Maanantai klo 11.19 puhelin soi ja näytöllä näkyy pelkkä numero. Palvelunumero, tai joku sellainen. Introvertti minäni odottaa rauhassa noin minuutin, että puhelin lakkaa soimasta. Kuten aina. Soiton päätyttyä yritän tuloksetta ottaa selvää mistä soitetaan. Olkoon, se soittaa uudelleen, jos asia on tärkeä.
Klo 13.19 se soittaa uudelleen. Aavistin jo ensimmäisellä kerralla soittajan. Aavistus osui oikeaan, kun sosiaalipäivystävä kertoi jälleen uudesta lastensuojeluilmoituksesta.
Eilen uusiksi kirjoittamani lauseeni "eikä mikään maailman apu meitä enää pelasta" on aiheuttanut huolen. Onko lapsilla kaikki hyvin?
Voisin olla kirjoittamatta. Tukahduttaa. Voisin romantisoida eron jälkeistä elämää ja toteuttaa kirjoituksissani kliseistä aika auttaa -kuvitelmaa.
Voisin loukkaantua, säikähtää, suuttua. Lopettaa kirjoittamisen ja hiljentyä.
Lastensuojeluilmoitus ei ole pahasta. Oli ilmoittaja sitten kuka tahansa, lasten mummi, jolle lauantaina yritin vuodattaa tunteitani, tai anonyymi lukija.
Lastensuojelu ei ole edelleenkään mörkö. Mä olen hyvä äiti. Tiedän sen, vaikka aina vaadinkin itseltäni liikoja. Oikeastaan mä olen tosi hyvä äiti. Toivotan tuntemattomat ihmiset - työntekijät, jälleen tervetulleeksi kotiini katsomaan siistiä asuntoa, hyvinvoivia lapsia, kuten aina ennenkin käynnin päätteeksi on minulle kehuttu.
Sanan meitä tilalla pitäisi olla sana minua. Lapset eivät tarvitse pelastusta. He sopeutuvat, he eivät elä kriisissä. He eivät enää niinkään kärsi tilanteesta, kuin vain tilapäisesti. He tuntevat ikävää ja tunteenpuuskia palatessaan isältään. Toki joskus tunteet ovat voimakkaampia ja ne purkautuvat silloin isompina ja pidempikestoisimpina raivokohtauksina. Feel you.
Kerron puhelimessa lasten voivan hyvin. Entä minä? No en todellakaan, en ole puoleentoista vuoteen voinut hyvin. Miten se vaikuttaa arkeen? Joudun pitkään miettimään ja vastaan, että ei mitenkään. Aamulla on herättävä, ruoka laitettava, siivottava, lapset hoidettava ja kaupassakin täytyy käydä. Arki rullaa ja mä pyörin sen mukana. Se on kaikki mun pään sisällä, mä kerron.
Jälleen palveluntarpeenarviointi. Tiedän, tuttu juttu. Kerron, että kaikenlaista on jo kokeiltu, eikä mikään apu riitä. Kerron, ettei ongelma ole lasten kanssa eikä myöskään fyysisessä jaksamisessa
Ääneni värisee, takeltelen ja taannun jälleen taaperon tasolle yrittäessäni sanoittaa tunteitani. Turhautuminen saa minut itkuiseksi ja lopulta itkemään. He voisivat tulla heti käymään. Tiedän. Hätä ei ole akuutti, sillä sitä on jatkunut jo sen puolitoista vuotta. Ongelmaan ei ole apua. Menetin sen ainoan mua auttavan avun sille, joka vei multa muutenkin jo kaiken.
Mun henkinen helvetti.
Olet siis surullinen jostakin, josta et ole vielä pystynyt päästämään irti. Oletko miettinyt oletko masentunut vai apaattinen ja toimit robotin tavoin? Aikahan se kaikkeen auttaa. Ei muu. Joillakin aika auttaa heti, toisilla menee vuosia, toiset eivät huomaa kuinka aika oikeasti parantaa haavat. Mutta tiedätkö, lapset huomaavat kaiken. Sinähän jo kirjoitat, sekin parantaa. Itsekkyys parantaa myös ja auttaa nousemaan pinnalle. Sinä selviät ihan varmasti, jos annat sinun ajallesi mahdollisuuden.
