sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Stressaava synnytyksen odotus

Käynnistyykö synnytys yöllä? Kuka tulee hoitamaan lapsia? Entä jos päivällä, kuka hakee lapset päiväkodista? Ensi viikko ei sovi, mutta nyt olis hyvä syntyä. Tänään ei käy, paitsi illalla. Huomenna vaan tolloin ja tällöin. Sitten soitetaan ensin tuolle ja sitten tälle. Jos ei kukaan pääse, niin soitetaan sitten kuitenkin sille, tai koputetaan naapurin oveen. Pitäiskö kuitenkin kysyä vielä siltä pääseekö se hetkeksi?

Ainiin, muista rentoutua ja levätä. Äläkä ajattele synnytystä, se tulee kun tulee!


Viime viikot on menneet juuri näin. Viimeisen viikon ajan on yksi mahdollisista hoitajista ollut luonani kyttäämässä synnytyksen mahdollista alkua. Aluksi ajatus tuntui helpottavalta ja onkin ollut hyötyä saada itse vähän levätä, mutta stressitaso on huipussaan ja ahdistus synnytystä ja sen alkua kohtaan kasvaa. Sen lisäksi arki ei ota alkaakseen, koska koko ajan on jotain poikkeavaa. Ensin joulu, siitä reissu mummolaan, isäviikonloppu, siitä päiväkodin aloitus ja hoitajan pitkä yökyläily. Lapsetkin reagoivat jo pyöritykseen ja kaikki kiukuttelevat vuoron perään. Tänään passitin hoitajan kotiin paria yötä suunniteltua aiemmin, koska tuntui, että suunnitelmasta tuli ennemminkin karhunpalvelus kaikelle, etenkin synnytyksen alkamiselle. Jos synnytys nyt käynnistyisi seuraavana yönä, olisi syynä luultavasti juurikin mielen rentous ja stressin hiipuminen. Huono vaihtoehto lasten hoitoa ajatellen, mutta hyvä kaikella muulla tapaa.

Ihana viikko takana parhaassa seurassa. Lapsillakin oli niin hauskaa ja kivaa. Ihanaa kuitenkin, että arki voisi vihdoinkin alkaa ja pääsen itse oman kodin rauhaan. Introverttiys tulee itselläni vahvasti esille vierailuja kohtaan sekä itse vieraillessani jonkun luona, että emännöidessäni vierailua. Kivaa on määräänsä asti, mutta sitten alkaa jo seura ahdistaa ja kaipaa sitä vetäytymistä muista ihmisistä, vaikka kuinka tuttuja ja rakkaita olisivatkin. 


Joten nyt on edessä arjen kiinniotto. Viis synnytyksestä, hän tulee kun on valmis ja asioilla on tapana järjestyä. Tukihenkilöitä on monen monta vaihtoehtoa, eli joku heistä varmasti irtoaa hetkellisesti hoitamaan lapsia, vaikkei olisi ennalta sovittua päivystysvuoroa. Vauvaa varten on kaikki valmista, synnytystä varten on kaikki valmista. Enää puuttuu itse vauva ja synnytyksen käynnistyminen. Mitään muuta en aio tehdä asiaa edistääkseni, paitsi korkata babyboxista saadun viasatin lahjakortin sekä nautin omasta ajasta minkä saan, kun lapset ovat päiväkodissa.

Jos vauva kuitenkin tulet pian, tule päivällä, tai illalla. Oikeastaan tule vasta viikonloppuisin. Mutta tule vasta kun olet täysin valmis. Äiti sua odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti