi ja yhdessä lapsien kanssa pohdimme vauvaa pikkuveljenä osana tulevaa perhettämme, joka silloin vielä oli kaaoksessa ja rikki.

Nyt perheemme on muokkaantunut uusperheeksi. Se ei ole rikki, mutta kaaoksessa. Vauvasta ei puhuta vielä lapsille. Oikeastaan lapsilla ei ole aavistustakaan koko vauvasta, mutta heti maanantaina on.

Kun mietin vauvaa, en tunnista kumpaakaan sukupuolta. Olen nähnyt unia molemmista ja tuntenut vetoa molempiin. Oireet ovat jälleen hyvin erilaiset verrattuna edellisiin. Jotkut oireet viittaavat selkeästi tyttöni raskausaikaan, kuten viikkoja kestänyt paha hajuherkkyys, mitä pojissa ei ollut. Pahoinvointia oli kaikissa jonkin verran, mutta tämä raskaus on ainoa, jossa voin sanoa tunteneeni oikeaa oksetusta, minkä vuoksi ensimmäinen kuukausi oli valmiiksi henkisesti raskasta aikaa syömättömyyden vuoksi. Pojista kielivä kummallisin oire on ollut lämpimän sattuminen silmiin ja otsaan, mikä alkoi myös tässä raskaudessa noin viikko plussan jälkeen. Pelkästään tämän jälkimmäisen oireen vuoksi olen kallistunut itse poikaan ja ajattelen vauvaa hieman enemmän poikana.

En ole koskaan onnekkaasti joutunut kokemaan sukupuolipettymystä. Esikoisen ja toisen kohdalla minulla oli harras toive, joka molemmissa tapauksissa toteutui. Kolmosta odottaessa en toivonut kumpaakaan, mutta luulin vahvasti odottavani tyttöä, vaikkei tunne pitänytkään paikkaansa. Sekään ei johtanut pettymykseen, vaikka ajatus vauvasta mielikuvissa kokikin täyskäännöksen. Muut ympärillä myös avoimesti toivoi tyttöä, joten ehkä odotukseni muokkaantuivat muiden toiveista.

Tällä kertaa tiedän mieheni toivovan kovasti poikaa. Haluaisin tämän toiveen toteuttaa, vaikkei se minusta olekaan riippuvainen asia. Mikäli vauva paljastaisi tytöksi, en varmasti osaisi asettua helposti mieheni asemaan pettymyksen suhteen, sillä tyttö olisi kuitenkin ihan yhtä tervetullut minulle.

Huomaan kirppareita kiertäessäni vieroksuvan tyttömäisiä vaatteita. Puen edelleen lapset pojiksi, tytöiksi, tai neutraaleihin, kunnes he itse haluavat päättää omista vaatteistaan. Röyhelöt, selkeän tyttömäiset kukkakuosit ja pitsisomisteet eivät tunnu ihanilta, vaikka esikoisen aikaan ne olivat ihaninta ikinä vauva-ajan pukeutumisessa. Ehkä vaatemaku on muuttunut, tai sitten olen vain tottunut pukemaan pieniä poikia. Varsinkin nyt, kun paidoissa on täytynyt jo jonkin aikaa seikkailla Salama McQueen, tai Minecraft-hahmo sekä vaaleanpunainen tyrmätään heti tyttöjen väriksi, ellei siitä löydy jotain supersiistiä krokotiilin kuvaa.

Tällä kertaa makasin tutuksi tulleen osaston vuoteella ja tarjosin kättäni miehelle. Käsikädessä katsoimme tulevaa perheenjäsentä ja olimme molemmat onnellisia näystä. Ynähdykseni ja naurahdukseni olivat aitoja. Olihan hän valloittava jo rakeisena mustavalkokuvana.

Rakenneultrassa sikiö oli jo omaksunut selkeän luonteenpiirteen, joka on joko rauhallisuus, tai itsepäisyys. Kuten nt-ultrassa, tässäkin sikiö lymyili kohdun pohjalla jalat ristissä. Rakenteiden tarkistaminen oli haastavaa. Ultraus saatettiin loppuun kahden henkilön toimesta, jolloin saimme myös varmuuden, ettei poikkeamia löytynyt. Varmistamatta jäi kuitenkin tuleva pikkuveli, tai -sisko, sillä veikkaus kummankin ultraajan osalta oli epävarma ja lopuksi totesivatkin, että asia selviää synnytyksessä, vaikka poikaveikkauksen uskalsivatkin antaa.

Epävarmuuden vuoksi muutimme alkuperäistä suunnitelmaa, emmekä vieläkään kertoneet lapsilleni tulevasta sisaruksesta. Kertominen siirtyisi kuitenkin vain sunnuntaille, sillä lauantaille varasimme yksityiselle ajan vielä todennäköisesti viimeiseen kurkistukseen ennen syntymää.