VastaaPoistaKyllä, olen masentunut ja minulla on siihen myös lääkitys. Olen käynyt myös terapiassa useiden kuukausien ajan. Lapsille olen päättänyt olla rehellinen. Eivät he tyhmiä ole ja tosiaan huomaavat kaiken kuten totesit. Kun äiti itkee, kerron että on paha mieli. Kun lapsi itkee ikävää, lohdutan, että minullakin on ikävä. Lapset eivät onneksi mene rikki siitä, että tunteita saa näyttää. Päinvastoin.
PoistaKiitos paljon lohdusta. :)
Olen samaa mieltä tuosta tunteiden näyttämisestä. Tunteita on hyvä näyttää lapsille ja niitä on hyvä päästää ulos jotta voit ajan kanssa itse paremmin.koen itse asina niin että jos tukahduttaa tunteet niin alkaa voida vain huonommin ja sen lapset vaistoaa että äidillä on huono olla, joka näkyisi vahvasti arjessa lapsien käyttäytymisessä myös. Lapset oppii vanhemmilta miten näyttää tunteita, paras vaihto ehto on nimen omaan että niitä näytetään kaikessa muodossa :) minun mielestä on hienoa ettå näytät tunteesi lapsillesi ja annat lapsiesi tuntea kaikkia mahfollisia tunteita. Itsellä on kolme saman ikästä poikaa ja tiedän kokemuskesta kun joku tekee lastensuojelu ilmoituksen turhasta. Mailman inhottavin kokemus kun itse tietää olevansa hyvä äiti eikä lapsilla ole mitään hätää. Olen rakastanut lukea blogiasi koska olet rehellinen arjestasi ja tunteistasi. Tsemppiä tuleviin koetuksiin. Olet hyvä äiti :)
VastaaPoistaKiitos paljon!🖤 Se on kyllä juurikin noin, että tukahduttaminen vain pahentaa. Tukahdetut tunteet ryöpsähtävät kuitenkin jossain vaiheessa ulos ja mitä enemmän on patoumia, sitä isompi ulostulo. Me ollaan lasten kanssa myös hirveästi lähennytty ja pystytään ymmärtämään toisiamme. Yleensä lapseni sanoittavat tilanteen puolestani ja siitä olenkin erittäin ylpeä. :) Heidän isänsä tapa olla vastaamatta ja hiljentää lapsi kysymyksien kohdalla aiheutti isoja ongelmia varsinkin alussa. Lapselle ikätasoisesti vastaaminen kysymyksiin toisia moittimatta on lapselle vähintäänkin reilua.
PoistaTodella ikävää tuo isän tapa hiljentää lapsi ja vastaamatta jättäminen. Lapsi kokee hyvin nopeasti että isä ei välitä hänen tunteistaan tai muustakaan häneen liittyvästä. Mutta lapset kyllä muistaa kumpi vanhempi on ollut läsnä, välittänyt, kuunnellut, neuvonut ja rakastanut ehdoitta. <3
PoistaKun taannoin löysin sun blogin, niin luin sen kertaistumalla läpi alusta asti. Olet ollut todella kovilla. Muutaman kerran on tullut mieleen, että olisiko sulle parempi asua lähempänä omaa perhettäsi, josko sieltä saisi tukea? Olet hyvä äiti, aito ja rehellinen. Et siloittele sitä, että on pahamieli, ja ei pidäkään. Mielestäni sanoitat tosi hyvin tunteitasi ja syvää pettymystä ja suurta turhautumista siitä, että muut ns jatkaa elämää, ja vaatii/olettaa sinulta samaa, vaikka tosiasiassa sinun elämä repäistiin paloiksi. Erityisesti nuorin (supersuloinen) lapsesi on muistutus siitä myös siten, että tekstiesi perusteella olen käsityksessä, että ex ei ole luonut häneen mitään suhdetta, aivan kuin ei hänen lapsi olisikaan. Varmasti tuntuu kipeältä sekin. Mutta sä tulet selviämään. Nyt tuntuu kurjalta, mutta siltä ei tunnu aina.
