Juhlahumua vauvan kanssa

Noin viikon vanha vastasyntynyt, taapero, leikki-ikäinen, kahdet synttärikahvittelut ja yksi viikonloppu. Kuulostaa stressiltä ja kaaokselta, eikö? Sitä se olisikin ollut jo ilman vastasyntyneen tuomaa ekstraa viime vuosina, kun olen järkkäillyt sukulaisille lasten synttärijuhlia, mutta mitä ilmeisimmin olen vihdoin ymmärtänyt, ettei sukulaiset välitä onko pahvimukit sävy sävyyn pompom-paperikoristeiden kanssa. Eivät he taida edes huomata moisia yksityiskohtia, eikä edes sitä miten monta lajia mitäkin leivosta ja suolaista tarjottavaa on. Niitäkin aina on ollut ja niitäkin on sitten saanut syödä kyllästymiseen asti juhlien jälkeen.

Päätin siis jo loppuraskaudessa, että yhdistän näppärästi esikoisen synttärit samaan kertaan, kun vauvaa tullaan ensikertaa ihailemaan. No, en ole varma kumpi olisikaan ollut loppupeleissä toistaan pahempi, loppuraskaus ja juhlien järjestäminen, vai heti vauvan kanssa juhlat.

Jätin siis vihdoin ne iänikuiset pompomit ja paperipillit pois ja keskityin pelkästään siihen, että teen ainakin sen kakun ja keitän kahvit. Ensimmäisille vieraille, omalle perheelle, teinkin lauantaiksi keksikakun, mikä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan  helppo ja hyvänmakuinen. Itseasiassa taitaa meillä korvata koko täytekakun tästä lähtien, koska täytekakku ei lapsille tee kauppaansa, mutta tämä versio teki. Tälle päivälle vieraina oli toinen puoli sukua. Teimme jo perjantaina lasten kanssa porkkanakakkua ja sen lisäksi tänään tein brita kakun samalla kirjainteemalla.

Ja kaikki sujui täysin stressaamatta, hyvä mä! Minä, joka olen ennen ollut kuin takapuoleen ammuttu karhu, kun on täytynyt juhlia järjestää, pärjäsin nyt yksin kolmen lapsen kanssa täysin ilman stressiä. Tietysti tässä kohtaa auttoi vauva, joka nukkui kuin tukki monitoimikoneen ja imurin huristessa päällä ja jos ei nukkunut, niin viihtyi kantoliinassa pitkän pätkän.

Vauva tietysti reagoi rankkaan vieraiden viihdyttämiseen, vaikka viihtyikin hyvin sylissä kiertäen. Juhlien jälkeiset illat onkin menneet läheisyyttä tankaten ja nukkuen, mutta läheisyyttä ja rentoutumista kaipasi kyllä tämä äitikin.

Seuraavat juhlat ovatkin sitten itse ristiäiset. Ristiäisiin yhdistän keskimmäisen synttärit, joten saan taas kaksi kärpästä samalla iskulla. Täytyy jo nyt myöntää, että luultavasti en tule pääsemään samalla tyyneydellä ristiäisiin saakka, koska kyllähän jokaisen vauvan ensi juhlat yhdet paperikoristeet ja -pillit vaatii, sekä monia ihania herkkuja unohtamatta sävy sävyyn suunniteltuja asuja lapsille. Pidän kuitenkin kaikesta juhliin liittyvästä järjestelystä, joten suon itselleni sekä sen ilon ja stressin, minkä ne juhlat tuo tullessaan.

Ristiäisiä kohtaan liittyy kuitenkin niin paljon kysymysmerkkejä vielä, että niitä en edes jaksa alkaa työstämään. Sukunimi tulee olemaan tietysti isän. Olisihan se tylsää erottaa yksi lapsista eri sukunimellä ja en sitä edes haluaisi tehdä, vaikka surettaa pian olla eri niminen kaikkien lasten kanssa. Mutta entä nimet, saanko mä päättää ne? Toinen nimi tulee olemaan esikoisen keksimä työnimi, joten se saa luvan kelvata, mutta mun keksimä etunimi taas vaatii tietysti näin avioliitossa vielä toisen osapuolen allekirjoituksen papereihin. Tietysti nimivalinnan tein sen perusteella, mitä olimme jo yhdessä miettineet vanhemmalle pojalle, joten nimi olisi ainakin kummallekin mieluisa.

Entä täytyykö mun kutsua itse lapsen isä ristiäisiin vain, koska niin kuuluu tehdä? Mun mielestä ei, enkä aiokaan kutsua.