torstai 4. heinäkuuta 2019

Mammojen virkistyslomalla tapahtunutta

Kun kuusi toisilleen tuntematonta naista keksii tavata alkoholin merkissä ja yöpyä yön hotellissa, voi lopputulos olla mitä vain katastrofista täydelliseen virkistyslomaan. Nimensä veroinen matka Tampereen keskustassa oli todellakin paras ilta, yö ja aamu aikoihin.

Keskellä muuttohuuruja onkin hyvä kerrata ympäripyöreästi illan kulkua, sillä loman virkistävä vaikutus alkaa selkeästi laskea päivä päivältä.


Loman virkistävyys johtui varmasti pelkästään siitä, että paikalla ei ollut yhen yhtä lasta. Tai jos olikin, ei mihinkään "äiti, äiti, äiti" -hokemaan, tai itkuun tarvinnut itse reagoida. Hotellimme edessä Pikku Kakkosen leikkipuistoa katseli hyvillä mielin ajatuksella, että onneksi mun ei tarvitse olla tuolla.

Lapsien poissaolo mahdollisti tietysti sen, että pääsi vihdoinkin olemaan kaikkea muuta kuin äiti. Se tunne oli eheyttävä kaikin tavoin ja sen vaikutus kestää paljon pidempään kuin yksi hyvin nukuttu yö.

Oikeastaan kello viideltä petiin kömpiminen ja sieltä puoli kymmeneltä herääminen valmiiseen aamupalapöytään tuntui samalta kuin kahdentoista tunnin yöunet, mikäli enää muistaa edes miltä ne tuntuu.

Itse sain kokonaan uuden kokemuksen, kun pääsin olemaan se stereotypinen sinkku. Oon mä ennekin baareissa ollut kaveriporukalla, mutta silloin oli mukana aina tuo ei-niin-unelmieni-mies. Illan lopputuloksena oon erittäin onnellinen, että saan elää myös tämän sinkkuuden ja kaiken sen suomat ilot sekä surut.

Oon myös antanut itselleni taputuksen selkään, etten ehkä olekaan niin avuton introvertti, vaan tuntemattomastakin seurueesta osasin löytää samanhenkisen ihmisen, enkä muutenkaan ahdistunut kertaakaan illan aikana.



Tapasimme toisemme hotellilla. Sitä ennen olimme jo matkanneet kukin yhtä matkaa jonkun ryhmäläisen kanssa ja käyneet kaupassa hakemassa alkujuomat sekä naposteltavaa. Pienen ehostushetken jälkeen siirryimme Amarilloon, josta olimme jo varanneet pöydän.

Amarillosta palasimme hotellille ja keräännyimme yhteen huoneeseen höpöttelemään niitä näitä musiikin kera. Musiikki herättikin samassa hotellissa yöpyvän street hockey - joukkueen, jotka tulivat ovelle asti esittelemään itsensä. Jätimme heille ystävällisen kirjeen ja kutsuimme heidät liittymään seuraamme Tampereen yöelämään.

Tuonne yöelämään suuntasimme kymmenen aikoihin. Kävimme rantabaarissa "yksillä" ja jatkoimme vähän hajanaisesti matkaa yökerhoon. Yökerhossa lyöttäydyin yhden ryhmäläisen kanssa miesjahtiin ja se ilta menikin notkuessa baaritiskin lähellä välillä pelaten kivi-sakset-paperia siitä, kumpi avaa keskustelun mielenkiintoisen hyvännäköisten miesseurueen kanssa.

Eniten miesjahdissa yllätti se, miten moni mies ei kavahtanut äitiyttä, vaan tunnustivat jopa ensimmäisenä itse omistavansa mini-minän, joka kutsuu heitä nimellä isi. Juttelun taso oli myös aina aikuisten tasolla, joten vältyin ihme kyllä kaikilta turhan innokkaita tyypeiltä. Yhtä setämiestä lukuunottamatta.

Jossain lähellä pilkkua tuli hetki, kun totesimme jatkavamme mäkkärin kautta takaisin hotellille. Mäkkäriin pääsimme vasta vietettyämme liian kauan aikaa eritavalla mielenkiintoisessa kolmen miehen seurueessa, jossa tuli sekä menetettyä usko miehiin, että nähtyä miten niitä kunnollisiakin fiksuja miehiä löytyy.

Aamulla kävimme hotellin valmiiseen  aamupalapöytään ja kertasimme viime yön kuulumisia. Äitiys astui takaisin kuvioihin ja ennen puolta päivää olimme jo kukin matkalla omien lapsiemme luokse.


Tämän illan lopputulos oli hyvää ruokaa Amarillosta, pari varattua miestä, jotka kuitenkin antoivat olettaa muuta, pari muuta miesseuruetta, yksi innokas nuorimies liian innokkaan setänsä kanssa, yksi vaihdettu puhelinnumero (herrasta tosin ei ole kuulunut mitään) sekä herra A ja B, jotka hurmasivat fiksuudellaan ja loivat toivoa siihen, että hyviä uskollisia miehiä löytyy vielä jostain.

Sekä tietysti viisi ihanaa naista, joiden kanssa mulla on vielä monta virkistyslomaa edessä ja yksi takana.

1 kommentti:

  1. Olet niin ansainnut tuon vapaan ! Kuulostaa, että teillä oli huippuhauska reissu , hyvä niin :) / Anne

    VastaaPoista