Loma loppui, alkoi arki

Eilen epävirallinen puolitoista kuukautinen kesälommamme virallisesti loppui, kun edellisenä päivänä pakatut päiväkotireput pääsivät taas kaapin kätköistä käyttöön. 

Vaikka sitä onkin tullut vauvan myötä ihmeteltyä ajanjuoksua, täytyy nyt todeta miten kituuttavan hitaat viisikymmentäneljä päivää onkaan takana.

Loma käytännössä tarkoitti meille sitä, että olimme kaikki täyspäiväisesti kotona. Ei aikatauluja, ei liian tarkkoja rutiineja.

Käytännössä myös sitä, että sellaiset tavalliset arkiset asiat - kuten vaikka kaupassa käynti, vaati aina hieman enemmän. 

Jo ensimmäinen kesälomareissu mummolaan meni pieleen Vilhon rs-viruksen vuoksi. Onneksi säät suosivat ja ehdimme muutaman päivän viettää lomaa yhdessä ja lapset nauttivat varmasti loppulomasta isomummin hoivissa, vaikka itse viruinkin osastolla neljän seinän sisällä. Oikeastaan tuo osastoaika oli melkoista lomaa itsellekin, vaikka kurjissa merkeissä lomailinkin.

Mummolasta palattua ja muutosta selvittyä ei enää säät suosineet. Tässä kohtaa moni naurahtaa, että vaatetta päälle ja ulos, ei loma säätä katso. Ja tottahan se on. Silti olisipa se ollut niin yksinkertaista ja mukavaa, mitä noin sanottuna ajattelisi.

Viime kesänä olin myöskin yksin kahden kanssa ja meidän kesän ehdoton pelastus oli uimaranta. Aamusta iltaan uintia, puistoilua, eväitä. Kaikki samassa paketissa.

Tänä kesänä sitten odotukset olivat samat, mutta kylmähkö sää piti meidän kaukana uimarannoilta. Oikeastaan ainoa paikka, missä ulkoilu mahdollistui mukavasti kaikille oli puistot. Me puistoillaan joka ikinen vuoden päivä säästä riippumatta monta tuntia päivässä. Kesällä aamusta iltaan, talvella vähän vähemmässä määrin. Olisin kaivannut itselle sekä lapsille vähän vaihtelua ainaiseen puistoiluun, mutten ollut ehkä tarpeeksi rohkea yrittämään toteuttaa muita ulkoilukeinoja. 

Puistoilu on jees, mutta oikeastaan lomasta kaukana, kun lisänä ei ole muuta tekemistä, mikä sujuisi mukavasti kolmen eri ikäisen kanssa. Toinen haluaa toiseen puistoon, toinen toiseen. Tehdään kompromissi ja vaihdellaan puistoja. Kyllästytään nopeasti - alkaa juoksentelu ja huono käytös. Huono käytös jatkuu kotona myös, koska energiaa on yksinkertaisesti liikaa.

Sadekeli on mitä parhain keli ulkoilla - paitsi kun mukana on vauva. Vauva, joka joutuu istuskelemaan vaunuissa sadesuojan alla, tai muualla suojassa. Vauva, joka todellakaan ei viihdy vaunuissa istuskelemassa. Sadepäivinä jäimme suosiolla kotiin, tai ulkoilimme vain pikkusateella.

Päivät oli piiiiitkiä. Usein tuntui, että päivä voisi olla jo pulkassa, mutta kelloa vilkaistessa vasta alle puolet oli kulunut. Aamulla nukuttiin pitkään - tai ei, illalla valvottiin myöhään. Oma aika oli aika tasan nolla päivästä toiseen. 

Kuitenkin lähipuiston 4H:n ylläpitämä kesäkerho pelasti ison osan päivistä. Muutaman tunnin kestävä askartelu antoi isommille mukavaa, jo päiväkodista tuttua puuhaa ja kavereita riitti. Puistoilusta tuli kaivattu rutiini ja sinne mentiin omaan tahtiin heti aamusta. Askartelun vuoksi puistossa viihdyttiin pidempään kyllästymättä ja nopeasti 4H:n työntekijöistä tuli lapsille sekä itselle tuttua ja odotettua seuraa.

Mummolareissun lisäksi sain tehdä yön yli kestävän lapsivapaan reissun äitikavereideni kanssa, teimme lasten kanssa päiväreissun korkeasaareen ja sitten vielä sen kauan odotetun viiden päivän reissun kylpylään. Kylpylässä säät sitten taas suosi ja kauan kaivattu uiminen onnistui aamusta iltaan. Tuo reissu kyllä pelasti meidän kesän täydellisesti. Enemmänkin pienempiä reissuja olisi ollut kiva toteuttaa jo pelkästään tylsyyden katkaisemiseksi, mutta toisaalta reissaaminen kolmen kanssa on sen verran uuvuttavaa, että tämä määrä riitti oikein hyvin meille kaikille.

Loman loppua kohden tuntui usein, että en millään raaski pistää lapsia takaisin päivähoitoon. Yhtä usein kuitenkin tuntui, etten jaksa enää hetkeäkään.

Vaikka arki on kuin kirosana, on isompien lasten paluu päiväkotiin taakan kevennys. Tai sellaiseksi tämä järjestely on ainakin tarkoitettu. Kuitenkin huomaan, että oli sitten niin tai näin, on kummassakin aina ne hyvät ja huonot puolensa. Nautin paljon siitä, että sain viettää paljon aikaa kaikkien kanssa, mutta kaikkien kolmen lapsen kanssa yksin päivin ja öin oleminen ilman pienintäkään taukoa - lukuunottamatta sitä yhtä ainutta yötä, on todella rankkaa. Arki pitää pakan paremmin kasassa, mutta uuvuttaa ja tuntuu pidemmän päälle pelkältä suorittamiselta.

Paluu arkeen tiistaina oli sitten yllättävän sujuvaa, vaikka väsymys oli kaikilla kova. Vaikka aamu venyi aivan liian pitkäksi, syötiin puuro lähes mukisematta, vaatteet puettiin ja lähdettiin kohti päiväkotia melkein aikataulussa. Ymmärrettävästi hoitoon jääminen pitkän tauon jälkeen oli kummallekin hieman hankalaa, mutta kuuden tunnin jälkeen oli vastassa leveät hymyt, eikä leikeistä olisi maltettu poistua.

Sujuvuutta lisäsi perhetyöntekijän käynti. Pari tuntia puistoilua päiväkodin päälle ja ruokailutilanteessa auttaminen johti sujuvaan ja rauhalliseen loppuiltaan. Uni tuli totutun arkirytmin mukaisessa aikataulussa.

Tänään sitten arki iski päälle vähän lujempaa. Jälleen huonosti nukuttu yö, kiukuttelua heti aamusta ja kiire. Hymyilevät lapset päiväkodista hakiessa, tunti-pari puistoilua, loppuilta pientä kiukkua ja niskoittelua. Vilholla unirytmi hukassa, isommilla väsy ja päiväkotipäivä painaa päälle.

Loma oli kaikessa rankkuudessaan ihana ja tuli meille kaikille tarpeeseen. Arki maistuu taas eritavalla, kunhan päästään siihen vaan kunnolla kiinni. 

Ihana, kamala arki.