Joululahjat; mikä on liikaa, onko second hand okei?

Aattoyönä oli tontut puuhastelleet ahkerasti ja kuusen alle oli eksynyt monta pakettia. Myös mummolassa vieraillut joulupukki toi lahjoja perheen lapsille, eli kahdelle vielä teini-ikäisille siskoilleni ja omille lapsilleni. Meillä aikuisilla on jo pitkään ollut sopimus, että lahjoja ei jaeta aikuisten kesken ollenkaan.

Kännykän muistioon oli loka-marraskuun vaihteessa jo ilmestynyt lista ostettavista lahjoista. Se lista kasvoi ja lyheni sitä mukaan, mitä tuli mieleen ja tuli jo hankittua ennen joulua. Laitoin ylös jokaisen hinnan, jotta pysyin budjetissa ja näin koko ajan paljon rahaa kokonaisuudessa kuluu. Mitään tarkkaa rahamäärää en ole koskaan varannut erikseen, mutta joka vuosi on summa ollut suunnilleen sama, mitä kahdelle lapselle lahjoja on tullut ostettua. Määrällisesti en myöskään laske paketteja, vaan lähinnä toteutan ne suuret toiveet. Kalliit lahjat pienentää pakettien määrää ja toistepäin. Krääsää ei periaatteestakaan eksy paketteihin, vaan lahjat ovat toivottuja ja tarpeeseen mietittyjä.

Tänä vuonna pakettien määrä kyllä hirvitti ja kauhistutti. Tytön toiveet oli selkeät: robottikoira, isojen tyttöjen pyörä ja kääntöpaljetti pehmolelu. Poika ei osaa toivoa mitään, mutta siihen ei sanoja sen kummemmin tarvita, kun ymmärtää mitkä asiat häntä oikeasti kiinnostaa ja ilahduttaa. Eli siis ajoneuvot ja muumit on se juttu. Sen lisäksi ostin lahjoja tarpeeseen, kuten päiväkotiin reput ja tossut, mitkä olisi joutunut joka tapauksessa hankkia. Toiveita kysyttäessä ehdotan lahjoiksi aina sellaisia pitkäikäisiä, tai muuten vain perus käyttöön tulevia lahjoja, kuten muovailuvahaa, kirjoja, palapelejä, lautapelejä, yöpuvut.. Myös pukinkonttiin päätyi sellasia lahjoja mitä ei toivottu varsinaisesti nyt jouluna, mutta tiesin että tulisivat kovaan käyttöön ja olisivat haluttuja, kuten vaikka voimistelurenkaat ja leikkikioski kassakoneineen.

Ensimmäiset joululahjat tulivat vastaan kirpputorilta. Tytön pyörän löysin Torista ja toivottu robottikoira löytyi sattumalta paikalliselta kirpputorilta. Löytyi leikkikioski ja vielä palapeli samaisesta paikasta. Koska tapoihini kuuluu ostaa kaikki käytettynä ja vasta sitten, kun kaikki kirpparit on koluttu tuloksetta ostan uutena, ei myöskään tuntunut sen suuremmalta asialta kääriä paketteihin second handia. Toki käytetyn tavaran tulee olla siistiä eikä käytetyn näköistä, jos lahjaksi päätyy. Varmasti olisin hyvilläni ostanut kaiken kirpparilta, jos olisi löytynyt. Lapset, ainakaan näin pienet, eivät vielä edes ymmärrä tai huomaa, että lahja ei ollut pahveissa ja muoveissa. Kirppareiden kammoksuminen lahjojen osalta kuuluukin aikuisille, mutta somea seuranneena alkaa aika moni jo hyväksyä käytetyn tavaran lahjana.

Vaikka hyvilläni huomaan tehneeni kirppareista tytölleni aivan normaalin arkipäiväisen asian, hiipi pelko aattoa edellisenä iltana pettymyksen tuottamisesta mieleen. Entä jos tyttäreni pettyy, ettei hartaasti toivottu pyörä ollut tuliterä? Hän on niin kovasti puhunut pyörästä ja pyytänyt sen ostamista. Hän on niiiiin rakas, etten kestäisi sitä, että hän pettyy lahjaansa ja pettyisi minuun.