VastaaPoistaKiitos myös sinulle! 🖤 Muutto samalle paikkakunnalle vanhempieni kanssa kävi heti alkuun mielessä, mutta koska paikkakunta on pieni, ei ketään kaveria eikä toimintaa lapsille (kerhoja yms.), on se vaihtoehto poissuljettu. En usko, että pääsisin siellä etenemään yhtään elämässäni.
PoistaEx ei ole ollut nyt 7kk missään tekemisissä Vilhon kanssa.. ilmeisesti se, että joutuisi nähdä vaivaa ja tulla tänne asti tapaamaan (muualle kuin minun kotiini, jonne mulla ei ole häntä velvollisuutta päästää) on täysin ylitsepääsemätön este hänen isyydessään kolmatta lasta kohtaan. Luultavasti odottaa että lapsi kasvaa ja aloittaa suoraan vkl vierailut, mutta tuskin tajuaa että ennen sitä täytyy luoda kiintymyssuhde lapseen.
Monta syytä olla pettynyt, surullinen ja vaikka mitä. Joskus ne asiat järjestyy, mutta vielä on kaikki yhtä kaaosta.
Exäsi on huono ihminen, sen näkee ja ymmärtää jokainen täyspäinen ihminen.
PoistaKun lapsesi kasvavat tarpeeksi isoiksi he ymmärtävät kuka on aina ollut olemassa heitä varten, kuka on heistä huolehtinut, rakastanut aamusta iltaan. Ja kuka ei. Hyvä että kirjoitat blogia, lapsesi voivat palata siihen kun ovat aikuisia.
Hieno juttu, ettet ole lähtenyt siihen mihin moni petetty/jätetty on. Eli kulissien rakenteluun ja ylläpitoon. Sellainen kuluttaa ihmistä turhaan.
VastaaPoistaSun blogi on inspiroiva. Olet ollut ja olet edelleen niin kovilla ja silti jaksat hienosti. Kun mä olen mukamas ihan loppu kahden lapsen kanssa, tulen lukemaan sun blogia ja saan siitä boostia, miten hienosti sä pärjäät kolmen kanssa, vaikka sitä ei ole tehty sulle helpoksi <3
Kiitos paljon, olen otettu! :) <3 totta, joka kerta vierähtää painontunne rintakehältä, kun saa vaan puhua asioista kuin ne oman päänupin sisällä ja arjessa on.
PoistaTaas kerran niin tuttuja tunteita. Tällaisiin elämänmuutoksiin kun ei ole valmiita ohjeita eikä kukaan tunne tai käy samalla tahdilla prosesseja. Kirjoitin aikaisemmin tuohon syvässä päässä postaukseen. Mun on kans vaikea ymmärtää miksi isä ei halua tavata lasta ja meidän tapauksessa lapsiaan. Alkuun mä kiikutin lapset tapaamaan isää. Oon kamppaillut paljon omien tunteiden kanssa, mikä on mun velvollisuus jos isä ei sitoudu. Mä oon itse hoitanut kaikki 3 lasta tän reilu 1,5v välissä saattaa olla 4kk että isästä ei kuulu mitään. Miten joku voi eka elää 6 vuotta läsnäolevana isänä ja sitten hävitä, toki myös pienempien 2v ja 5kk ikäisen elämästä. Enkä tule ikinä ymmärtämään eikä mun tarvitse ymmärtää. Meillä isä osallistuu lähinnä tekemällä nimettömiä lastensuojeluilmoituksia koska ei kykene muuhun. Josta meillä on kyllä ollut kaikenlaisia tukitoimia jotka oon ottanut mielellään vastaan. Tosin ei se nopeuta kun prosessia tai saa mun elämää tuntumaan omalta, tavallaan kun välistä tuntuu että asiat kuuluu olla just näin ja sitten välissä havahtuu kun unesta että eihän tää oo sitä elämää mitä mä suunnittelin eikä tunnu tutulta, mutta sit sehän on ihan totta tää tapa elää ainoana vastuunkantajana on mulle täysin uutta.
