Syntymäpäivä syvässä päässä

Eilen kaupan paistopisteeltä lapselta salaa haettu berliininmunkki oli ihan hyvä valinta tälle synttäriaamulle, kun juhlat on tarkoitus juhlia vasta myöhemmin. Aamulla silmät ristissä paistopussiin kuorrutukseltaan tarttunut munkki ei enää tuntunut hyvältä idealta etenkään pelastusyrityksen jälkeen, mutta viides vuosi tuli lisää mittariin ilman esteettisesti kelvollista tarjoiluakin. 

Taas saan ihmetellä mihin se aika onkaan vierähtänyt.

Koska juhlat juhlittaisiin vasta reilu viikon päästä, päätin kuitenkin keksiä jotain normaalista poikkeavaa synttäreiden johdosta. Minulla ei ollut mahdollisuutta tarjota tyttärelleni kahdenkeskistä aikaa, mutta uimahallireissu lienee kivempi veljen tarjoaman seuran kanssa muutenkin.

Olinkin tyytyväinen itseeni, menneeseen päivään ja tuleviin, kunnes se vihaamani puoli itsessäni sanoi liian korotettuun ääneen saavansa pahan mielen puheista, joissa kerrotaan parittoman viikonlopun tapahtumista ja siihen liittyvistä ihmisistä.

Naisten pukuhuoneessa pää lokerikossa itketty äänetön huutoitku ei jäänyt yrityksestä huolimatta kanssauimareilta huomaamatta. Ei varsinkaan, kun taapero kailotti kovaan ääneen kysymyksen "onko sulla äiti paha mieli". Kukaan ei luojan kiitos kuitenkaan kommentoinut, tai kysellyt mitään pitkistä katseista huolimatta. Kyyneleet poskella, punaiset ja turvonneet silmät sekä vuotava nenä meni kuitenkin altaalle päästyämme varmasti veden, kloorin ja flunssan piikkiin.

Lasten riemu ja siihen osallistuminen jäivät kuitenkin itseltäni kokematta lastenaltaan rappusilla istuessani. Pidemmälle en kyennyt, eikä onneksi vauva sylissä tarvinnutkaan kuin tarkkailla isompia lapsia ja kommentoida heidän tekemisiään tarpeen tullen. Lähtöä tehdessämme taapero totesi sillä kertaa, että "äiti on kakka", mutta toisaalta uimahallissa lasten kanssa itseen osuva kommentointi on aina se parempi vaihtoehto.

Ystävän kanssa lapsineen vietetty synttäripäivällinen Eevin valitsemassa hampparipaikassa pelasti paljon, tai ainakin lopetti itkun. 

Illalla lapset olivat silti aivan liian väsyneitä aivan liian väsyneelle äidille. Miksi edes yritän, kun yritykseksi se aina jää? Yritän päästä eteenpäin, olla välittämättä ja uskotella olevani onnellinen juuri näin. Yritän jaksaa päivät aamusta yöhön, hemmotella välillä lapsia arjen keskellä ja joskus jopa itseäni. Silti kaikki päätyy itkuun - yleensä jonkun lapsista, mutta ajoittain myös omaani.

Syntymäpäivistä on tullut suoritus. Tarve tarjota lapselle enemmän, tai edes yhtä paljon kuin se toinen vanhempi. Miten idioottimaista, mutta sitä se on tahtomattani. En jaksaisi olla se, joka kuulee kaiken sen ennen minulle kuuluneen tapahtuvan siellä toisaalla, kun itselleni jää ainoastaan velvollisuus yrittää ilahtua lapsieni puolesta ja peittää katkeruus.

Siinä epäonnistuessani olen vain paska mutsi, kuten lapseni jo siskonsa puolesta kauniimmin asian ilmaisi. Olen se, joka nukkumaanmeno ajan ylittyessä kutsuu lapsensa sohvalle yrittäen paikata epäonnistuneen synttäripäivän pienellä kahdenkeskeisellä ajalla suklaalevyn kera.

Päivä päättyi synttäreiden puolesta varsin hyvin. Mitä omaan suoritukseen tulee, on ainakin lupaus olla tukahduttamatta pitänyt viikon verran paikkansa.