Päivähoidon aloitus

Lapsieni ensimmäinen päiväkotiviikko on takana päin. Hoitopäiviä kertyi kolme ja tunteja kuusi per päivä. Lapset ovat eri ryhmissä, tyttö isojen ja poika pienten ryhmässä. Heillä on kuitenkin yhteinen leikkipiha ulkoilua varten, missä kuulemma ovat tavanneet ja leikkineetkin keskenään. Tästä olen hyvin iloinen, koska he ovat kotona kuin paita ja peppu, joten on hyvä saada vähän hajurakoa toisistaan ja omia juttuja ja kavereita, varsinkin tytölle, mutta kiva että saavat myös nähdä toisiaan ja mahdollisuuden leikkiä yhdessä jos niin haluavat. Päiväkoti on aivan ihana, kodinomainen ympäristö vanhassa kaupungin rakennuksessa.

Tyttö on ollut poikaa odottaessani vähän reilu kolme kuukautta vuoropäivähoidossa hänen ollessaan 1,5 vuotias. Silloin tuo reipas ja sosiaalinen tyttö pärjäsi hyvin, mutta jokin oli silti huonosti ja sen huomasi. Hänen olemuksensa oli apaattinen hoitopäivän jälkeen ja hoidossa ollessaan ei puhua pukahtanut, vaikka muuten puhui jopa yli viisi sanaisia lauseita. Onneksi jäin pian kotiin taas äitiysvapaalle ja tyttökin sai olla rauhassa kotihoidossa nelivuotiaaksi saakka. Viime aikoina hän on kyllä kovasti ollut ikäseuraa vailla ja en pystynyt kotona tarjoamaan riittävästi kiinnostavaa virikettä, joten kerhoilu alkoi heti syksystä. Tuo kerhoilu on ollutkin hyvä ponnahduslauta päiväkotiin, koska nyt tyttö aloitti siellä kuin vanha konkari ja sai oitis uudet ystävät ja pääsi kiinni päiväkodin rutiineihin.

Kuva hoitajilta pojasta lumitöissä

Pieni, vaan ei kohta enää pienin poikani on ollut aina kova mammanpoika. Äiti, äiti, äiti on ollut ainakin 1,5 vuotta ykkönen, tai siis ainoa vaihtoehto. Syksyllä alkoi hänkin reipastua, mutta silti hänen kohdallaan jännitin eniten hoidon aloitusta. Hoitajat vähän pyörittivätkin silmiä sanoessani, että tulen kyllä hakemaan aiemmin, jos on kovin itkuinen ja toppuuttelivat moista, minkä toki ymmärrän. Heipat vilkutettiin ja hieman hämmentynyt ja kitisevä poika sinne jäikin hoitajan syliin. Itse vielä tässä kohtaa vältyin kosteita silmiltä. Sitten kun haun aika koitti ja välipalapöydästä huikkasi ainakin vuoden vanhemman oloinen reipas poika "Heippa äiti!" tuli ehkä pienen helpotuksen ja onnen vetistelyt. Puhua pulpattavan iloisen pojan sain viedä kotiini ja samalla kaavalla mentiin koko viikko. Mikä helpotus!

Viikon saldo on tytöllä kaverin kanssa vaihtuneet kengät, pojalla hyvin alkanut kuivaksi opettelu ja kaikilla hyvä mieli. Itsellekin oli kova homma yrittää muistaa kaikki tarpeellinen ja pakata reppuihin riittävät varusteet. Mitä kaikkea sitä nyt sitten tarvitsikaan? Joulupukki toi tossut ja kerhoreput, pojalle ostin erikseen teippivaipat ja molemmille ksylitolpastillit. Muuten en alkanut siihen hommaan, että olisin ostellut erikseen rymykäyttöön päiväkotivaatteita, vaan kaikki sisä- ja ulkovaatteet ovat samat mitä kotonakin. Toki somessa kohutaan näistä moraalittomista vanhemmista, jotka varastelevat mielellään lasten merkkivaatteita, tai vaihtelevat kulahtaneet samanlaiset uusimpiin, mutta vielä jaksan uskoa ihmisten hyvyyteen vaikken toki lokeroon jättänyt mitään houkuttimeksi. Yksi lempipaidoista menikin heti ikitahraiseksi, mutta ehkä sen aurinko vielä korjaa.

Itsellä oli alkuun vähän typerä olo olla kotona. Mitä kaikkea sillä vapaa-ajalla tekisikään yhtäkkiä.. No, vaikka kirppistelyä, päiväunia, yksinäistä kahvilassa käyntiä ja ei mitään järkevää. Kauan tästä nyt ei ehdi nauttia, koska pian vapaa-aika meneekin vauvan kanssa kaksin. Koska liitoskivut on päättäneet rappioittaa mut melkein liikuntakyvyttömäksi, olen erittäin iloinen tästä hetkellisestä vapaasta ja oikein iloinen siitäkin, että päiväkoti on noin 500 metrin päässä, koska pidemmälle ei näillä kivuilla sitten enää kävelläkään.

Sitten jos saisi toiveen esittää, niin voisitko vauva päättää syntyä lasten ollessa hoidossa, pliis.