Todellisuudessa tyttö riemastui ikihyviksi, eikä ajatellutkaan pyörän alkuperää, hyppäsi satulaan ja pisti polkien. Ei tosiaankaan huomannut, että palapelistä puuttui muovikääreet ympäriltä, tai robottikoira ei ollut pahvilaatikossa. Ja jos olisi huomannut, olisiko se edes hänelle merkinnyt mitään? Luultavasti ei. Olisinko itsekään pahastunut käytetystä lahjasta? No en! Päinvastoin olisin saattanut ilahtua enemmänkin siitä, sillä se vastaisi ainakin omia arvoja parhaiten. Pitääkö siis tosiaan lahjan olla uutta ihan pelkästä periaatteesta? Monen mielestä edelleen pitäisi, mutta omasta mielestä voisi avartaa maailmaa tämänkin asian suhteen.

Entä oliko lahjoja lopulta kuitenkin liikaa? Omassa lapsuudessa ollaan me lapset saatu paljon lahjoja, toivottuja ja välillä myös jääneet toiveet toteutumatta. Krääsää emme mekään saaneet, eikä leluja muuten sitten osteltukaan. Ja sama jatkuu itselläkin, joulu on se vuoden ainoa päivä, jolloin ns. lelukaapit päivittyy. Tyttö saa ikätasoisia leluja ja poika saa niitä omia mielilelujaan, eikä tarvitse leikkiä siskon vanhoilla nukeilla ja Petseillä. Tyttö toivoisi lelukuvaston tyhjäksi, mutta osaan poimia sieltä ne aidot toiveet ja toteuttaa vain ne. Lahjojen runsaus ei ainakaan itselle ole mitään huonoa tuonut omasta lapsuudesta, mikä johtuukin varmasti siitä, että kaupan leluhyllyillä ei auttanut huutoraivarit, vaan lelut sai vain jouluna ja synttäreinä. Jouluna oltiin kiitollisia siitä mitä saatiin ja ymmärrettiin lahjojen arvo jo pienestä pitäen. Samoin ei omat lapset vaadi mitään huvikseen. Leluhyllyt kiinnostaa ja siellä käydään joka kerta ihastelemassa ja ääneen toivomassa leluja. Silti lelut jäävät kauppaan ja kaupasta poistutaan ilman itkua. Vaikka aluksi hirvitti lahjojen määrä, ei loppupeleissä tullut mitään ylimääräistä, vaan kokonaiseksi vuodeksi taas leikittävää ja tarpeellisia tavaroita.

Liika on jokaiselle vähän erilainen käsite. Sellaiselle jolla on jo kaikkea voi yksikin lahja olla jo liikaa. Sellaiselle, joka ei omista juuri mitään voi se yksi lahja olla enemmän kuin tarpeeksi. Joku saa jouluna yhden tai kaksi lahjaa, mutta muuten ei ollenkaan. Joku saa lahjoja pitkin vuotta. Joulunaikaan korostuu vähän liikaakin eriarvoisuus ja kulutuskeskeisyys. Varsinkin somessa tavataan kysellä muiden perheiden tapoja, lahjamääriä, hintahaitaria ja sitten pahoitetaan kilpaa mieli ja moralisoidaan puolin ja toisin, tai kilpaillaan kuka saa ja kuka antaa eniten, kuka antaa omistaan ja kuka on itsekäs. Onko se muilta pois, jos joku toinen saa jotain, tai käyttää eritavalla rahaa lahjoihin? Pitääkö tuntea syyllisyyttä antaessaan paljon, tai tyytyväisyyttä itseensä, jos antaa omasta mielestään kohtuudella, tai ei ollenkaan? Tarvitseeko siihen muiden hyväksynnän ja mielipiteen? Onko itsekästä ostaa vain omilleen lahjoja, vai pitäisikö omistaan jakaa muille tuntemattomille? 

Teet niin tai näin, on se jollain tapaa kuitenkin jonkun mielestä väärin. Liika on liikaa, sitten kun siltä itsestä tuntuu. Vaikka rahaa kului ehkä alkuperäistä ajatusta enemmän ja lahjoja olikin määrällisesti liialta tuntuva määrä, olen silti tyytyväinen tähän(kin) jouluun ja omaan osuuteeni lahjojen annossa ja hankinnassa. En tunne, että minun pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että osasin minimi tuloista säästää ja varautua jouluun ja joku muu ei, että tein tietoisia valintoja ja ostin halvalla käytettyä, hyödynsin alennuksia, tai tein itse. Tai siitä, että lapsilla on sukulaisia jotka haluavat antaa myös lahjan tai kaksi. Osaan antaa omistani, mutta se ei rajoitu pelkkään joulunaikaan. Ympäri vuotta lahjoitan omista, jos pystyn ja annan itselle turhaa, mutta toiselle tarpeellista ilmaiseksikin. 

Tämä oli hyvä joulu ja mikä tärkeintä, lapsille tuli hyvä joulu.