VastaaPoistaEn tiedä mitä sanoa että se auttausi koska en itsekkään tiedä vastausta jota paljon mietin. Ehkä se on aika tai sitten jotain muuta. Voimia kumminkin, kiitos sulle että kirjoitat tätä blogia <3
Kiitos hurjasti taas viestistäsi. <3 allekirjoitan täysin tuon, miten välillä kaikki on hyvin ja välillä taas koko maailma romahtaa. Joskus sitä on tottunut tähän nykyiseen menoon ja joskus havahtuu siihen, miten hirveää se elämä onkaan päivästä toiseen, mutta vaihtoehtoja on tasan yksi; jatkaa sitä elämää minkä se toinen itselle jätti. Ainoana vaihtoehtona tehdä siitä itselle mieluisaa, mutta sekään ei vaan tapahdu sormia napsauttamalla ja vaatii hirveästi työtä itseltä päivittäin.
PoistaSitä, mikä isien päässä liikkuu kun pystyvät olla näkemättä omia lapsiaan, ei tuskin kukaan pysty ymmärtämään paitsi he itse. Vai ymmärtävätköhän itsekään? Tuntuu uskomattomalta, että jos ei itse tyrkytä lasta näytille ja ruinaa tapaamisia, ei niitä tule ollenkaan. Vaikka sitä yrittää ajatella, että se on sen isän häviö, niin isä-lapsi suhde on kuitenkin kahden kauppa, jonka puutteesta kärsii aina myös lapsi normaalissa olosuhteissa. Velvollisuuksia meillä ei kuitenkaan ole tyhjään päähän takoa järkeä, jos ei sitä oteta vastaan.
Kirjoitat todella hienosti, koskettavasti ja rehellisesti! Olet kokenut todella rankkoja asioita ja siihen nähden olet selvinnyt arjesta lastesi kanssa ihailtavan hyvin!! Olet varmasti todella hyvä äiti!! <3
VastaaPoistaVoisiko perhetyöstä olla teille vielä apua? Aikaisempia tekstejäsi lukiessa jäi sellainen olo, että olet hyötynyt siitä?
Voimia!! <3
Kiitos paljon!! <3 kyllä, perhetyö oli kaikista sopivin apu ja koin sen olleen hyvinkin avuksi. Perhetyöntekijöiden kanssa tuli vietettyä enemmän aikaa, höpistyä turhasta ja tärkeästä sekä tehtyä kaikkea muutakin, kun vain omia juttuja. Heidän kohdallaan kasvoi enemmän tietynlainen luottamus ja side, joten pelkkä heidän olemassaolo ja numero kännykässä loi esim. sitä turvallisuuden tunnetta. :) erittäin harmi siis, että kunta ei enää loppuvuodesta ostanut palvelua, vaan se jouduttiin lopettamaan seinään ja jouduin jonon hännille. Jos nyt saisin sitä taas, on tosi iso merkitys sillä ketkä sitä hommaa alkaisi hoitamaan, miten ja miten hyvin meillä kemiat kohtaa.
PoistaTörmäsin blogiisi vahingossa. Aihe on tärkeä ja hyvä että kirjoitat siitä. Mutta miksi kirjoitat julkisesti ex-puolisostasi syyttävästi ja herjaavasti? Itsestä ja omista ajatuksista saat kyllä kirjoittaa nettiin mitä vaan, mutta toisesta tähän sävyyn kirjoittelu voidaan tulkita kunnianloukkaukseski tai herjaamiseksi ja se tietää sinulle vaikeuksia. Toivottavasti saat itsellesi massiivista apua ja tukea, että pystyt kääntämän ajatukset omaan toimintaan ja kirjoittamaan itsestäsi toisia dissaamatta.
VastaaPoistaKiitos! Olen tietoinen kunnianloukkauksen kriteereistä. Minä kirjoitan omasta perspektiivistä, omista kokemuksista ja tuntemuksista ja oletan ettei tätä tarvitse myös joka postauksen alussa ja lopussa mainita, vaan jokainen tietää ettei maailma ole mustavalkoinen, mun näkemys ja tarina eroaa muiden osallisten kertomuksista, en ole hyvä ja hän paha jnejne. Ex mieheni - tai juridisesti edelleen nykyinen aviopuolisoni - tekemiset vaikuttaa ikävä kyllä näihin omiin kokemuksiini, omaan arkeeni ja elämään kaikella tapaa. Mä en myöskään enää tunne häntä, tiedä missä hän asuu, missä töissä, mitä tekee päivisin, tai miltä hän edes näyttää. En siis myöskään mitenkään voisi edes kertoa hänestä muuten, kuin miten hänen tekemiset ja sanat vaikuttaa minuun, joka taas on kirjoittamista minä muodossa. Mielelläni kirjoittaisin pelkkää positiivista koko aiheesta. Mun tarkoitusperä ei missään nimessä ole dissata ketään.
PoistaJaksa taistella! Niin hassulta kun kuulostaa, niin uskon karmaan ja hyvän ja pahan tasapainoon. Sä tuut varmasti löytämään elämääsi onnea ja rakkautta, kun vaan jaksat nyt kahlata eteenpäin ��
VastaaPoistaKiitos paljon!💞 Mä uskon myös karmaan ja se ajatus on jaksanut kantaa monet vaikeat hetket.
PoistaIhan ensinnäkin, sä oot ihan supernainen! <3 Ihan uskomatonta miten jaksat kahlata läpi tän kaiken rännän ja pitää pääsi pystyssä. En voi kuin ihailla sun sitkeyttä <3
VastaaPoistaMun exä ehdotti raskautta, raskauduttuani käski tekemään abortin, johon en suostunut. Olin 18-vuotias kun jäin yksin odottamaan vauvaa.
Nykyään meillä on jo asiat hyvin, mitä nyt exä välillä sekoittaa pakkaa, kun ei halua lasta edelleenkään tavata tai vastata lapsen kysymyksiin. Hän on sitä mieltä, että on turha tutustua lapseen, koska tämä on hänelle täysin vieras ihminen.
Välillä mun tekisi mieli huutaa, itkeä ja raivota tuon teini-ikäisen tyttäreni puolesta, joka kärsii tässä yhtälössä. Tunnen välillä valtavaa syyllisyyttä siitä, että itse olen asettanut hänet tähän tilanteeseen hankkimalla vauvan yksin, mutta toisaalta mä en vaihtaisi päivääkään, koska mun lapsi on ihan paras enkä olisi saanut toista häntä ilman tuota raskautta.
Mitäkö yritän sanoa? :D Kaikki kyllä järjestyy vielä parhain päin <3 Mä kävin tosi syvissä vesissä montakin kertaa aiemmin, nyt lapsi on 15 ja me ollaan vielä täällä. Jos ei sun ex halua tavata pienintä, se on täysin hänen häviö. Hän menettää siinä sen ihmeellisen ihmisenalun.
Ja sä oot paras äiti sun lapsilles, älä ikinä unohda sitä! <3
Kiitos paljon! ❤️ Onpa ikävä tilanne ollut sullakin ja sitä toki edelleen! Lienee kyllä nuo tunteet kuuluvan asiaan, joskus sitä syyllistää itseään ja joskus taas tietää tehneensä oikein. Tietysti sitä aina toivoo kaiken menevän kuten saduissa, mutta välillä se toisenlainen tarina on ihan yhtä riittävä.
Poista❤️ Kyllä ne isät on niitä oikeita häviäjiä, ei lapset taikka me äidit.
Kiitos tämän jakamisesta. Uskon että varmasti olet hyvä äiti. Kaikilla on joskus vaikeaa. Meidän tutulla on nuori joka menee nyt lastensuojeluyksikköön. Mutta heillä kotiolot tosiaan ovat huonot.
VastaaPoista